STOP THE PRESS!

Katharsis, kohtalokkuus ja selkäranka: Calliston sinkku Backbone ulos 14.11.

Debyytillään kotimaisen post metallin aallonharjalla lautaillutta ja konseptinsa uusiin, elokuvallisiin sfääreihin Noir -levyllään vienyt Callisto toimii hitaasti, mutta määrätietoisesti. Viisi ja puoli vuotta sitten julkaistu kakkoslevy Providence saa vihdoin seuraajansa 30.1.2015. Svart Recordsilla julkaistava Secret Youth ei suoranaisesti muistuta mitään Calliston aiemmin tekemää, vaikka yhtyeen levyltä tunnistaakin.
Albumilta julkaistaan ennakkomaistiaisena digisinkku Backbone perjantaina 14.11. Sen viisi ja puoli minuuttia ovat edustava otanta tulevalta neljänneltä albumilta, jota yhtye itse kuvaa progressiiviseksi noise rockiksi – ristiriitaiseksi sekoitukseksi, jossa yhtäältä palataan juurille helpommin lähestyttävällä materiaalilla ja toisaalta pidetään kiinni Calliston kokeilevasta perusolemuksesta.
Secret Youth julkaistaan 30.1. CD:nä, vinyylinä ja digitaalisesti. Albumin julkaisun myötä Calliston voi nähdä elävänä ympäri Suomea tammi-helmikuun vaihteessa. Myöhemmin keväällä yhtyettä odottaa Euroopankiertue.
Calliston digisingle Backbone on kuunneltavissa paraikaa rocklehti Soundin nettisivuilla osoitteessa:
http://www.soundi.fi/uutiset/ennakkokuuntelussa-calliston-uusi-single

Keikat:

30.01. Joensuu, Kerubi, Garage Fest
31.01. Jyväskylä, Lutakko, Garage Fest
04.02. Tampere, Klubi
05.02. Kuopio, Henry’s Pub
06.02. Turku, Klubi
07.02. Helsinki, Kuudeslinja
13.02. Pori, Monttu

http://www.callistochaos.com/
https://www.facebook.com/callistochaos