STOP THE PRESS!

Suomalainen lyhytelokuva Noste – tanssi veden alla elokuvateatterilevitykseen Sveitsissä

MRP Matila Röhr Productionsin tuottaman Noste -lyhytelokuvan elokuvateatterilevitysoikeudet on myyty Sveitsiin. Lyhytelokuva kiertää Sveitsissä aluksi 12 kaupungissa Swiss Short Film Night – kiertueella ”The Rhythm is gonna get you” -osiossa ja saa ensi-iltansa Usterissa perjantaina 8.5.2015.

Marko Röhrin tuottama tanssilyhytelokuva Noste on esteettinen tutkimusmatka vedenalaisen tanssin maailmaan. Yhdessä tanssi, vaikuttava vedenalainen kuvausympäristö ja koskettava musiikki luovat eteerisen ja tunteita herättävän visuaalisen kokonaisuuden. Teoksen lähtökohta on tutkia kuinka vesi ja veden luoma painovoimattomuus vaikuttavat kehoon, liikkeeseen, tanssin sujuvuuteen ja dynamiikkaan. Siihen onko ihminen kykeneväinen ilmaisemaan ja luomaan taiteellisen, liikelähtöisen teoksen, kun luonnollisia ympäristöolosuhteita muutetaan radikaalisti.

Saksalainen tanssialan johtava lehti ”tanz”, nosti Nosteen toukokuun numeron ykkösaiheeksi. Kahden aukeaman kirjoituksessa tanssija ja elokuvan vedenalaisen koreografian suunnitellut Etel Röhr kertoo teoksen synnystä ja siitä miten vesi elementtinä vaikutti tanssiteokseen.

Tanssija Etel Röhr pohtii lyhytelokuva Nosteessa tanssin avulla, mitä liikkeelle ja tanssikulttuurille tapahtuisi, jos maailma peittyisi veden alle ja uusi ihmisrotu aloittaisi elämän veden alla, veden ehdoilla. Hän harjoitteli liikesarjoja aluksi veden päällä, mutta joutui hylkäämään kaiken opitun hypättyään ensi kertaa veteen. Painovoimaton tila sai uuden merkityksen ja hän opetteli kaiken uudelleen veden ehdoilla, niin liikesarjat ja kuvakulmat kuin ihmiselle niin olennaisen hengittämisenkin.

Tanssija                                   Etel Röhr
Koreografi                               Etel Röhr
Ohjaaja                                     Marko Röhr
Kuvaaja                                    Teemu Liakka
Kameraoperaattori                 Pasi Lensu
Leikkaaja                                  Antti Mikkola
Musiikki                                    Vangelis
Tuottaja                                    Marko Röhr

Elokuvan levittää Suomessa Nordisk Film ja se nähdään kotimaisilla valkokankailla loppuvuodesta.