STOP THE PRESS!

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto 2015 -ehdokaselokuvat

Viisi ainutlaatuista uutta elokuvaa on valittu ehdolle kilpailemaan Pohjolan tärkeimmästä ja arvostetuimmasta elokuvapalkinnosta, Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta 2015. Kansallisten raatien valitsemat ehdokkaat edustavat vuoden ansiokkaimpia elokuvatapauksia sellaisilta kiitetyiltä ohjaajilta kuin Bille August, J-P Valkeapää, Dagur Kári, Ole Giæver ja Michael Marcimain.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon 2015 viisi ehdokasta on julkistettu tänään. Ehdokkaat ovat merkittäviä elokuvateoksia niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla, ja ne on ehditty jo palkita useilla palkinnoilla ja huomionosoituksilla Euroopan suurimmilla elokuvajuhlilla ja muualla maailmassa.

Viisi elokuvaa ja niiden ohjaajat, käsikirjoittajat ja tuottajat, jotka kilpailevat vuoden 2015 Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta, ovat:

HE OVAT PAENNEET / DE HAR FLYTT / They have escaped (Suomi) ohjaaja-käsikirjoittaja J-P Valkeapää, käsikirjoittaja Pilvi Peltola ja tuottaja Aleksi Bardy, osatuottajat Raymond van der Kaaij & Dijana Olcay-Hot
FUSI / Virgin Mountain (Islanti) ohjaaja-käsikirjoittaja Dagur Kári, tuottajat Baltasar Kormákur ja Agnes Johansen
MOT NATUREN / Out of nature (Norja) ohjaaja-käsikirjoittaja Ole Giæver ja tuottaja Maria Ekerhovd
GENTLEMEN / Gentlemen (Ruotsi) ohjaaja Michael Marcimain, käsikirjoittaja Klas Östergren, tuottajat Fredrik Heinig, Mattias Nohrborg ja Johannes Åhlund.
STILLE HJERTE / Silent heart (Tanska) ohjaaja Bille August, käsikirjoittaja Christian Torpe, tuottaja Jesper Morthorst.

Palkintolautakunnan (SUOMI) perustelut: He ovat paenneet
Koskettava kasvukertomus, kutkuttava road movie, huumehöyryinen fantasia ja paljon muuta! Jukka-Pekka Valkeapään He ovat paenneet flirttailee genrerajojen kanssa, mutta nousee niiden yläpuolelle ja muuntautuu ekspressionistiseksi ja pidäkkeettömäksi aikuisten saduksi. Hienostunut kuvaus ja harkitun moniulotteinen musiikki tehostavat elokuvan vahvaa, unenomaista tunnelmaa.
Palkintolautakunnan jäsenet: Jaana Puskala, Outi Heiskanen, Harri Römpötti

He ovat paenneet oli mukana useilla arvostetuilla elokuvafestivaaleilla kuten Venetsian elokuvajuhlilla (Venice Days), Toronton elokuvajuhlilla, Göteborg International Film Festivalilla (Nordic competition), Reykjavik International Film Festivalilla, Rio de Janeiro International Film festivalilla. Elokuvan kuvaaja Pietari Peltola palkittiin helmikuussa 2015 Göteborgin elokuvajuhlilla Sven Nykvist -palkinnolla. Kotimaassa He ovat paenneet kahmi itselleen yhteensä neljä Jussi-palkintoa. Elokuva palkittiin parhaan elokuvan palkinnolla. Lisäksi J-P Valkeapää sai Jussin parhaasta ohjauksesta, Micke Nyström parhaasta äänisuunnittelusta sekä Mervi Junkkonen parhaasta leikkauksesta.

Tuomas Riskala kirjoitti Iltalehdessä 17.10.2014: ”He ovat paenneet on kuvaus maailman mahdollisuuksista ja ihmeistä sekä nujertavasta pahuudesta silmin, jotka ovat vasta alkaneet nähdä. Häikäisevä elokuva lumoaa ja järkyttää, mutta ei menetä koskaan toivoaan. Sen kuvissa ja kieliopissa näkyy poikkeuksellisen syvä ja omaperäinen elokuvantaju, jonka kyky vangita, haltioida ja pahoinpidellä katsojansa on ainutlaatuinen.”

He ovat paenneet sai Suomen ensi-iltansa elokuvateattereissa 17.10.2014.

Helsingissä kaikki viisi ehdokaselokuvaa nähdään Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin ohjelmistossa  17.-27.9.2015.

Kansalliset raadit ovat valinneet viisi ehdokaselokuvaa perusteinaan korkea laatu, juuret pohjoismaisessa kulttuurissa ja se, että ne erottuvat taiteellisen omaperäisyytensä kautta kiehtovina ja ympäristöönsä sidoksissa olevina taideteoksina.

Ehdokkaiden julkistamisen jälkeen yhteispohjoismainen palkintolautakunta valitsee äänestämällä tämän vuoden palkinnonsaajan. Pohjoismaisessa lautakunnassa on yksi jäsen kustakin maasta. Vuoden 2015 pohjoismaisessa palkintolautakunnassa ovat mukana Per Juul Carlsen (Tanska), Jaana Puskala (Suomi), Kristin Jóhannesdóttir (Islanti), Silje Riise Næss (Norja) ja Jannike Åhlund (Ruotsi).

Palkinnon ja 350.000 Tanskan kruunun (noin 47 000 euron) voittaja julkistetaan Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Reykjavikissa, Islannissa 27. lokakuuta 2015 samaan aikaan kirjallisuuspalkinnon, lasten- ja nuorten kirjallisuuspalkinnon, musiikkipalkinnon ja luonto- ja ympäristöpalkinnon voittajien kanssa.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto jaetaan nyt 12. kerran. Aikaisemmat voittajat ovat:
MIES VAILLA MENNEISYYTTÄ (Suomi 2002), jolloin palkinto jaettiin ensimmäisen kerran. TAPPO  (Tanska 2005), josta lähtien palkinto on jaettu vuosittain. ZOZO (Ruotsi 2006), KUOROSSA ITKEMISEN TAITO (Tanska 2007), SINÄ ELÄVÄ (Ruotsi 2008), ANTICHRIST (Tanska 2009), SUBMARINO (Tanska 2010), SOVINTO (Ruotsi 2011), PLAY (Ruotsi 2012), JAHTI (Tanska 2013) ja OF HORSES AND MEN (Islanti) 2014.

POHJOISMAIDEN NEUVOSTON ELOKUVAPALKINTO 2015: palkintolautakuntien perustelut
 
TANSKA
Silent Heart
Ohjaaja Bille August ja käsikirjoittaja Christian Torpe kertovat lämminhenkisen tarinan ikimuistoisesta viikonlopusta, jonka aikana perhe joutuu kohtaamaan äidin halun kuolla. Mestarillisesti toteutettu ja upeasti näytelty Silent Heart manaa peripohjoismaiseen tapaan kaikki luurangot ulos kaapista ja pureutuu perhe-elämän vaikeimpaan haasteeseen: lähisukulaisesta luopumiseen.
Palkintolautakunnan jäsenet: Per Juul Carlsen, Eva Novrup Redvall, Jakob Wendt Jensen

SUOMI
He ovat paenneet / De har flytt
Koskettava kasvukertomus, kutkuttava road movie, huumehöyryinen fantasia ja paljon muuta! Jukka-Pekka Valkeapään He ovat paenneet flirttailee genrerajojen kanssa, mutta nousee niiden yläpuolelle ja muuntautuu ekspressionistiseksi ja pidäkkeettömäksi aikuisten saduksi. Hienostunut kuvaus ja harkitun moniulotteinen musiikki tehostavat elokuvan vahvaa, unenomaista tunnelmaa.

Ett gripande uppväxtdrama, en spännande road movie, en drogframkallad fantasi – och vilken fantasi! Jukka-Pekka Valkeapääs They Have Escaped flirtar med genretypiska drag bara för att lyfta bortom deras respektive dynamik och förvandlas till en expressionistisk, gränslös vuxensaga. Det utsökta fotografiet i kombination med väl övervägd, mångfacetterad musik bidrar till filmens starka, drömlika atmosfär.
Palkintolautakunnan jäsenet: Jaana Puskala, Outi Heiskanen, Harri Römpötti

ISLANTI
Fúsi
Ohjaaja Dagur Kárin Fúsi on lempeän jättiläisen kasvutarina, joka on herkkä kuin kosketus. Tästä ihmisläheisestä elokuvasta välittyy taitavan vivahteikkaasti paitsi sieluntuska myös nyrjähtänyt charmi, ja siinä nähtävä isojen ja pienten asioiden symbolinen vuorovaikutus kertoo yleismaailmallista viestiä hyvyydestä, jakamisesta ja armosta.
Palkintolautakunnan jäsenet: Kristín Jóhannesdóttir, Björn Ægir Norðfjörð, Auður Ava Ólafsdóttir

NORJA
Mot naturen
Ole Giæver kuvaa Mot naturen -elokuvassa sisäisen puheen avulla nykyelämää ja pohjoismaista nykymiestä. Persoonallinen ja suora kertojanääni luo kollaasin mielikuvista, jotka ilmaisevat muistoja, unelmia, toivoa ja tunnetiloja. Kaikesta välittyy huumori, joka kumpuaa kiusallisista tilanteista, häpeästä ja kivusta.
Palkintolautakunnan jäsenet: Silje Riise Næss, Britt Sørensen, Kalle Løchen

RUOTSI
Gentlemen
Gentlemen on puikkelehtiva tarina, jossa ajantaju ja identiteetit ovat yhtä häilyviä kuin unen ja fantasian välinen raja. Elokuvan eri ilmaisukeinot ovat hallinnassa, ja niiden vuorovaikutuksesta syntyy persoonallinen, leikkisä ja syvällinen teos.
Palkintolautakunnan jäsenet: Jannike Åhlund, Jon Asp, Kristina Börjeson

Tietoa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta – 2015
 
Tarkoitus
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon tarkoituksena on edistää pohjoismaisten elokuvien tarjontaa ja levitystä kaikissa Pohjoismaissa. Näin halutaan vahvistaa pohjoismaista kulttuuriyhteyttä, kehittää Pohjolaa kulttuurisena kotimarkkina-alueena ja vahvistaa samalla pohjoismaisen elokuvan kansainvälistä asemaa.

Palkittava elokuva
Palkinnonsaaja julkistetaan Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Reykjavikin Harpa-konserttitalossa tiistaina 27. lokakuuta. Palkinto myönnetään taiteellisesti merkittävälle, pohjoismaisena tuotantona tehdylle pitkälle teatterielokuvalle. Elokuvan kansallisen teatteriensi-illan on pitänyt olla 1. syyskuuta 2014–31. elokuuta 2015. Yhteensä 350 000 Tanskan kruunun (noin 47 000 euron) suuruinen palkinto jaetaan tasan elokuvan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. Tämä korostaa sitä, että elokuva on taiteenlajina näiden kolmen päätoimijan tiiviin yhteistyön tulos.

Ehdokkuuskriteerit
Ehdolle asetettavilla elokuvilla on oltava merkittäviä yhtymäkohtia pohjoismaiseen kulttuuriin. Lisäksi elokuvien on oltava taiteellisesti korkeatasoisia ja omaleimaisia teoksia, joissa on kyetty yhdistämään ja jalostamaan elokuvan lukuisat elementit vakuuttavaksi ja täysipainoiseksi teokseksi.

Kansallinen ja pohjoismainen palkintolautakunta
Kansalliset palkintolautakunnat koostuvat kolmesta jäsenestä, jotka nimittää Pohjoismaiden kulttuuriministerineuvosto. Palkintolautakuntaan valitaan arvostettuja henkilöitä, joilla on työssään analyyttinen ja kriittinen suhde elokuvaan. Kansallinen palkintolautakunta nimitetään kolmeksi vuodeksi.

Pohjoismaisessa palkintolautakunnassa ovat mukana kansallisten lautakuntien puheenjohtajat: Per Juul Carlsen (Tanska), Jaana Puskala (Suomi), Kristín Jóhannesdóttir (Islanti), Silje Riise Næss (Norja) ja Jannike Åhlund (Ruotsi). Kansallisten lautakuntien muut jäsenet ovat Jakob Wendt Jensen & Eva Novrup Redvall (Tanska), Harri Römpötti & Outi Heiskanen (Suomi), Björn Ægir Norðfjörð & Auður Ava Ólafsdóttir (Islanti), Kalle Løchen & Britt Sørensen (Norja), Jon Asp & Kristina Börjeson (Ruotsi).