STOP THE PRESS!

Tammerfest 2015 julkistaa Ratinanniemen ohjelman

Suomen suven yksi monipuolisimmista festivaaleista, Tammerfest, tulee tarjoamaan jälleen täyslaidallisen ohjelmaa. Tarjolla on noin 150 keikkaa ja esitystä yli 20 eri tapahtumapaikassa ulkoilma-areenoista klubeihin sekä pieniin tunnelmallisiin kuppiloihin. Väkeä tämä yli kaksikymmenvuotias kesän huipentuma kokoaa Tampereen valoisiin iltoihin keskisuuren kaupungin verran eli noin 80 000.

Tapahtuman pääareenaksi on vakiintunut Ratinanniemen festivaalipuisto Ratinan stadionin kupeessa. Alueelle on sisäänkäynnit niin Laukontorilta kuin Ratinan rantatieltä. Pääareena on tunnetusti tarjonnut aina vain parastaan eli läpileikkauksen kotimaisesta tähtijoukosta. Tänä vuonna esiintyjälista on jälleen silkkaa ilotulitusta.

Ratinan estradi saa vastaanottaa Don Huonot -yhteen, joka tekee kesällä vain kaksi paluukeikkaa, toisen niistä Tammerfesteillä.

Paikalla on myös radiosoittolistojen ehdoton kuuma kärki, lukuisilla hiteillään valloittaneet Jenni Vartiainen, Jonne Aaron, SANNI, Haloo Helsinki!, Kasmir, Happoradio, Elastinen, JVG ja Kaija Koo. Uusimmalla ”Sinä ansaitset kultaa” -biisillä pankin posauttanut Jari Sillanpää, ”Sininen sunnuntai” -viisullaan uutta albumia lupaava Neljä Ruusua ja reggaemusiikin kansikuvapoika Jukka Poika yhdessä Sound Explosion Bandin kanssa nähdään niin ikään Ratinassa. Eikä Tammerfest olisi Tammerfest ilman Popedaa ja Yötä.

Uutta materiaalia julkaiseva Von Hertzen Brothers ja stadionluokan Apulanta johdattavat yleisön siihen, mistä kesässä on kysymys; yhteisistä hetkistä, fiiliksestä, monipuolisesta musiikista ja arjen hulvattomasta irtiotosta.

Ratinanniemen festivaalipuistossa voi viettää vaikka koko kesäisen päivän, sillä se tarjoaa huippuartistien lisäksi kattavat palvelut. Viime vuonna huiman suosion saavuttanut VIP-alue on kokenut päivityksen. Aluetta on laajennettu ja muokattu yhä paremmaksi niin kapasiteetiltaan, rakenteeltaan kuin palveluiltaan.

Tammerfestin Ratinanniemen festivaalipuiston ennakkolipunmyynti alkaa Lippupalvelussa ja Cafe Europassa (Aleksanterinkatu 29, Tampere) tänään 10.2.2015.

Ratinanniemen festivaalipuiston ohjelma
Torstai 16.7.: Don Huonot, Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, JVG, Kaija Koo, Stig
Perjantai 17.7.: Apulanta, Haloo Helsinki!, Happoradio, Jukka Poika & Sound Explosion band, Samuli Edelmann, Yö
Lauantai 18.7.: Elastinen, Jonne Aaron, Kasmir, Neljä Ruusua, SANNI, Popeda, Von Hertzen Brothers

Ennakkoliput (hinnat alkaen)
Torstai 49 eur
Perjantai 49 eur
Lauantai 49 eur
2 pv (to-pe) 89 eur
2 pv (pe-la) 89 eur
3 pv (to-la) 109 eur

VIP-liput tulevat myyntiin myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Lisää julkistuksia luvassa pitkin kevättä.

www.tammerfest.fi
www.facebook.com/tammerfest