STOP THE PRESS!

Tristram Shandy: Herrasmiehen paljastukset (Tristram Shandy – Cock and Bull Story)

tristram_shandyOhjaus: Michael Winterbottom
Käsikirjoitus: Michael Winterbottom, Frank Cotterell Boyce
Tuotanto: Andrew Eaton
Pääosissa: Steve Coogan, Rob Brydon, Keeley Hawes, Kelly MacDonald, Stephen Fry, Gillian Anderson, Naomie Harris
Arvio: 3/5

Tristram Shandy ei elokuvana ole katsojalle mitenkään helppo kokemus. Tässä Michael Wintebottomin ohjaamassa metaelokuvassa leikitellään todellisuuden ja fiktion välillä niin sukkelaan, että aina ei voi tietää onko se mitä meille näytetään ”itseään” näyttelevän Steve Cooganin omaa kokemusta vaiko Cooganin näyttelemän Cooganin näyttelemän Tristram Shandyn seikkailua. Sekaisin? Jep.

Filmi alkaa pitkällä otteella ”elokuvasta”, jonka aiheena on filmatisointi Laurence Sternen klassikosta Tristram Shandy – elämä ja mielipiteet. Alun ratkaisu ei ole mielestäni onnistunut. Katsoja on yksinomaan hämillään joutuessaan seuraamaan Shandyn monologia ja loputtomaksi venähtävää synnytyskohtausta. Koukutusta ei vielä synny mutta mitä pidemmälle elokuva etenee, sen voimakkaammin siihen pääsee sisään. Winterbottomin kerrontatapaan totutteleminen vie totisesti aikansa mutta palkitsee lopulta paitsi muutamilla irrallisilla hörähdyksillä, myös kokonaisvaltaisemmalla oivalluksella. Silti elokuvasta jää puuttumaan jokin, mikä saisi tähän esimerkiksi tarttumaan dvd:nä kerta kerran jälkeen.

Kun synnytyskohtaus katkaistaan ja katsoja tajuaakin olevansa keskellä elokuvan filmatisointitapahtumaa, eikä siis sittenkään seuraavansa 1700-luvun pukudraamaa, alkaa elokuva nostaa profiiliaan. Cooganin esittämä Coogan on ekoistinen ja itserakas tähtinäyttelijä, joka tasapainottelee uransa uhkaavan hiipumisen, tuoreen isyyden ja viehättävän avustajatyttösen ristipaineissa. Cooganin hahmossa on selviä piirteitä hänen edellisestä suosikkihahmostaan Alan Partridgestä, joka Suomessa seikkaili sarjassa nimeltä Kukkona tunkiolla. Partridgeen elokuvassa myös viitataan sisäpiirivitsin omaisesti useampaankin otteeseen. Coogan kiukuttelee ja pätee mutta huomaa surullisesti itsekin alkavansa olla menneen talven lumia. Käsikirjoituksia Amerikasta kyllä satelee mutta ”nehän ovat niin televisiota”. Vaimon kanssa asiat eivät ole aivan kohdillaan – paikallinen Seiskakin on jo saanut vihiä irtosuhteesta. Cooganista kiinnostunut nuori avustaja on koko kuvausporukan järkevin henkilö ja hänen elokuva-aiheiset avautumisensa ovatkin kaikessa ironiassaan varsinaisia helmiä. Siinä missä kaikki muut keskittyvät epäoleellisuuksiin ja muun muassa vastanäyttelijän kenkien koon kadehdintaan, tuntuu Naomie Harrisin esittämä Jennie pitelevän ovelasti enemmän lankoja käsissään kuin kukaan kuvitteleekaan.

Juuri kun katsoja on päättänyt ostaa elokuvan tyylilajin ja tarinan, Winterbottom vyöräyttääkin silmien eteen jo loppukohtauksen ja taas katsojaparka joutuu hämmentymään. Agentti Scullykin on roudattu Amerikasta asti mutta hänkään ei saa kunnon kortteja elokuvassa eikä ”elokuvassa”, aivan kuten Gillian Andersonin esittämä Gillian Anderson itsekin toteaa. Elokuva jääkin kunnon kehittelyn kannalta aivan liian lyhyeksi. Cooganin rimpuilua olisi kernaasti seurannut vielä puolituntisen verran, etenkin kun asiat olivat juuri alkamassa rullamaan niin uran kuin yksityiselämänkin kannalta. Mutta mitä me lopulta näemme ja miksi? Tämä elokuva on ehdottomasti itse oivallettavissa: Olemmeko mukana rätväkässä mutta hienosti piilotetussa mediasatiirissa, oman hännän nostossa vai onko kyseessä sittenkin lopulta vain hämmentämistä hämmentämisen vuoksi, jopa ärsytystä? 24 hour party people ei aikanaan ollut mitenkään Hollywood-kriteerien mukainen peruselokuva mutta uutuudellaan Winterbottom menee vielä pidemmälle. Lopputekstien aikana esiintyvät näyttelijät voisivat hyvin olla vaikkapa ihan oikeat Coogan ja kollega Rob Brydon omina itsenään, vailla roolin tuomaa suojaa höpisemässä improvisaationa. Joka tapauksessa mainio koomikko Coogan näyttelee pihalla olevaa Coogania juuri oikeanlaisella innottomuudella ja hieman flegmaattisesti. Tavallaan mies yrittää mutta kuitenkin on ajautumassa olosuhteiden uhrina kauas linnunradan laidalle elokuvamaailman sentrisestä auringosta. Itseironian Coogan tekee ilmeenkään värähtämättä taitavasti. Sivurooleissa vilahtaa hilpeästi tunnettuja koomikkoja mm. Pikku Britanniasta, Mustasta Kyystä ja Ruuvit Löysällä- sarjasta.

Tämä elokuva ei ole niitä, jotka unohtaa heti nähtyään mutta selvästikin ne asiat, joita siitä mieleen päällimmäisenä jää, ovat kiinni kunkin katsojan omasta tavasta hahmottaa maailmaa. Winterbottom on luonut jälleen merkillisen kertomuksen, jossa elokuvan tekemisen miljöö on vain kulissi tapahtumille. Elokuva on kylläkin uskollinen alkuperäiselle Sternen kirjalle, joka sekään ei oikein vie mihinkään ja jossa varsinainen juoni hämärtyy sanakikkailun ja rönsyilyjen alle, vaikkakaan ei siis suora filmatisointi myönnäkään olevansa. Hienoa on myös että se, mikä tapahtuu Shandylle, tapahtuu myös Cooganille, vaikkakaan ei samaan aikaan eikä identtisellä tavalla. Joten ehkä raina ei sittenkään ole pelkkä ”sonninjoutava heijaritarina”.

Renek for smackthejack.net

Photo’s copyright by BBC Films, 2005

Traileri: