STOP THE PRESS!

Black River Bluesman & Bad Mood Hudson – Moonshine Medicine

Black_River_Bluesman_-_Vinyl_Cover_(3)_–_kopio[1] Tuotanto: Black River Bluesman & Bad Mood Hudson
1. Moonshine medicine 2. Big alligator 3. Latest stranger 4. Bucket hot water 5. Chicken song 6. Candy box blues 7. Knock knock 8. Gasoline 9. Digital ghost 10. Going down with a lowebow
Arvio: 3,5/5

Jukka Juhola on pitkän linjan bluesmies Mustion suunnasta, deep bluesin erikoismieheksikin mainittu kitaristi ja vokalisti, joka jokin aikaa sitten löi hynttyyt yhteen multi-instrumentalisti Andy Huttusen kanssa. Uusin yhteistyön tuloksista on Moonshine Medicine. Kyllä, miehet vetävät kaksistaan, bassoa ei ole mukana. Lopputulema on syvää räme-räimettä.

Olen ihan rehellinen, että nyt ollaan niin deepeissä tunnelmissa, että en itse tätä ehkä kuuntelisi – tai ainakin tämä vaatii sulattelua ja paljon. Soundi on raa’inta ja rajua perusbluesia, mitä Suomessa ehkä on konsaan tehty – ja toki arvostelijaminäni osaa moista arvostaa. Aivan ainutlaatuisen rankkaa tavaraa. Korvat vuotavat verta kun niitä rassataan perinteisen blueskaavan keinoin kulkevilla nihilistisen rajuilla kappaleilla. Juholan eli Black River Bluesmanin laulu tulee sadan patjan alta ja sen ominaissoundikin sopii rujoon ilmaisutapaan kuin nakutettu.

Biisimateriaali ei ole kovin rikasta mutta yllättävän tiukkoja sovituksellisia ratkaisuja on saatu ihan duona aikaiseksi. Huomaa, että tämä oikeaoppinen blues-poljento ja suorastaan ortodoksinen lähestymistapa on imetty äidinmaidossa. Tästä oikeastaan syvemmäksi ’siniseen’ ei voi mennä. Toki tässä flirttaillaan ihan perinteisen rockinkin kanssa mutta ken tätä kokonaisuutta varsinaiseksi rock-albumiksi nimeää, ei ymmärrä kuulemaansa.

Kymmenen biisiä ei toki sinällään ole paljon mutta kyllä se vaan alkaa tuntua. Onko se hyvä vai huono? Miehet tekevät hommansa hyvin ja oikein. Soitanta suoritetaan sydänverellä ja jokainen sointu ja murahtelu on mietitty. Siksi albumi on oikeastaan enemmän kuin osiensa summa. Paketti kuulostaa valmiilta ja niin kokonaisvaltaiselta, että sitä on ollut omaksuvinaan enemmän kuin yhden levyllisen verran materiaalia sisäänsä. Aika hyvin kaksimiehiseltä orkesterilta. Eihän tätä tottumaton ilman taukoa kuuntele sitten millään.

Millaisenkohan mielenvikaasen menon nämä saavat keikalla aikaan, kun levyllekin vyörytään hullun kiilto silmissä? En ehkä uskalla mennä tsekkaamaan. Pelottavuus ei aina tarvitse verisiä maskeja tai tuplabasariörinää, sen voi tehdä näinkin – alkuvoimaisesti ja genren perinteitä toisintaen. Hurjaa kamaa.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Jukka Juhola, 2016