STOP THE PRESS!

Haastattelussa: näyttelijä Domhnall Gleeson

Domhnall Gleeson tuli kansainvälisesti tunnetuksi roolistaan Bill Weasleynä Harry Potter -elokuvissa. Hän on näytellyt sekä lavoilla, että valkokankaalla ja sai Tony Award -ehdokkuuden vuonna 2006 roolistaan Broadway-tuotannossa The Lieutenant of Inishmore. Hän on esiintynyt useissa näytöksissä Dublin’s Gate Theaterissa, mm. American Buffalo ja Loistava tulevaisuus -sovituksissa. Hänet on nähty elokuvissa Six Shooter (2004), Boy Eats Girl (2005), Ole luonani aina, Kova kuin kivi (molemmat 2010), Anna Karenina, Dredd (molemmat 2012), Frank, Calvary, sekä Murtumaton (kaikki 2014), muiden muassa. Vuonna 2015 hän oli mukana neljässä elokuvassa, jotka kaikki saivat useita Oscar-ehdokkuuksia: Ex Machina, Brooklyn, Star Wars: The Force Awakens ja The Revenant. Elokuvassa The Revenant (ohjaajana Alejandro Iñárritu) hän näytteli Andrew Henryn roolin ja hänen vastanäyttelijänään oli Leonardo DiCaprio (Hugh Glass’n roolissa). Elokuva voitti Oscarin parhaasta ohjauksesta, sekä sarjoissa paras miesnäyttelijä (DiCaprio) ja paras kuvaus.

 Kuinka intensiiviset The Revenantin kuvaukset olivat?

Todella intensiiviset. Sitä faktaa ei parane kainostella. Elokuvaa katsoessa ei ole epäilystäkään, etteikö sitä vedetty täysillä. Sen huomaa kyllä, ettei tätä ole kuvattu studiossa. Mitään tietokone-efektejä ei tarvinnut lisätä, jotta se näyttäisi kylmältä tai että olisi pitänyt lisätä huurua hengitykseen. Tämä ei ollut sellainen homma. Alejandro  halusi sinun tuntevan sen tuskan ja kamppailun valkokankaalla, jotta se olisi itsestään selvää ja pääset siten sen yli tarinaan ja ihmisiin. Se oli erittäin, erittäin vaikeaa, mutta jokaisen sekunnin arvoinen.

Osasitko jo alusta asti odottaa, että se olisi näin rankkaa?

Kyllä. Alejandro kertoi meille. Tai, ei. Hän kyllä kertoi kuinka vaikeaa se tulisi olemaan ja hänen tarkoituksensa oli, että elokuva on kamppailua, joten luonnostaan kuvaukset tulisivat olemaan rankat. Se on kuitenkin eri asia kuulla nuo sanat ja sanoa ’kyllä, ymmärrän’, kuin että pitää nousta neljältä aamulla ylös ja matkustaa kaksi tuntia käytännössä yhtäjaksoista kuoppaista perunapeltoa saavuttaakseen kuvauspaikan, jossa juuri kukaan ei ole ikinä käynyt aiemmin. Puhumattakaan heistä, jotka työskentelivät kuvauspaikalla. Menimme paikkoihin, jotka hyvä kun löytyvät kartalta. Tämä ei ollut mitään sellaista, että kuvausjärjestäjä toteaa ’Löysimme upean paikan, jonne pääsemme ja siellä on tilaa ruokailulle.’ He sivuuttivat tällaiset paikat täysin, löytääkseen paikkoja, joista kenelläkään ei ollut tietoa. Vasta sen jälkeen he miettivät, kuinka monta henkilöä he saisivat sinne tuotua. Meitä ei ollut usein kuin kourallinen. Meidän piti jättää muita taakse sitä mukaa, mitä lähemmäksi tulimme paikkaa, jonne meidän piti mennä. Eli se oli todella erilaista kuin mitä olin ajatellut, mutta upeaa. Koska puhumme nyt paljon siitä, kuinka vaikeaa se oli, pelkään tärkeimmän hämärtyvän: se oli kaiken sen arvoista. Olemme niin onnellisia siitä, että elokuva on olemassa. Mielestäni tällaisia elokuvia ei enää ole. Tämä on elokuvan tekemistä vanhan liiton tyyliin. Itseasiassa, luulenpa tämän olevan jotain erilaista siihenkin verrattaessa. Täysin uudenlaista elokuvan tekemistä.

Millä tavalla uudenlaista?

Koko ajatus siitä, että lähdetään kuvaamaan jonnekin keskelle-ei-mitään tällaista elokuvaa – kyllä, niin on tehty ennenkin. On elokuvia, jotka seuraavat henkilöitä matkalla erämaahan ja jotka kadottavat itsensä hulluuteen – sellaisia on tehty, mutta ei oikeastaan tehdä enää – mutta kun mukaan lisätään ’yhden ajon kuvaus’ elementtinä, kun lisätään se, kuinka brutaalia tämän piti olla ja vielä Alejandron ja Chivo Lubezkin loistelias kuvaustyyli – uskon, että tämä on jotain erilaista kuin ennen. Siinä on jotain erityislaatuista.

Millä tavalla se vaikutti sinun näyttelemiseesi?

Olisi houkuttelevaa sanoa, että olisin joka tapauksessa näytellyt sen tuolla tavalla, jos olisimme kuvanneet jossain muualla ja uskon, että jossain määrin näin olisin tehnytkin. Tunnemuisti on helppoa, kun jokin tapahtui pari sekuntia sitten: ei tarvitse inspiroitua jostain lapsuudesta kaivetusta asiasta. Se on siinä ihan käsillä. Se on helpompaa. Silloin sitä keskittyy kohtaukseen. Se kuorii muutaman kerroksen pois päältä. Se auttaa. Tällaisessa elokuvassa pitää olla myöskin oman kukkulansa kuningas, sillä jos et ole täysillä mukana siinä mitä olet tekemässä, kohtausta ei saada purkkiin sinä yönä, mikä tarkoittaa taas sitä, että pitää palata takaisin seuraavana päivänä. Olit sitten puvustaja, meikkaaja, järjestäjä, äänimies tai näyttelijä, sinun piti huolehtia siitä, että kaikki on niin kuin pitää. Jos jokin asia jää huomaamatta, ei pysty vain toteamaan, että ’No, jatketaan vielä tunti. Maksetaan ylityöstä ja saadaan se hoidettua.’ Jos menetimme auringonvalon tiettynä hetkenä, meidän piti palata seuraavana päivänä uudestaan ja toivoa, että säät olisivat suosiollisia kuvaukselle. Siinä oli intensiivisyyttä, yhteisöllisyyttä, mutta silti fokuksen piti olla siinä, mitä olit tekemässä. Sinun piti olla täysin kunnossa, katse ylhäällä ja pitää huoli siitä, että homma toimii koko projektin kannalta. Sellaisena minä sen koin ja uskoisin, että muu henkilökunta on samaa mieltä.

The RevenantMiten Alejandro sai pidettyä mielialat ylhäällä, teidän palellessa erämaassa?

Luojan kiitos meillä oli hauska porukka! Alejandro on erittäin hauska. Hän on hulvaton. Hänellä on loistava nauru. Hänen huumorintajunsa on todella epäkunnioittavaa. En sanoisi hänen olevan kuoliaaksi-naurattaja, ehkä ei sentään. On joitakin koomikoita, jotka ottavat itsensä todella vakavasti ja haastatteluissa he eivät koskaan hymyile ja taas jotkut, jotka tekevät maailman surullisimpia elokuvia, ovat niitä, joiden seura täyttää ilolla. Alejandron Birdman on erittäin hauska ja hänen huumorinsa suorastaan läikkyy yli kankaalta. Jos haluat tietää kuinka hauska hän on, sanoisin, että katso Birdman. Sen huumorintaju on Alejandron. Samaten Leo ja Tom ovat mielettömän hauskoja. Tom osaa monia vitsejä. Hän osaa myös monta musikaalikappaletta! Sitäkään en tiennyt! Kaikki nuo asiat yhdessä pitivät meitä pinnalla ja sillä tavalla tämä ansastaja-joukko muodostui. He ovat kaikki uskomattomia näyttelijöitä. Kaikki olivat toistensa tukena. Tarkoitan, että he osasivat asiansa ja pitivät huolen, että kaikki sujui suunnitellusti. Hämmästyttävä ryhmä.

Tekikö tämä kokemus sinusta selviytyjän?

Olimme aika karuissa olosuhteissa, joissa piti huolehtia itsestään ja kaverista. Se oli osa homman hauskuutta, osa sitä värinää ja riskien ottamisen vaaraa. Nyt uskoisin, että pystyisin selviytymään hieman pidempään kuin ennen, jos saisin jostain piikiveä. Tarvitsisin piikiveä mukaan. En tiedä yhtään, mistä etsisin piikiveä tulen tekemiseen [naurua]! Mutta noilla ehdoilla selviäisin pidempään kuin aiemmin.

Osaisit siis nylkeä eläimen?

Kyllä. Emme tietenkään tehneet sitä oikealla eläimellä elokuvan vuoksi, se ei olisi tuntunut oikealta, mutta opiskelimme sitä. Se on raakaa hommaa.

 Pystytkö vertailemaan ja rinnastamaan Leonardo DiCapriota ja Tom Hardya?

Pystyn. He ovat kaksi erilaista otusta jotka toimivat yhdessä todella, todella hyvin. Tomissa on jotain kiihkeää persoonana. Tarvitsee vain olla hänen seurassaan. Hän on sellainen sähköjänis. Se on hänen perustansa, mutta hän on myös erittäin hauska ja erittäin sitoutunut. Leolla on sama sitoutuneisuus kuin Tomilla, luonnollisesti. Mutta Leo vaikuttaa enemmän rennolta. Hän vaikuttaa olevan enemmän zen – tosin kun huudetaan ’Action!’, he ovat aivan samanlaisia – nasta lautaan ja niin korkealla intensiteetillä kuin mahdollista. Ja heillä on hyvä maku. Se oli hienoa. Kaikilla on oma prosessinsa, minullakin, ja niin kauan kuin noita prosesseja pystyy sovittelemaan yhteen, lopputuloksena on erittäin mielenkiintoisia asioita. Alejandro oli erittäin hyvä käyttämään sitä hyödyksi, joten kaikille eri prosesseille oli tilaa. Se oli erittäin rikastuttavaa. He ovat molemmat loistavia näyttelijöitä. Mielestäni molemmat tekevät jotain eri tavalla, kuin mitä ovat aikaisemmin tehneet. Olin haltioitunut siitä mitä tapahtui, kun olimme kuvauksissa.

Kuinka paljon harjoittelitte ennen kuvauksia?

Totta puhuakseni, tuo on jotenkin sekaisin päässäni. Meillä oli kolmen viikon intensiivikurssi ja meillä oli harjoituksia sen aikana, muistaakseni. Mutta seitsemän kuukauden aikana nuo hetket sulautuivat yhdeksi isoksi hulluksi möhkäleeksi päässäni. Aikamoinen sekamelska. Pitäisi tuntea niin, että on vain yksi otto, joka kerta. Sillä tavalla pitäisi tuntea, mutta aina siihen ei pysty. Kun tunnet sen, siinä on erityistä latausta. Koko huone tai metsä tai missä ikinä oletkin suorastaan säkenöi. Siinä on samanlaista säpinää, kuin olisit juuri astumassa lavalle teatterissa. Et pysty enää pyytämään repliikkiä. Sinun pitää vain mennä eteenpäin ympärilläsi olevien ihmisten kanssa. Siinä on jotain ihmeellistä. Uskon pystyväni suoriutumaan molemmista tilanteista. Huomasin sen tämän elokuvan myötä. Olin huolissani omista taidoistani, että pystynkö siihen, mutta uskoisin ansainneeni paikkani ryhmässä.

Saitko nuorempana ikinä oivallusta, josta tiesit, että tätä haluat tehdä työksesi? Ehkä seuraamalla isäsi työskentelyä…

Muistan nähneeni hänet kerran näytelmässä ja jälkeenpäin hän toi minut näyttämölle sen jälkeen, kun kaikki olivat lähteneet ja menimme hänen pukuhuoneeseensa. Hän näytti työvälineensä maskeeraukseen ja maalasi mustelman naamaani, näyttääkseen miltä se näyttäisi lavalla. Hänellä oli näytelmässä mustelma ja hän halusi näyttää kuinka se toimii. Kotiin päästyäni teeskentelin äidilleni, että olin mukamas kaatunut portaissa. Minulla oli paljon opittavaa näyttelemisestä! En huijannut äitiäni pätkääkään [naurua], mutta jotain maagista siinä näkemässäni näytelmän todellisuuden taustalla oli. Se oli mielestäni kiehtovaa. Lapsena en vielä halunnut näyttelijäksi. Se tuli myöhemmin.

 Miksi sinä halusit tulla isona?

Yhtenä päivänä halusin olla eläinlääkäri, toisena arkkitehti. En ikinä saanut selvyyttä siitä. En ollut näitä lapsia, jotka tiesivät mitä halusivat tehdä ja sen jälkeen menivät ja tekivät niin. Lukion loppupuolella, 17-vuotiaana, silloin kun täytyy tehdä valintoja siitä, mitä haluat yliopistossa lukea, päätin, että haluan kirjoittaa ja ohjata. Niistä olin kiinnostunut. Sitä sitten tein yliopistossa. Sitten, kun luin käsikirjoituksen, halusin tulla näyttelijäksi.

Mikä on paras ohje, jonka isäsi on antanut sinulle?

Olisi vähättelevää sanoa vain yksi, neuvojen määrän takia, sekä hänen ollessaan esimerkkinä käytöksestä ja siitä, kuinka lähestyä tätä työtä. On aivan liian monta asiaa, joita olen imenyt osmoosin kautta. Aivan liikaa. Puhun myös miehenä – kuinka elää tässä maailmassa ja olla näyttelijä. Äitini on antanut myös upean esimerkin siitä, kuinka olla ihminen. Olin erittäin onnekas perheeni suhteen. Toki mitä tulee näyttelemiseen, isäni kertoi minulle ollessani nuorempi, että jos en saanut töitä, olisi tärkeää pysyä luovasti aktiivisena ja yrittää tehdä omaa työtä, löytää ryhmä ystäviä ja tehdä yhdessä jotain, jos kukaan muu ei suostu maksamaan siitä. Älä odota puhelimen soittoa. Tuollaiset opit ovat tärkeitä alussa. Kaikki muu toivottavasti sisäistyy matkan varrella.

Vuosi on ollut hämmästyttävä sinulle…

Kyllä, vuoden alussa Murtumaton ilmestyi ja sitten Ex Machina ja sen jälkeen nämä kolme elokuvaa, Brooklyn, The Revenant ja Star Wars. Tämä on ollut aikamoista mylläkkää, mitä näihin tulee. Ja kesken  The Revenantin kuvauksia tein näytelmän isäni ja veljeni kanssa Dublinissa, teatterissa, jossa olen aina halunnut esiintyä, joulun pyhinä. Kaikista näistä projekteista olen ylpeä. On todella harvinaista päättää vuosi sanoen ’Olen ylpeä kaikesta.’ Näytelmä isäni ja veljeni kanssa on paras työni, minkä ikinä tulen tekemään, joten vuosi on ollut hämmästyttävä.

The Revenant ja Star Wars tuntuvat täysin vastakkaisilta tavoilta tehdä elokuvaa…

Kyllä. Star Warsia tehdessä oli lämmin, mutta tavoite oli sama. Tavoite on tehdä hyvää elokuvaa. Tunnet sen paikan päällä. Joinakin päivinä vain yrität saada edes yhden oton, mutta sitä ei tapahtunut yhdessäkään näistä elokuvista. Kaikissa piti saada otto talteen ja tehdä se oikein. Se on ainoa tapa ja se on näissä yhteistä.

The Revenant myynnissä Blu-rayna ja DVD:nä 30.5.

Kuvat: Twentieth Century Fox Film Corporation, 2015