STOP THE PRESS!

Haastattelussa: Alejandro González Iñárritu

Käytät Birdmanissa aiempiin elokuviisi verrattuna ihan uudenlaista tapaa kertoa tarinaa. Pelottiko sinua se ajatus, ettei kerrontatapa mahdollisesti toimisikaan?

Täytyy sanoa, että olin hyvin kyllästynyt liialliseen draamaan ja meksikolaiseen, tuliseen tyyliin. Halusin jotain kevyempää. Mutta samalla tutkin sellaisia teemoja, jotka itseäni todella kiinnostavat. Tämä elokuva on enemmän kuin henkilökohtainen tutkimusmatka egoon, ja halusin käsitellä sitä erilaisella kerrontatavalla.  Tuotannon alkuvaiheessa halusin tehdä sen päähenkilön näkökulmasta, ja halusin olla epämukavalla tavalla haastettu. Se oli oikeasti pelottavaa, sillä se oli todella kokeellista. Halusin tehdä sen päästäkseni pois omalta mukavuusalueeltani.

 Kameratyöskentely on hyvin monimutkaista, ja elokuva näyttää kuin se olisi yksi jatkuva otos. Miksi päädyit tällaiseen tyyliin?

Kuvaussuunnitelma oli tällainen jo tuotannon alkuvaiheesta saakka. Tekninen näkökulma oli viimeinen asia, jota vielä hioimme, mutta teimme kuvauksen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Aina on mahdollisuus epäonnistua, koska alunperin se oli vain idea. Joten ensimmäinen haaste oli kerrontatapa. Se on kuin päättäisit kirjoittaaa jotain ilman pilkkuja ja pisteitä. On hyvin vaikeaa hallita tarinan etenemistä ja sen rytmiä – missä kohtaa pistät pisteen yhdelle idealle ja sitten aloitat seuraavan. Se oli melko haasteellista. Lisäksi tarvitsin tilaa kasatakseni yhteen elokuvalle tärkeitä asioita, kuten minne hahmot menevät, kuinka kauas, kuinka monta askelta, montako sanaa ja ennen kaikkea piti löytää kaikelle oikea rytmi. Aiemmissa elokuvissani olen luonut rytmit ja tauot rinnakkain. Nyt en tehnyt niitä. Se on kuin samanaikaisesti säveltäisit ja esittäisit laulun elävän yleisön edessä nähdäksesi toimiiko kappale ollenkaan. Soittaessa ajattelet ”sehän on kauhea, joten mennään takaisin ja tehdään se uudelleen”.
On monia prosesseja joista en tiennyt, kuten miten asettelen kohtauksissa näyttelijät ja tarpeiston kohdalleen. Kuka puhuu? Keneen kamera osoittaa? Mikä on näkökulma? Mikä on tärkeintä? Missä on yhteys? Missä on siirtymä? Kaikki oli hyvin pikkutarkkaa hommaa.

Oliko tärkeää ettet ottanut ylimielistä asennetta päähenkilöön?

Se on juuri se asia, josta halusin olla hyvin huolellinen ja toivottavasti onnistuin siinä. En halunut kertoa tarinaa tästä kaverista omalta näkökannaltani, joka olisi voinut olla kyyninen. Se on aikamme ironiaa, josta en oikeastaan pidä, koska se on liian helppoa. Halusin löytää erilaisen näkökulman siihen, miten kyseinen hahmo tuntee, näkee ja kokee. Olematta kenenkään puolella, yritin ymmärtää hänen valintojaan. Siksi halusin kuvata juuri näin ja antaa katsojien mennä läpi hänen labyrinttinsä ja kohdata klaustrofobiansa.

BirdmanOliko harjoituksia paljon ennen kuvauksia?

Kyllä. Aloitimme harjoittelun paljon aikaisemmin. En olisi pystynyt kirjoittamaan ja kuvaamaan tällaista elokuvaa ilman suurta prosessia ymmärtämiseen, oppimiseen ja suunnitteluun. Jokainen tila ja jokainen lamppu olivat paikalla heti alkuvaiheesta lähtien.

Miksi valitsit Broadway -teatterin kuvauspaikaksi?

Teemana minulla oli tehdä tutkimusmatka egoihin ja pelkoihin, jollaisia näyttelijät kokevat. Pidän ideasta, kuinka Broadwaylla useat näyttelijät ovat voineet testata itseään ammatillisesti ja kehittyä sitä kautta suuriksi näyttelijöiksi. Jokainen tulee taistelemaan suosiosta, lahjakkuudesta ja julkisuudesta. Siksi tämä oli erinomainen kohde tälle elokuvalle.

Elokuva on tyyliltään hyvin koukeroinen. Oliko vaikea kuvata?

Se oli hauskaa ja vapauttavaa. Kokemus oli lähes terapeuttinen. Nautin elokuvan tekemisestä todella paljon. Tämän elokuvan tekeminen oli todellakin vapauttavaa monessa mielessä. Halusin kaikkien hahmojen olevan humaaneja ja tykättäviä, unohtamatta niiden huonoja puolia. Kaikilla on toki omat ongelmansa. Ironian ja huumorin kautta iskeytyy todellisuus. Kuten se että Keatonin esittämä hahmo yrittää tehdä sellaista mikä ei kuulu hänen luonteeseensa, tai hän joutuu hyväksymään omat vajavaisuutensa ja keskinkertaisuutensa. Se on todellista ihmisyyttä. Se on minusta hauskaa.
.
BirdmanMitä mieltä olit, kun näit elokuvan valmiina?

Olin erittäin onnellinen. Toivottavasti katsojat eivät huomaa, että se ei ole vain yksi otto. Kun kuvasin, niin iski into näyttää yleisölle jotain erilaista, mutta päätinkin pitää sen yksinkertaisena. Halusin yleisön kokea jotain erilaista, en järkiperäistä. Kun he katsovat elokuvaa ja kokevat jotain sellaista, johon ei ole totuttu nykyisin näkemään elokuvana. Elokuvantekijät tukeutuvat sanoihin ja väreihin, joka mielestäni on laiskuutta. Olen itsekin ollut todella laiska, kun olen tukeutunut turhiin leikkauksiin.

Kuinka monta leikkausta elokuvassa on?

Ei ole leikkauksia. Oikeammin en halua sitä sanoa, koska olen kuin taikuri, joka ei halua paljastaa temppujensa salaisuuksia.

Luuletko että kohtaus, jossa Michael Keatonin esittämä Riggan Thomson kävelee Times Squarella kalsareissaan, on mielikuva maskuliiniselle haavoittuvaiselle?

Haluan antaa kunnian kohtauksesta Michaelille. Käveleminen käytännössä alasti Time Squarella ei ole mikään helppo homma. Hän käveli ympärinsä fyysisesti ja emotionaalisesti nakuna, ja se on todella upea juttu. Hän kohtasi todellisia ihmisiä. Lähetin kaikille näyttelijöille kuvan Philippe Petitistä, joka meni kahden pilvenpiirtäjän väliä köyden varassa ja tekstiksi laitoin: ”Kohta sinä olet niin peloissasi”. Minun ei pitäisi manipuloida tai auttaa ketään, mutta tästä oli todella apua. Jos kysyt, minkä elokuvan tekemisestä olen eniten nauttinut, niin ehdottomasti tästä.

 Olisitko valinnut pääosaan Michael Keatonia, jos tällä ei olisi ollut Batman menneisyyttä?

Uskoisin näin. Pidän kovasti Michaelista myös ilman tuota yhteyttä. Ei vain siksi, että hän oli pukeutunut asusteeseen, ja on oikeutettu puhumaan kyseisestä hahmosta. Hän oli todella ensimmäinen näyttelijä, joka tuotteellisti hahmon valkokankaalle. Mutta mielestäni hän on yksi harvoja näyttelijöitä, joka pystyy näyttelemään sujuvasti draamoissa ja komedioissa. Siis olemalla rakastettava, vaikka esittäisi millaista kusipäätä.

Missä vaiheessa kehittyi elokuvalle jazzmainen rytmi?

Ihan alkuvaiheessa. En usko, että minulla olisi ollut suuntaa löytää rytmiä ja sopivia rumpuja, joita tarvitsin elokuvan tunnelman luomiseksi. Olin ajatellut Antonio Sanchezia, jonka suuri fani olen. Menimme studiolle viikkoa ennen kuin aloitimme kuvaukset New Yorkissa. Äänitimme tuhansittain erilaisia juttuja. Mumisemalla ilmaisin hänelle, millaisia juttuja halusin ja hän tekikin uskomattomia juttuja. Hän neuvoi minua paljon, ja kun ryhdyin materiaalia kasaamaan, niin huomasin niistä olevan apua. Olin ajatellut pistää rumpalin mukaan elokuvaan, kuin osana tarinan kerrontaa. Elokuva on Riggan Thomsonin elämän näytelmä ilman hänen tietoisuuttaan. Rummut olivat erinomaisen tapa rytmittää elokuvan tarinan virtaa.

Kuvat: Fox Searchlight Pictures, 2014