STOP THE PRESS!

Leijona talvella (Lion in the Winter)

leijona_talvellaOhjaus: Anthony Harvey
Käsikirjoitus: James Goldman
Tuotanto: Martin Poll
Pääosissa: Katherine Hepburn,Peter O`Toole, Anthony Hopkins,Timothy Dalton, John Castle, Nigel Terry
Arvio: 4/5

Jos joulunpyhinä tuntuu, että joutenolo ja hiljaiselo alkaa kyllästyttää, katso Leijona katolla. Se saa hieman vipinää jouluhorteessa olevalle. Minulle se toimi ensi katsomalla, ja ajattelin, että kyllä ne osasivat 800 vuotta sitten. Sen verran juonittelujen ilotulitusta on tarjolla tässä Anthony Harveyn ohjaamassa elokuvassa. Se voittaa mennen tullen nykyajan tosi-tv-ohjelmat ja saippuaoopperat näissä taidoissa.

Leijona katolla perustuu James Goldmanin samannimiseen näytelmään. Hän on myös itse muokannut sen käsikirjoitukseksi. Se näkyy tekstissä, joka toimii myös valkokankaalla. Siihen on saatu kaikki olennainen kun halutaan keskittyä ihmisten keskinäisiin väleihin. Teksti on kertakaikkisen terävää. Se antaa mahdollisuuden näyttelijöille antaa parastaan, liikkuen kohtauksesta toiseen syvästä epätoivosta petollisiin juonitteluihin. Tämä vaihtelu onkin parasta antia, kun samassa kohtauksessa voidaan liikkua juonitteluista rakkauden osoituksiin ja takaisin juonitteluihin. Näyttelijät eivät pääse vähällä, ja hyvä jälki näkyy ja kuuluu kautta linjan. Katharine Hepburn on loistava Akvitanian kuningatar Eleonorana ja Peter O`Toole myöskin mainiosti näytellen kuningas Henrik II:ta. Heidän poikiaan esittävät Anthony Hopkins Richardina, John Castle Geoffryna, Nigel Terry Juhanana. Ranskan prinssi Filipinä on James Bondinakin näytellyt Timothy Dalton ensimmäisessä elokuvaroolissaan.

Eletään jouluaattoa vuonna 1183. Kuningas on pitänyt kuningatarta vankilassa kymmenen vuotta. Hän kutsuu hänet joka vuosi hoviin viettämään joulua ja niin käy nytkin. Heidän vanhin poikansa on kuollut kesällä ja on aika valita uusi kuningas tai pitää kruunu itsellä. Kaikki heidän kolme poikaansa havittelevat kruunua ja taistelu on valmis. Tai pikemminkin sota on valmis. Kuningatar Eleanor ja kuningas Henrik ovat kuin sotapäälliköitä kun he suunnittelevat juonia toistensa pään menoksi. Ja käänteitä ja juonitteluja, sotasuunnitelmia, taktiikoita ei tästä elokuvasta puutu. Ja heidän lapsensa eivät ole sen huonompia juonimisten taidoissa. Eleanor haluaisi kuninkaaksi lempilapsensa Richardin ja Henrik haluaisi oman mielilapsensa Juhanan. Geoffry jää väliin keskimmäisenä lapsena, jota kukaan ei huomaa eikä rakasta.

Ripustaisimmeko koukkuun toisemme vaiko koristeita? Näin kysytään jouluaattona tässä perheessä. Ei istuta rauhassa joulupöydän ääressä tai koristella joulukuusta joululauluja laulellen. Elokuvassa Leijona katolla on kyse perheestä yhteiskunnallisen vallan tavoittelun ohella. Sellaisia ovat lapset kuin heidän vanhempansa. Lapset jotka eivät ole saaneet rakkautta, osaavat julmia toisilleen ja vanhemmilleen. Puolisot, jotka ovat loukanneet toisiaan niin paljon ettei ole muuta jäljellä kuin loukata, kiduttaa, ärsyttää toista. Ja yhdessä roikutaan vaikka mikä olisi. Mitä on ihminen tekemään saavuttaakseen valtaa? Kaiken ja enemmänkin.

Jos nykyään pohditaan paljonko raha tuo onnea, oli keskiajalla ja satoja vuosia myöhemminkin kyse siitä, paljonko onnea tuo se, että paljonko maata omistaa. Elokuvassa pääseekin tutkailemaan sitä mitä kaikkea vallantavoitteluyritysten eteen oltiin valmiita tekemään, miten vähän tai paljon ihmisillä oli merkitystä valtakamppailuissa. Ihmiset olivat vain pelinappuloita suurissa suunnitelmissa, kenen maan kanssa ollaan sodassa ketä vastaan, tai miten naitiin eri sukuihin saadakseen valtaa sitä kautta. Rakkaudesta ei puhuttu eikä se ollut olennaista. Eikä kenenkään henki ollut monesti minkään arvoinen. Ainakin katsojana vaikutuin julmuudesta ja kylmyydestä, että sen keskellä on täytynyt jonkun vielä elää. On hyväksi, että on jonkin sortin psykopaatti tai narsisti selvitäkseen tuon keskellä. Eli taistelujen ja juonittelujen keskellä on hyvä olla vähän tunnevaurioinen.

Kuningas toteaakin, että kun hänestä kirjoitetaan joskus, kuulostaa se paremmalta kuin mitä hänen elämänsä oikeasti oli. Hän oli suuri soturi, kuningas ja alueita yhtä paljon Kaarle Suurella. Mutta mikä oli hänen antinsa miehenä, perheenisänä ja ihmisenä?. Ja minkälainen mies pitää vaimoaan vankilassa, sopii kysyä.

Elokuvaa katsoessa alkoi kiinnostua enemmän historiasta, halusi alkaa ottamaan selvää siitä miten asiat ovat oikeasti olleet. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka ei tiedä tosiasioita Henrik II ajoista, sitä kiinnostuu silti itse tarinasta. Tässä Anthony Harveyn elokuvassa on keskitytty ihmissuhteisiin. Elokuva liikkuu kohtauksissa paljolti sisätiloissa ja on hyvinkin staattista paikoin. Tavallaan teatterinäytelmä on siirretty sellaisenaan elokuvaksi. Voisi puhua jopa puhuvista päistä, mutta miten loistavaa tekstiä nämä päät puhuvatkaan. Teksti kantaa ja loistavat näyttelijät tekevät osuutensa pitäen elokuvassa jännitteen loppuun asti.

Elokuvassa ei ole käytetty paljonkaan elokuvallisia keinoja. Ainoat sodankäyntikohdat ovat mielenkiintoista katsottavaa. Siinä on käytetty rohkeasti lähikuvan ja laajakuvan suhdetta peräkkäisinä kuvina. Se on tehokas keino. Toisaalta kameran linssin zoomaaminen on häiritsevää koska sen huomaa niin selvästi, mutta toisaalta se toimii tuoden kontrastia pienen ihmisen ja sen välillä, mitä hän voi tuoda maailmaan sodan kautta toisille ihmisille ja luonnolle. Että valta on yhdellä ihmisellä ja vain hän liikuttaa suurta sotakoneistoa ja miettii strategioita jota monet ihmiset toteuttavat.

Elokuva Leijona katolla sai vuonna 1968 Oscarit musiikista sekä muokatusta käsikirjoituksesta. Lisäksi Katherine Hepburn sai naispääosanesittäjän Oscarin. Peter O´Toole oli ehdolla miespääosan Oscarista mutta ei sitä taaskaan saanut, kuten ei koko uransa aikana. Hän olisi totisesti ansainnut sen tästä roolista.

Elokuvan Leijona katolla eräs kohta on mieleenjäävä. Siinä kuningatar Eleanor pitää pitkän, vaikuttavan monologin pojilleen. Se että viittaako hän tässä ihmisenä vai naisena olemiseen, onkin mielenkiintoisen pohdinnan aihe. Muuttuuko ihminen, voiko hän vaikuttaa omilla teoillaan ja ajatuksillaan vai syntyykö hän jo muuttumattomana, sotiminen koodattuna geeneihin. ”Olemme sotien alkulähde. Eivät historia, ajat, oikeus tai sen puute, uskonnot, aatteet tai hallitsijat. Olemme tappajia. Synnytämme sotia. Kuolleet mätänee, koska elävät ovat mätiä. Emmekö voisi rakastaa toisiamme edes vähäsen? Siitä rauha alkaa.”

Sari Rivinen for Smackthejack.net

Photo`s copyright by Sandrew Metronome, 2006

Traileri: