STOP THE PRESS!

South Parkin perjantain pääesiintyjä julkistettu

Tampereen Eteläpuistossa 5.-6.6.2015 järjestettävä Radio City South Park -festivaali tuo jälleen kansainvälisiä tähtiä Suomeen. Perjantain pääesiintyjäksi tapahtumaan saapuu 90-luvulla suursuosion saavuttanut amerikkalainen rokkibändi Extreme, joka tunnetaan mm. hiteistään More Than Words, Get The Funk Out ja Hole Hearted. Extremen keikka on osa yhtyeen Pornograffitti Live -25-vuotisjuhlakiertuetta.

Lauantain päätähtenä nähdään englantilainen hard rock -legenda, Def Leppard. Lisäksi festivaali on kiinnittänyt ensi kesän ohjelmistoonsa saksalaiset pitkän linjan metallipioneerit Helloweenin, Acceptin ja Masterplanin sekä ruotsalaisen hardrock-lähettilään, Eclipsen. Tietysti luvassa on myös kova kattaus kotimaisia tähtiä: Stratovarius, Amorphis, Teräsbetoni, Santa Cruz, Free Spirit, Reckless Love ja Viikate plays some Motörhead.

Tulevana kesänä festivaali kasvaa askelman suuremmaksi ja tapahtuma-alueen viihtyvyyteen panostetaan erityisesti. Lisäksi viime vuonna suuren suosion saavuttanutta ruokakylää kehitetään entisestään Marko ”Poppamies” Suksen johdolla.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty Radio City South Park ylitti kavijätavoitteensa keräten viikonlopun aikana Tampereen Eteläpuistoon 8200 festarikävijää.

Radio City South Park -liput myynnissä 16.2.2015 alkaen Lippupalvelussa sekä Tampereella Swamp Musicissa.

Ennakkoliput toimituskuluineen alkaen:
Kahden päivän festivaalilippu: 119,00€
Perjantain festivaalilippu: 69,00€
Lauantain festivaalilippu: 79,00€

Festivaaleille myydään myös VIP-passeja, jotka sisältävät illalliskortin sekä pääsyn aitiopaikoille.
Ennakkoliput alkaen:
Kahden päivän VIP-passi: 199,00€ (+ mahdolliset toimituskulut)
Perjantain VIP-passi: 119,00€ (+ mahdolliset toimituskulut)
Lauantain VIP-passi: 129,00€ (+ mahdolliset toimituskulut)

Radio City South Park -festivaali julkistaa lisää esiintyjiä kevään kuluessa. Tapahtumaa järjestää Tampere Eteläpuisto Oy ja tapahtuman yhteistyökumppani on Radio City.

www.southparktampere.fi