STOP THE PRESS!

Movetron versioi toisen ysäribändin megahittiä

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun yksi maamme soitetuimpia biisejä oli eräänkin eurodance-yhtyeen Movetronin läpimurtohitti ”Romea ja Julia”. Silloinen discojen vakioviisu on edelleen yleisön toive yhtyeen keikoilla. Pyöreitä juhliva kolmikko on ottanut juhlan kunniaksi versioitavakseen toisen tunnetun ysäriorkesterin, Eurooppa 3:n ”Älä unohda minua” -biisin, johon yhtye on työstänyt uusia lyriikoita ja vierailemaan on kutsuttu omaa pop-levyään valmisteleva Poju.

Kuuntele biisi: https://www.youtube.com/watch?v=Q0zn3yTVQgA

”Ensin tuli tehtyä sävellys, joka oli pitkään unohtuneena pöytälaatikkoon. Keikkamatkalla kuuntelimme sitä ja Päivi alkoi laulaa ’Älä unohda minua’ -kertosäettä biisin samanlaisella sointukierrolla olevaan kertsiin ja siitähän se ajatus lähti. Samalla puhuttiin, että olisi kiva tehdä biisistä duetto nykypäivään nostettuna stoorina, joten Pojun nimihän siinä nousi esiin. Poju tunnusti miettineensä jossain vaiheessa samaa biisiä eli telepatiaa oli tällä kertaa myös kuvioissa”, sanoo Movetronin biisintekijä ja kosketinsoittaja Jukka Tanttari.

Biisi on kirjoitettu osittain uudelleen: ”Se on tämän päivän tarina vanhasta rakkauslaulusta. Jotain uutta, jotain vanhaa ja sinisen tilalla puhdasta ysäriä!”, Tanttari jatkaa.

Juhlavuotenaan Movetron kiertää viihdyttämässä yleisöä: ”Ollaan saatu esiintyä uskomattoman suurille yleisöille, mikä on todella hienoa. Edessä siintää mahtava keikkakesä. Siispä puheet ysäribuumin laantumisesta näyttävät olevan vahvasti liitoiteltuja!”, kommentoi Päivi Lepistö.

Yhtye lupailee isompaa juhlaspektaakkelia syksyksi ja tiedottaa siitä myöhemmin lisää.

Keikat:
15.5. Kuopio, Wanha Satama
13.6. Karvia, Suomijärven Lava
19.6. Kauhava, Lentäjien Juhannus
27.6. Imatra, Ysärifestivaali
4.7. Jämsä, Jysäri
31.7. Turku, DBTL
1.8. Jyväskylä, Rally Zone
15.8. Jalasjärvi, Aukusti
29.8. Helsinki, We Love 90’s