STOP THE PRESS!

Haastattelussa: ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Feig

Miksi SPY -VAKOOJAN ASUSSA ei ole tyypillinen komediaelokuva? 

Rakastan agenttielokuvia, enkä halunnut tehdä tästä täysin puhdasta komediaa. Halusin katsojien kokevan oikean seikkailun. Luulen, että yleisö saa isommat naurut, kun hieman säikytellään.

SPY - VAKOOJAN ASUSSAOliko Jason Stathamin valinta komediarooliin yllätys? 

Pidän yllätyksistä myös roolivalinnoissa. Kun ihmiset lukivat käsikirjoituksen, he arvelivat minun valitsevan rooliin koomikon. Minä olin päättänyt, että sen täytyy olla Jason Statham. Oli saatava jutulle uskottavuutta ja toisaalta Jason on hauska mies. Olen halunnut hänet mukaan komediaelokuvaan.

Miksi oli tärkeätä pitää Melissan esittämä hahmo tavallisena naisena?
Hahmojen täytyy olla aitoja ja kaikki tunteet sen mukaisia, muuten yleisö ei ole kiinnostunut niistä. On panostettava hahmoon ja luotettava Melissan luonnollisuuteen näyttelijänä. Siksi halusin kirjoittaa roolin juuri hänelle, hän kun on oikeassa elämässä vaatimaton henkilö. Entä jos tällaiselle ihmiselle tulee tilanne, jossa panokset ovat todella kovat? Miten hän selviytyy ongelmista? Siksi kirjoittajana pitää panostaa hahmoon, jotta se on kiinnostava.

Miten loit Rose Byrnen esittämän hahmon?

Rose on todellinen lahjakkuus. En alunperin kirjoittanut roolia hänelle, vaan hahmo oli 19-vuotias rikas kakara. Kun sain tietää, että Rose on vapaana, niin järjestin tapaamisen hänen ja Melissan kanssa. Kokeilimme erilaisia rooleja ja lopulta hänestä tuli kylmä brittihahmo. Hän tekee erinomaisen roolisuorituksen.

Missä elokuva on kuvSPY - VAKOOJAN ASUSSAattu?
Suurimmaksi osin Budapestissä. Kuvasimme muutaman päivän Roomassa ja pari päivää Pariisissa. Kuvasimme isoja kohtauksia kaikissa paikoissa. Alunperin perin kuvaukset piti tehdä Pariisissa, mutta kun pääsimme Budapestiin, niin kirjoitin tapahtumat sijoittumaan tähän hienoon kaupunkiin. Meidät otettiin vastaan avosylin, koska Budapestia ei ole juurikaan nähty isommissa Hollywood-tuotannoissa.

Mitä kohtauksia elokuvasta jätettiin pois?
Kuvasimme paljon ylimääräistä materiaalia. On läjäpäin vitsejä, joita emme lopullisessa versiossa käyttäneet. Joten laitamme ne DVD:lle. Tulossa on pidempi versio elokuvasta, joka sisältää sellaisenkin kohtauksen, jossa Melissa ja Jason tappelevat yökerhon tanssilavalla. Tarjolla on myös vaihtoehtoisia vitsejä ja kohtauksia.


Mitä tämä elokuva merkitsee sinulle elokuvantekijänä? Oliko tämä haasteellisin elokuva, jonka olet tehnyt?
Meidän piti pysytellä tiukasti käsikirjoituksessa. Jos olisimme hassutelleet liikaa, niin homma ei olisi pysynyt kasassa ja elokuvasta olisi tullut parodia. Siksi kaiken toiminnan piti olla kontrolloitua. Kun toiminnallisiin kohtauksiin haluttiin lisätä vitsejä, niin oli varmistettava, etteivät ne hävitä uskottavuutta. Se oli hyvin haasteellista, mutta nautin sellaisesta. Haluan komedian olevan tapaus.

Photos Copyright by Twentieth Century Fox, 2015