STOP THE PRESS!

Doria etsimässä (Finding Dory)

Doria etsimässäOhjaus: Andrew Stanton
Käsikirjoitus: Andrew Stanton, Victoria Strouse
Tuotanto: Lindsey Collins
Suomenkieliset äänet: Ona Kamu, Tom Pöysti, Pertti Sveholm, Anna-Maija Tuokko, Sampo Kovalainen, Jukka Puotila, Milka Ahlroth, Risto Kaskilahti, Alissa Kovalainen, Jussi Lampi, Jani Karvinen, Mikko Kivinen, alkuperäisääninä: Ellen DeGeneres, Albert Brooks, Hayden Rolence, Ed O’Neill, Kaitlin Olson, Ty Burrell, Diane Keaton, Eugene Levy
Arvio: 4/5

Dori on kärsinyt koko ikänsä lähimuistiongelmista. Jo pienenä kalana hän eksyi vanhemmistaan ja ajelehti paikasta toiseen etsien heitä. Vuodet vierivät, eikä etsintä tuota tulosta. Matkallaan hän tapaa Marlinin ja tämän pojan Nemon. Hän auttaa isukkia pojan kasvatuksessa, vaikka välillä muistin kanssa on niin ja näin. Eräänä päivänä kesken pojan koulutuksen Dori muistaa jotain vanhempiensa olinpaikasta ja lähtee suinpäin etsimään heitä. Kun Marlinille ja Nemolle selviää, että kamu on kadoksissa, he lähtevät hädissään tätä etsimään.

Pixar on siitä erikoinen animaatiostudio, ettei se kovin usein palaa tekemään jatko-osia menestyselokuvilleen. Muutamat poikkeukset toki vahvistavat säännön, mutta tässä elokuvassa on kyse muusta, kuin perinteisestä jatko-osasta. Kolmetoista vuotta sitten valmistunut ”Nemoa etsimässä” oli melkoinen menestys ja moni veikkasi sen saavan jatkoa piakkoin. Toisin kuitenkin kävi. Vuodet kuluivat ja syntyi aivan uusi tarina, joka hyödyntää osittain aiemmasta tuttua pohjaa. Tämänkin elokuvan ohjauksesta vastaa sama taituri, Andrew Stanton, joka on toiminut myös toisena käsikirjoittajana.

Yleensä sanotaan, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan. Näin on käynyt tässäkin tapauksessa. Siinä, missä aiempi elokuva tarjosi koskettavalla tavalla hauskan elokuvan, nyt tästä hauskuus puuttuu. Tuntuu siltä, kuin Disneylle siirtyminen olisi hivenen muuttanut Pixarin tuotannoissa kirpeän, jopa radikaalin huumorin huomattavasti konservatiivisemmaksi. En tiedä, mutta jotain on kuitenkin hävinnyt. Siitäkin huolimatta Stanton osaa hommansa ja tekee sen viihdyttävällä tavalla, joten katsoja nauttii lähes tunnin ja kolmen vartin ajan tästä tarinasta. Siihen kun Doria etsimässä kuorrutetaan  erittäin hyvin toteutetulla suomenkielisellä käännöksellä ja dubbauksen ohjauksella, niin homma pelittää hyvin. Harvoin olen nostanut tähtimäärää puolikkaalla tähdellä suomalaisen dubbauksen johdosta, mutta nyt sen teen. Siksi Doria etsimässä onkin neljän tähden elokuva.

Lisämateriaalina tarjolla on lyhytelokuva Piper, muutama making of -dokumentti, merieläinten haastatteluja ja tietenkin tekijöiden kommenttiraita.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by Walt Disney Studios Home Entertainment, 2016

Traileri: