STOP THE PRESS!

Oscar-kunniapalkinto Skiptrace-tähti Jackie Chanille

Yhdysvaltain elokuva-akatemia ilmoitti torstaina 1.9. Oscar-kunniapalkintojen voittajat. Useista menestyneistä toimintakomedioista tuttu kiinalainen toimintatähti Jackie Chan kuuluu palkittavien joukkoon.

Jackie Chan on ajankohtainen nimi myös Suomessa, sillä tänään Suomen ensi-iltansa saa Renny Harlinin ohjaama toimintakomedia Skiptrace, jonka päärooleissa nähdään Jackie Chan ja Johnny Knoxville. Avausviikonloppunaan Kiinassa yli 60 miljoonaa dollaria tahkonnut elokuva on nostanut Harlinin uran uuteen nousuun. Avaustulos oli myös Chanin uran paras.

Jackie Chan saa Oscar-kunniapalkintonsa ”poikkeuksellisista saavutuksistaan” elokuva-alalla. Palkinto jaetaan Los Angelesissa 12. marraskuuta, 2016.