STOP THE PRESS!

Sosiaalisen median kampanja Itämeren pelastamiseksi

Baltic Sea Savers (Itämeren pelastajat) on uusi Central Baltic WATERCHAIN projektin taidekilpailu, jonka tarkoituksena on lisätä tavallisten kansalaisten ja erityisesti nuorten tietoisuutta Itämeren ongelmista.

Kampanja käynnistyy 12. syyskuuta. Kampanjan käynnistykseen liittyviä tapahtumia järjestetään kouluissa Suomessa, Ruotsissa, Ahvenanmaalla, Virossa ja Latviassa syyskuun aikana. Taidekilpailuun voi osallistua 13.11.2016 saakka ja se on avoin kaikille 13 vuotta täyttäneille.

Kilpailuun osallistutaan itse tehdyllä Itämeren pelastajaa kuvaavalla työllä. Kilpailutyö julkaistaan sosiaalisessa mediassa Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä. Työn julkaisussa tulee käyttää hashtagia #BSS sekä hashtagia #BSSFI, #BSSÅL, #BSSSE, #BSSEE tai #BSSLV osallistumismaasta riippuen. Osallistujan tulee lisäksi lyhyesti selittää, mitä hänen työnsä kuvastaa ja miksi juuri se on Itämeren pelastaja. Voittaja valitaan julkisella äänestyksellä sekä kampanjajärjestäjän toimesta.

Kilpailun säännöt ovat nähtävissä Central Baltic WATERCHAINin Internet-sivuilla. http://waterchain.samk.fi/

Central Baltic WATERCHAIN hankkeen tavoitteena on vähentää vaarallisten aineiden sekä ravinteiden virtauksen määrää Itämereen sekä lisätä tietoisuutta omien valintojen vaikutuksista Itämeren tilaan. Tutkimusta toteutetaan pilottivesistöalueilla Suomessa, Ruotsissa, Ahvenanmaalla, Virossa ja Latviassa. Pilottivesialueita Suomessa ovat Eurajoki ja Aurajoki.