STOP THE PRESS!

Kirkon mediasäätiö tukee monikulttuurisuutta käsitteleviä mediatuotantoja

Kirkon mediasäätiön kevään tuotantotukipäätöksissä painottuivat monikulttuurisuuden, turvapaikan sekä sodan ja rauhan teemat. Tukea saaneista 16 ohjelmahankkeesta peräti kahdeksan käsittelee tavalla tai toisella turvapaikanhakijoita, maahanmuuttoa tai erilaisuuden ymmärtämistä.

Suurimmat yksittäiset tukisummat, 20 000 euroa kukin, myönnettiin kolmelle hankkeelle:

Toivon tuolla puolen on Aki Kaurismäen elokuva suomalaisen kauppamatkustajan ja syyrialaisen pakolaisen kohtaamisesta.

Sodan murtamat miehet on Timo Korhosen dokumenttielokuva sodan jättämistä jäljistä suomalaisiin miehiin. Taustalla on Ville Kivimäen vuonna 2013 Tieto-Finlandian voittanut teos Murtuneet mielet.

Teemu Savolaisen tuottama Kysy suoraan on monikanavainen palvelukokonaisuus, jossa maahanmuuttajat ja valtaväestö kohtaavat dialogin muodossa.

Lisäksi mediasäätiö tuki pienemmillä summilla useita lapsille suunnattuja hankkeita sekä suomalaista kulttuuria käsitteleviä tuotantoja.

Tuotantotukea jaettiin tänä keväänä 16 hankkeelle yhteensä 150 000 euroa. Hakemuksia tuli ennätykselliset 102 kappaletta. Kirkon mediasäätiö jakaa tuotantotukea uskontoa ja elämänkatsomusta käsitteleville ohjelmille kaksi kertaa vuodessa.

Kaikki kevään 2016 myönnetyt tuotantotuet Mediasäätiön sivuilla