STOP THE PRESS!

Hurriganes – Kuumat kundit

hurriganes_kuumat_kunditOhjaus ja käsikirjoitus: Jussi Itkonen
Pääosissa: Remu Aaltonen, Cisse Häkkinen, Ile Kallio, Lilli Kaipanen, Kari Heiskanen
Arvio: 3,5/5

Hurriganes on yksi ehdottomasti parhaiten muistetuista 70-luvun suosikkiyhtyeistä. Kyseessä lienee edelleen oman genrensä ehdottomasti tiukin kotimainen bändi. Saavuttihan ’ganesit jonkin verran suosiota jopa ulkomailla – etenkin Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa – mikä tuohon aikaan oli tavattoman kova juttu. Kuten kaikki kovimmat bändit 70-luvulla, niin myös Hurriganes halusi itsestään tehtävän vauhdikkaan elokuvan. Noh, enpä siitä vauhdista sano mitään, mutta ainakin ”Kuumat kundit” -leffa sai aikoinaan kerrassaan loistavan vastaanoton. Kaikkiaan yli satatuhatta katsojaa kerännyt raina hautautui sittemmin teatterikierrosta poistuttuaan elokuva-arkiston perukoille, josta se nyt nostettiin jälleen esiin DVD-julkaisun muodossa. Uutta Hurriganes-elokuvaa odotellessa fanien onkin varmasti hauskaa fiilistellä 70-luvun rock-meininkiä tämän julkaisun parissa. Kyseinen leffa ilmestyi aikoinaan vuonna 1976, jolloin kokoonpanoon kuuluivat Remu Aaltonen, Cisse Häkkinen sekä Ile Kallio. Albert Järvistä ei siis kuvioissa tuolloin ollut, joten häntä ei myöskään juuri nimeltä mainita, vaikka ilman muuta yksi bändin tärkeistä vaikuttajista aikoinaan ja myöhemmin olikin.

Tämän päivän silmillä katsottuna ”Kuumat kundit” ei elokuvallisesti ole, näin kiltisti sanottuna, kauhean nautinnollista katsottavaa. Vaikka leffaa kutsuttiin kuvaamaan jengiä aina Amerikoista saakka, ei lopputulos ollut mitenkään elokuvamaailmaa mullistava. Dialogista ei saa juurikaan selvää ja kokonaisuus on hakusessa kuin Remun englannintaito. Leffaan on pyritty saamaan jonkinlaista itua pienellä taustatarinalla, jossa poika tapaa baarissa tytön ja vie tämän lopulta Hurriganesin keikalle. Välillä taas kuvataan poikien kilttiä ”sekoilua” hotellihuoneessa sekä tekemässä pari haastattelua. Välillä taas harjoitellaan uusia biisejä, jonka jälkeen sitten roudataan kamat keikkapaikalle ja vedetään keikka kunnialla läpi. Toisaalta leffan viihdyttävyysarvo on kuitenkin kohdallaan juuri sen tähden, että se on niin aikansa näköinen tekele. 70-luvun muoti ja hiustyyli jaksavat aina nostattaa hymyn kasvoille. Myös poikien aitoa soitonriemua on ilo seurata.

”Kuumat kundit” on sinänsä elokuvana juuri Hurriganesin näköinen kokonaisuus. Tempossa ei yleensä juurikaan pysytä, mutta loppuun asti vedetään ja tunteella, mitäpä sitä sen suuremmin siloittelemaan. Mikäli kyseisen bändin materiaali ei erityisemmin ole sydäntä lähellä, tai jos odottaa tältä DVD:ltä suurta elokuvaelämystä, kannattanee kyseinen levy ehkä jättää kaupan hyllylle. Mikäli sen sijaan haluaa syventää faniuttaan tai 70-luvun henki kiinnostaa, on ”Kuumat kundit” ilman muuta hankkimisen arvoinen leffa – ainakin kuriositeettimielessä, jos ei muuten. Kokonaisuutta parantaa vielä extrana löytyvä, hauska Shell Super Oil -mainosfilmi, johon pojilta tilattiin menevä ralli. Ja voi pojat, kuinka hieno mainos siitä tulikaan.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Pan Vision Oy, 2006