STOP THE PRESS!

Suomessa EU:n toiseksi paras kotimaisten elokuvien markkinaosuus vuonna 2014

Euroopan audiovisuaalinen observatorio on julkaissut alustavat elokuvissakäyntitilastot Euroopassa vuodelta 2014. Tilastovertailussa EU maista vain Ranskassa kotimaisilla elokuvilla oli suurempi markkinaosuus kaikista elokuvissakäynneistä kuin Suomessa, jossa kotimaisten elokuvien osuus katsojista oli peräti 28,1 % vuonna 2014. Tämä on ensimmäinen kerta modernin katsojatilastoinnin aikakaudella (1970->) kun kotimainen katsojaosuus on Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa.

Kaikista Euroopan maista Suomen tulos oli kolmanneksi paras; Turkissa paikalliset elokuvat vetävät perinteisesti noin puolet kaikista elokuvissakäynneistä.
Kotimaiset elokuvat keräsivät Suomessa vuonna 2014 yhteensä 2,1 miljoonaa katsojaa ja lähes 19 miljoonaa euroa lipputuloja. Kaiken kaikkiaan elokuvissa käytiin Suomessa vuoden aikana 7,3 miljoonaa kertaa. Kotimaiset elokuvat ylittivät kahden miljoonan katsojan rajan jo kolmatta kertaa 2000-luvulla ja elokuvateattereiden kokonaiskävijämäärät pysyivät yli seitsemässä miljoonassa jo viidettä vuotta peräkkäin.

Euroopan audiovisuaalisen observatorion tiedote