STOP THE PRESS!

Valkoinen raivo palkittiin Millennium Docs Against Gravity -festivaalilla Varsovassa

Valkoinen raivoArto Halosen ohjaama Valkoinen raivo palkittiin Millennium Docs Against Gravity -dokumenttielokuvafestivaalilla Varsovassa lauantaina. Kolmattatoista kertaa järjestettävä Millennium Docs Against Gravity on yksi Euroopan merkittävimmistä dokumenttielokuvafestivaaleista. Vuonna 2015 festivaalin kävijämäärä oli yli 40 000.

Valkoinen raivo palkittiin uudessa, vasta tänä vuonna nimetyssä Fiction Non Fiction -kilpailukategoriassa. Sarjaan oli valittu ehdolle yhteensä 11 fiktio- ja dokumenttielokuvan elementtejä yhdistävää elokuvaa, joista palkittiin kaikkiaan kaksi. Tuomariston jäsenet Monika Braid, Piotr Stasik ja Marcin Kot Bastkowski myönsivät sarjan pääpalkinnon Petra Costan ja Lei Globin elokuvalle Olmo and the Seagull ja kunniamaininnan Arto Halosen Valkoiselle raivolle. Päätösperusteluissa Halosen elokuvaa kuvailtiin sähköistävänä matkana vihan lähteille sekä kauhistuttavana varoituksena raivon seuraamuksista.

Valkoinen raivo jatkaa seuraavaksi matkaansa Beirutiin Karama Human Rights Film Festivalille, missä elokuva tullaan näkemään kunnianarvoisella näytöspaikalla festivaalin päätöselokuvana. Alun perin Jordaniasta lähtöisin olevan ihmisoikeusaiheinen Karama-elokuvafestivaali järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Libanonin Beirutissa toukokuun lopussa 2016. Elokuva on mukana myös Iso-Britannian Sheffieldissä 10.–15.6.2016 järjestettävällä Doc/Fest -festivaalilla. Kyseessä on Iso-Britannian suurin dokumenttifestivaali, jolla kokoontuu vuosittain yli 30 000 kävijää. Millennium Docs Against Gravityn ohella Doc/Fest on niin ikään yksi maailmanlaajuisesti merkittävimmistä dokumenttielokuvafestivaaleista.

Valkoinen raivo ensiesitettiin Rokumentti-elokuvafestivaalin avajaiselokuvana marraskuussa 2015. Elokuva sai teatteriensi-iltansa pian tämän jälkeen. Osana Suomen Mielenterveysseuran ja Koulukino ry:n kanssa suunniteltua ja toteutettua koulukampanjaa elokuvasta on järjestetty myös lukuisia koululaisnäytöksiä ympäri Suomen.

Valkoisen raivon kansainvälinen levitys- ja myyntiyhtiö on sveitsiläinen First Hand Films, joka kuuluu arvostetuimpien eurooppalaisten dokumenttielokuvien levittäjien joukkoon. Elokuvan kuvaajina ovat toimineet Mika Orasmaa ja Peter Flinckenberg. Äänisuunnittelusta ja musiikista on vastannut Kirka Sainio, leikkauksesta Otto Heikola ja Arto Halonen.