STOP THE PRESS!

Sere – Ei oo helppoo

Sere - Ei oo helppooTuotanto: Sere
1. Hei vaan kaikille 2. Tallella 3. Junantuoma feat. Gettomasa 4. Videobiisi 5. Ei oo helppoo olla keskiluokkaa 6. Paritus ei oo helppoo feat. Asa 7. Tää ilta on nuori feat. Jukka Ässä 8. Nostalginen feat. Stepa & Are 9. Pidän paikkaa feat. Leijonamieli 10. Hei ny sitten
Arvio: 3,5/5

Seremoniamestari oli mulle aivan tajuttoman kova juttu 2000-luvun taitteessa, ehdottomasti päräyttävämpi kuin vaikkapa Fintelligens. Sitten tuli nimenmuutos ja mies tuntui häipyvän taka-alalle. Musiikkia on koko ajan tehty mutta viimeisestä kokonaan omasta levystä, jos siis unohdetaan mixtapet ja SilkinPehmee-duetot, on jo 13 vuotta! Jo oli siis aikakin saada ukkeli takaisin mikin varteen ja oma tuotos tulille. Levyä on saatetekstin mukaan ’kypsytetty huolella’ (no shit, Sherlock) mutta onko vanha tatsi vielä tallella?

Ensimmäisenä silmiin ottaa levyn lyhyys. Kymmenen kappaleen levyllä ensimmäinen ja viimeinen biisi ovat lähinnä muodollisuuksia, lyhkäisiä skittejä. Jäljelle jää siis kahdeksan laulua eikä niidenkään keskipituus kovin paljon yli kolmen minuutin ole. Miksei mukaan laitettu vaikkapa parin vuoden takaista, korniudessaan loistavaa Lomamoodis- renkutusta? Outoa, ettei tämän enempää materiaalia herralta sitten näiden vuosien jälkeen ole pusertunut. Onneksi laatu kuitenkin on hyvää. Levy taitaa olla ensimmäinen, jossa miehen taustalla ei vaikuta Skillsters- kaksikko vaan Sere-Masa on pitänyt tuotantopuolen namiskuukkelit kokonaan omissa kätösissään. Lopputulos on arvatenkin vähän erilainen kuin aiemmilla levyillä mutta ei pahalla tavalla. Kekseliäisyys ja yllättävä omintakeisuus on vaihtunut keskiluokkaisempaan soundiin, mikä onkin levyn eräs kantavista teemoista.

Rap on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa musiikkikentässä niin vahvasti, että sen alle on syntynyt kaikenlaista koulukuntaa. Olen usein puhunut Cheek-räpistä, eli puhtaasti biletyksestä, joka on usein radioiden soitto- ja levylataamoiden myyntilistoilla se jäävuoren huippu. Vastakohta sille on kantaaottava Asa-räppi, jota Paleface toki on onnistunut myymäänkin isoja määriä mutta joka ei välttämättä yökerhojen peilipallojen alla saa jenniferlopezia vatkaamaan. Sere on siitä mielenkiintoinen tapaus, että etenkin tällä levyllä hän tippuu johonkin näiden kahden ääripään välimaastoon, ikään kuin luoden oman genrensä hiphopin sateenvarjon alla. Kyllähän Asa tässäkin vierailee mutta ei tässä niin julisteta – josko tämä nyt ei ihan kaupallisesta bailuräpistäkään oikein mene. Hauskaa tässä levyssä on, että se tavallaan on moderni mutta samalla aikaa niin kovin 00-lukulainen.

Seren räpit ovat ennallaan, flow on aina toiminut ja mies osaa edelleen muunnella sitä tarpeen vaatiessa joko laiskanletkeäksi sanailuksi tai konetulipapatukseksi. Miehen soundi on omintakeinen ja sopii näihinkin biiseihin kuin nenä päähän. Mies operoi lyyrisesti jo mainitun keski-ikäistymisen tuskailussa ja muutenkin vähän nostalgisissa tunnelmissa. ”Mennyttä ei saa takaisin”, kuten haikeillaan Nostalginen-kappaleessa. Mukana on myös vähän päälleliimatun oloista ironisointia nykyajan ilmiöitä kohtaan. Riimit kolahtavat kohdilleen ja useasti takavuosilta tuttu, itseäni erityisen paljon ilahduttanut ’multiriimeily’, jossa siis riimejä tulee liukuhihnalta rivin jokaiseen kohtaan, ei vain sinne loppuun, on edelleen ajoittain voimissaan. Tuolle on varmasti joku oikeakin termi olemassa mutta minä en sitä nyt muista.

Lyhyydestään huolimatta hauska levy. Mikä osa tästä miellyttävästä kuuntelukokemuksesta on nostalgiaa ja mikä ei, siihen mulla ei ole työkaluja analysoida. Ja mikä on kohderyhmä – minun ja artistin itsensä kaltaiset naavaparrat vai saisiko tätä tyrkytettyä 17-vuotiaalle JVG-fanille? Niin. Tuskin.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Playground Music, 2016