STOP THE PRESS!

Musiikkielokuva Vapaita ensi-iltaan loppukesällä 2015

Suomessa harvinaista lajityyppiä, musiikkielokuvaa, edustava Vapaita saa ensi-iltansa elokuvateattereissa loppukesällä 2015. Helsingissä kuvattavaa elokuvaa tähdittävät Maria Ylipää, Riku Nieminen, Pihla Maalismaa, Johannes Brotherus, Peter Kanerva, Anu Sinisalo ja Timo Tuominen. Elokuvan ohjaa Oskari Sipola, joka on ohjannut muun muassa Elokuu-elokuvan ja tv-sarjan Märät säpikkäät. Elokuvan on käsikirjoittanut Tua Harno, jonka esikoisromaani Ne jotka jäävät voitti Otavan Pentti Saarikoski -kilpailun vuonna 2012. Elokuvan tuottaa Pohjola-filmin Elina Pohjola ja levittää Nordisk Film. Tänään elokuvaa kuvataan rock-klubi Semifinalissa Helsingissä.

Vapaita-musiikkielokuvan kappaleita ovat kirjoittaneet useat nimekkäät eturivin artistit ja biisinkirjoittajat. Komeaan listaan kuuluvat muun muassa Olavi Uusivirta, Sanni, Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi, Kerkko Koskinen, Yona, Asa, Super Janne, tuottaja MGI eli Henri Lanz ja Matti Pitkänen. Lista täydentyy vielä ja lopuista nimistä tiedotetaan erikseen.

Tuottaja Elina Pohjola kommentoi elokuvaa seuraavasti: ”Vapaita on erityisen mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen hanke. Kyseessä on elokuva, jollaista ei ole Suomessa aiemmin tehty. Elokuvan tekoon yhdistetään joukko tämän päivän nimekkäimpiä artisteja, jotka tekevät uutta musiikkia suoraan sen kohtauksiin jo käsikirjoitusvaiheessa. Elokuvassa on mukana musiikillisesti ja tarinallisesti vahva ja puhutteleva, tässä päivässä kiinni oleva ajankuva. Käsitys siitä, miten perhe muodostetaan ja mikä tekee perheen, on merkittävässä murroksessa. Tästä erilaisten perheiden, rakennettujen ja biologisten, vyyhdistä aukeaa elokuvan oleellinen draama.”

”Tua Harno on lahjakas nuori käsikirjoittaja, jonka luoma maailma on todellinen, kipeä ja hauska. Ohjaaja Oskari Sipola on puolestaan juuri oikea henkilö herättämään tämän maailman henkiin. Koko tekijäkaarti edustaa uutta, nuorta ja lahjakasta tekijäsukupolvea,” Elina jatkaa.