STOP THE PRESS!

Kansainväliset ja kotimaiset uudet kyvyt esittäytyvät Tampereella

Lost In Music on aloittelevien artistien ponnahduslauta musiikkialalle. Norjalainen Oakland Rain ja tanskalainen The Attic Sleepers saapuvat festivaalille Excite (Exchange of International Talent in Europe) -ohjelman myötä.

Kansainvälinen projekti tukee osallistujamaiden välistä artistivaihtoa ja tarjoaa siten nuorille yhtyeille ensikokemuksen kiertue-elämästä Euroopassa. Mukana on kahdeksan maata. Suomessa projektin partnereita ovat Lost In Music ja Tampereen ammattikorkeakoulu.

Lost In Musicin kansainvälinen ohjelma laajenee myös itään. Valko-Venäjän showcase-ilta lauantaina 17.10. tuo Tampereelle muun muassa minskiläisen post-punk-yhtye Super Bessen. Festivaalin promoottori Feniks Willamo kommentoi:

”Lost In Musiciin haki mukaan kymmeniä valkovenäläisiä bändejä. On kiinnostavaa nähdä, miten suomalainen yleisö reagoi mukaan valittuihin yhtyeisiin. Viime vuosina Valko-Venäjältä on ponnistanut monta kiinnostavaa artistia ja sikäläinen ala on kehittynyt nopeasti, joten uuden musiikin metsästäjien kannattaakin kääntää nyt katse sinne.”

Yleisö päättää, ketkä soittavat

Uusille kyvyille on useita reittejä Lost In Music -lavoille. Yksi näistä on tuottajapaneeliäänestys, jonka voittajat pääsevät esiintymään Riku Pääkkösen ja Rauli ”Rake” Eskolinin kaltaisille huipputuottajille festivaaliviikon perjantaina 16.10. Äänestys aukeaa 10.9., ja äänestää voi kuka vain. Tuottajapaneelin järjestävät yhteistyössä Lost In Music ja oululainen start up -yritys Band on the Web, joka tarjoaa muusikoille uraa edistäviä nettipalveluja.

Myös Radio Helsingissä äänestetään. DLX Demo Show -ohjelmaosion juontajat Nick Triani sekä Mia ja Emma Kemppainen ovat valinneet kuusi vuoden kiinnostavinta demoartistia, joista kansa saa äänestää suosikkinsa soittamaan Lost In Musiciin. Äänestys käynnistyy syyskuun alkupuolella Radio Helsingin nettisivuilla.