STOP THE PRESS!

Napapiirin sankarit 2 -elokuvan lipputuloista lähes 18.000€ SPR:n katastrofirahastoon

Napapiirin sankarit 2 -elokuvan tuotantoyhtiö Yellow Film & TV, levitysyhtiö Nordisk Film ja Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino lahjoittavat jokaisesta elokuvan ensi-iltaviikonlopun (2.–4.10.) aikana Finnkinon teattereihin myydystä Napapiirin sankarit 2 -elokuvan pääsylipusta 50 senttiä Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Lopullinen lahjoitussumma SPR:n katastrofiavulle on kaikkiaan 17.728, 50 euroa.

SPR:n katastrofirahastosta tuetaan katastrofien uhreja Suomessa ja ulkomailla. Rahaston varoja käytetään muun muassa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttamiseen paikan päällä niissä maissa, joista turvapaikanhakijat pakenevat, ja joissa avun tarve on suurin. Näitä maita ovat esimerkiksi Syyria, Irak sekä Etelä-Sudan.

Napapiirin sankarit 2 on jatko-osa Napapiirin sankarit -menestyskomedialle. Jatko-osan on ohjannut Teppo Airaksinen ja tuottanut Olli Haikka ja Jarkko Hentula Yellow Film & TV:stä. Ykkösosan tapaan myös jatko-osan on käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Napapiirin sankarit 2 -elokuvassa nähdään ensimmäisestä osasta tutut Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Miia Nuutila ja Kari Ketonen. Uusia hahmoja elokuvassa näyttelevät muun muassa Santtu Karvonen ja Joonas Nordman. Elokuvassa vilahtaa myös monia muita ensimmäisestä osasta tuttuja hahmoja ja uusia yllättäviä sivurooleja.