STOP THE PRESS!

AC/DC julkaisee uuden albumin! ”Rock or Bust” kaupoissa 28. marraskuutaAC/DC julkaisee uuden albumin! ”Rock or Bust” kaupoissa 28. marraskuuta

AC/DC JULKAISEE UUDEN ALBUMIN! “ROCK OR BUST” KAUPOISSA 28. MARRASKUUTA
Ensimmäinen maistiainen levyltä ”Play Ball” kuullaan 27. syyskuuta

AC/DC:n odotettu uusi albumi ”Rock or Bust” on yhtyeen ensimmäinen studioalbumi kuuteen vuoteen ja sisältää 11 uutta kappaletta. Yhtyeen edellinen, vuonna 2008 julkaistu ”Black Ice” oli massiivinen menestys nousten listaykköseksi 31 maassa ja myyden yli 8 miljoonaa kappaletta.

”Rock or Bust” äänitettiin keväällä Vancouverin Warehouse Studiolla ja AC/DC työsti albumia jälleen Brendan O’Brienin kanssa, miksaajana toimi Mike Fraser.

Ensimmäinen maistiainen levyltä saadaan kun kappale ”Play Ball” soi tunnuskappaleena Turner Sportsin mainoksessa vuoden 2014 Major League Baseball Postseason –kampanjassa.

”Rock or Bust” on myös ensimmäinen AC/DC –levy yhtyeen historiassa ilman perustajajäsentä Malcolm Youngia. Aiemmin tänä vuonna yhtye kertoi Malcolmin jäävän tauolle bändistä sairauden takia. Valitettavasti Malcolmin toipuminen ei ole edennyt toivotulla tavalla ja hän ei enää palaa bändiin. Ensi vuonna käynnistyvälle ”Rock or Bust” maailmankiertueelle Malcolmin paikan ottaa Anguksen ja Malcolmin veljenpoika Stevie Young.