STOP THE PRESS!

Pink Floyd – Pulse

pink_floyd_pulseOhjaus: David Mallet
Arvio: 5/5

Pink Floyd perustettiin vuonna 1965, ja siitä on tullut yksi menestyneimmistä yhtyeistä. Varsinkin 60-luvulla, kun yhtyeen keulahahmona ja kappaleiden tekijänä toimi Syd Barrett (1946-2006). Hänen aikanaan Pink Floyd oli musiikillisesti hyvin psykedeelinen yhtye. Barretin jäätyä pois yhtyeestä musiikillinen suuntaus siirtyi lähinnä progressiivisen rockin suuntaan. Menestystä tuli runsaasti, kunnes 80-luvun alkupuolella lauluntekijä ja sanoittaja Roger Waters lähti riitaisin tunnelmin yhtyeestä pois, mutta Pink Floyd palasi kitaristi-lauluntekijä David Gilmourin johdolla taas vuonna 1987. Viimeisimmän kiertueen yhtye teki vuonna 1994, kun se julkaisi viimeisimmän studiolevyn ”The Division Bell”. Tuolta kiertueelta tehtiin ”Pulse” -konserttitaltiointi, joka ilmestyi sekä tuplacd:nä että VHS:nä. Vihdoin tämä Lontoon Earls Court-areenalla taltioitu konsertti on saatu julkaistua fanien iloksi tupla-dvd:nä.

Luvassa on sitä mitä voi Pink Floydilta odottaa. Erinomaisesti masteroitu ääniraita, hienot taustafilmit ja tyylikästä soitantaa. Ennen kaikkea faneja hemmotellaan sillä, että tällä julkaisulla nähdään ensimmäistä kertaa, kun yhtye esittää livenä ”The Dark Side of the Moonin” kokonaisuudessaan. Onko sotakirveet Watersin kanssa sittenkin vihdoinkin haudattu, sillä tällaista ei olisi voinut kuvitella edes 90-luvun alussa? Ehkäpä ihmeiden aika ei sittenkään ole ohitse, sillä Waters on itsekin soittanut viime aikoina kyseisen levyn kokonaisuudessaan oman ryhmänsä kanssa. Konsertin lisäksi paketista löytyy runsaasti lisämateriaalia. Mielenkiintoisia pätkiä ovat mm. bootleggareiden ”salaa” taltioimmat konserttitaltioinnit, kappaleiden aikana nähtävät taustafilmit sekä omituinen dokumentti, jossa mm. vieraillaan miesten vessassa ja olutta notkuvien pöytien luona. Ehkäpä siinäkin on ollut jokin idea. Tästä ”Pulse” -paketista jäi sellainen tunne ainakin allekirjoittaneelle, että kyseessä olisi nykyisen Pink Floydin viimeinen julkaisu. Voin toki olla väärässä, mutta sävy on kuitenkin hieman surumielinen. Toivottavasti vielä jotain kuullaan vielä yhtyeestä, mutta sitä ennen kannattaa ehdottomasti katsoa tämä julkaisu, sillä se on tämän vuoden ehdottomasti parhain tämän genren dvd-julkaisu.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Pink Floyd Music (1987) Ltd, 2006