STOP THE PRESS!

Joy

JoyOhjaus: David O. Russell
Käsikirjoitus: David O. Russell, Annie Mumolo
Tuotanto: David O. Russell, John Davis, Megan Ellison, Jonathan Gordon, Ken Mok
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Robert De Niro, Bradley Cooper, Edgar Ramírez, Diane Ladd, Virginia Madsen, Isabella Rossellini
Arvio: 3,5/5

Muun muassa Kolmesta kuninkaasta ja Unelmien pelikirjasta muistettava 57-vuotias David O. Russell ei uutukaisellaan tee vauhdikasta toimintaa tai mitenkään kummallista rikosdraamaa vaan elämäkerran…kyllä, lattiamopin keksijästä. Hauskaa on se, että kulmia nostattavasta lähtökohdasta huolimatta homma pääosin toimii.

Jo lapsukaisena kekseliääksi osoittaunut Joy Mangano elelee aluksi yksinhuoltajana nukkavierussa miljöössä, ympärillään niin itseään täynnä olevat vanhemmat kuin ex-aviomieskin. Omat kuviot eivät pääse lentoon, kun koko elämä on kuin muiden elämien elämistä. Eräänä päivänä kauniin sattuman kautta Joyn vanha meilikuvituksellisuus kokee renessanssin ja hän sattuu keksimään, miten jopa tuikivaaralliseksi osoittautunut lattioiden kuuraus voidaan tehdä helpommalla ja kätevämmällä tavalla. Tästähän syntyy pieni kohu. Kohta tuotetta on myynnissä jopa TV:n ostoskanavalla. Kuten arvata saattaa, orastava menestystarina ei ihan etene kuten Strömsössä – lukuisilla sidosryhmillä kun on omia intressejä ja sitä myöten sanansa sanottavanaan.

Russellin tyyliä luoda tositarinasta tavallaan fantastisuutta lähentelevä. kiinnostava, jopa mystinen saaga, on ihailtava. Apuna tässä on Jennifer Lawrence, joka tekee pienillä eleillä Joysta uskottavan, periksiantamattomuudestaan huolimatta täysin samaistuttavan hahmon ja samalla enkelimäisen uhrautujan. Lawrencen kiihkotonta mutta entusiastista roolityöskentelyä katsoo mielellään, siihen jää peräti vangiksi. Elokuvan kääntöpuolena on, että tarinan kuljetus yskii paikoitelleen ja erityisen pahana helmasyntinä Russell tuntuu välillä rakastuneen liikaa omiin fantasiointitaitoihinsa. Elokuva tavallaan ei oikein osaa päättää, onko se uskottava elämäkerta monella tapaa suuresta naisesta vai pompöösi aikuisten satu. Mutta – oikeastaan tämä ei suuresti haittaa.

Yksi Joyn valttikortteja on sen hiljainen, ja välillä ei niinkään hiljainen, huumori, jonka Russell on osoittanut jo aiemmissa elokuvissaan taitavansa. Saippuaoopperaviittauksista voidaan olla montaa mieltä mutta kyllähän ne omaperäisyydessään nostavat elokuvan ainakin sille nykynuorten arvostamalle WTF-tasolle. Omintakeisuus ei ole koskaan pahaksi. Toisaalta tällaisessa tulkinnassa on vaarana, että hahmot jäävät taka-alalle tai ohuiksi ja se on vähän hiinä ja hiinä – oikeastaan kuvion pelastaa loistava näyttelijäensemle Robert de Niroineen ja Bradley Coopereineen. Isabella Rossellinikin nähdään vähän…no, tujussa roolissa. Hänen hahmonsa uhkaa olla jo yliammuttu.

Isossa kuvassahan tässä mennään tärkeällä asialla: Sisäinen feministini tykkää, kun tällaisia tärkeitä aiheita tuodaan elokuvan muodossa esille. Naiset pysyköön lestissään- ajattelua silmät palaen Lawrencen kehonkielellä ilmentävä Joy on näennäisesti pienestä arjestaan huolimatta vahva esikuva. Ja hyvä niin. Russell kertoo ison tarinan, jonka välineenä moppi on vain toisarvoinen esine.

Renek for smackthejack.net

Photo’s Copyright by Fox Paramount Home Entertainment, 2016

Traileri: