STOP THE PRESS!

Tuomari Nurmio & Hoedown julkaisevat englanninkielisen levyn kesäkuussa

Tuomari Nurmio & HoedownTuomari Nurmio & HoedownTuomari  Nurmio löyttäytyi yhteen suomalaisen juurimusiikin ykkösbändin Hoedownin kanssa ja kaivoi pitkään hiljaa olleen englanninkielisen alter egonsa esille. Härmäläisen shamaani-bluesin grand ol’ man Judge Bone karistaa kalmiston pölyt niskastaan ja julkaisee uusia ja vanhoja  laulujaan ”definitiivisinä versioina”  albumilla ”Tales Of Judge Bone”  5.6, 2015.

” Ajatus tästä levystä on palannut päähäni toistuvasti aamuyön tunteina jo useiden  vuosien ajan. Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä  että lopulta ryhdyin tähän, ja nimenomaan Hoedownin kanssa. Aikaisemmat versiot vanhemmista biiseistä ovat jääneet yleensä luonnosasteelle, osaksi sen takia, että tällainen materiaali on Suomessa ollut täysin marginaalissa. Meitsi ja koko bändi digataan tätä levyä täysillä, mikä ei omien tekeleiden kohdalla aina ole niin itsestään selvää. Kaikki eivät varmaan tiedä, että tämäntyylinen musa on sitä, mitä mä kuuntelin, ja myös soittelin jo kauan ennenkuin olin julkaissut yhtäkään levyä: folkia, bluesia, countrya, blugrassia, gospelia. Amerikan pataan kaiken maailman siirtolaiset ovat vieneet omat mausteensa. Niistä raaka-aineista olen keittänyt myös oman soppani”, toteaa Tuomari Nurmio

”Tales Of Judge Bone”n biisit ovat Nurmion käsialaa ja sovituksista vastaavat hänen lisäkseen Hoedown-yhtyeen jäsenet.

Albumin kappaleet:

Fare Thee Well
Bonnie George Campbell
You Hate Me And My Stetson Hat
Pinemoor Cemetery
Buffalo’s Bone
15.000 Heads
Love In Laredo
In Shackles And Chains
Beneath The Darkest Mountain
Soultripper
Train-Train-Train!
Fiddling Bill