STOP THE PRESS!

Le Roilta uusi single ja musiikkivideo

Omaa polkuaan popin laitamailla kulkevan Le Roi -yhtyeen syksyllä julkaistavan albumin ensimmäinen singlelohkaisu on melodisen rokahtava Sohvasankari. 8.5.2015 julkaistava, voimakkaasti elektrovaikutteita ottanut singlebiisi kertoo naivin suorasti videopelien pelaamisesta ja sen syistä. Vaikka kappaleen sävellyksessä on paljon vaikutteita videopelimaailmasta, mikään oodi peleille Sohvasankari ei kuitenkaan ole.

Tasapuolisesti rock-, pop- ja elektrovaikutteiselta Le Roilta on aiemmin julkaistu kolmen biisin Elokuvissa-EP. Bändi on saanut alkunsa kitaristi Jaakko Penttilän ja laulaja Eero Salonlahden toimesta. Eero muistelee alkutaivalta: ”Aluksi ajattelimme että teemme biisit kahdestaan alusta loppuun ja keikoille palkataan ammattimuusikot soittamaan. Kävikin niin että huippumuusikot liittyivät bändiin, ja nyt meitä on kuusi mainiota miestä tekemässä musiikkia”.

Nyt julkaistava single Sohvasankari on yksi Le Roin ensimmäisinä alkunsa saaneista kappaleista. Laulaja Eero kertoo biisin synnystä: ”Kappaleen sävellys tehtiin Jaakon kanssa meikäläisen kotistudiossa. Teksti biisiin tuli yllättävän helposti. Sävellyksessä on pyritty tekemään kunniaa klassikkopeli Mega Manille. Kyseinen peli mainitaan myös tekstissä, kun tekstin henkilö pelin intensiivisimmässä kohdassa käskee Mega Manin päävastusta Dr. Wilyä huutamaan armoa”.

Kuuntele Sohvasankari:
SPOTIFYSTA TÄSTÄ
ITUNESISSA TÄSTÄ

Sohvasankari-musiikkivideolla korostetaan biisin sanoituksia ja ajatuksia niiden takana.
Katso Sohvasankari YouTubesta tästä.

Tulevat keikat:
13.5. Semifinal, Helsinki
15.5. Poppari, Jyväskylä

Le Roi Facebookissa: https://www.facebook.com/leroiyhtye