STOP THE PRESS!

Nick Cave & The Bad Seeds – Skeleton Tree

Nick Cave & The Bad Seeds - Skeleton TreeTuotanto: Nick Cave, Warren Ellis, Nick Launay
1. Jesus Alone 2. Rings of Saturn 3. Girl in Amber 4. Magneto 5. Anthrocene 6. I Need You 7. Distant Sky 8. Skeleton Tree
Arvio: 3,5/5

Heinäkuussa 2015 tapahtui Nick Cavelle tragedia, joka lienee ihmiselle se pahin kuviteltavissa oleva: Hänen 15-vuotias poikansa putosi kalliolta kuolemaansa. Arvatenkaan sen jälkeen ei isä ole entisensä. ’Nikke Luola’ ja yhtyeensä olivat jo alkaneet työstää uutta albumia mutta niistä sessioista uutukaiselle päätyi vain yksi. Loput on kirjoitettu mustin sieluin. Ja se kuuluu

Levyn tekoa ja tapahtunutta onnettomuutta on selitetty auki myös dokumentissa One More Time With Feeling, jota enempää Cave ei halua prosessista puhua. Ihan ymmärrettävää. Tavallaan Skeleton Tree on siis yhtälailla soundtrack dokumentille kuin myös sielun puhdistus surusta. Levyn kantta myöten nyt seilataan mustilla vesillä kuin Kharon Manalassa.

Skeleton Tree ei tarjoile itsestäänselviä hittejä mutta niitä nyt tuskin kukaan mieheltä odottikaan etenkään tässä tilanteessa. Ei. Tämä on surulevy. Itse asiassa levy on hyvin outoa möykkää, maalailevia taustoja ja puheörinää pullollaan. Tämä vaatii Caven kyseenalaistamatonta diggailua avautuakseen mutta tässä kontekstissa levy kerännee sympatiaääniä. Monet levyn kappaleet ovat kyllä tavallaan kauniita mutta samalla kertaa todella karuja. Levyn avaavat Jesus Alone ja Rings of Saturn esimerkiksi vievät kuulijan aivan merkillisille aaltopituuksille. Jälkimmäisessä on kiva kaiku, joka jää mieleen – millä ihmeen soittimella se lie tehty? Thereminillä?

Oikeastaan yksikään kappale ei ole laulullismusiikillinen, tässä venytetään musiikin rajoja. Skeleton Tree on oikeastaan luettua, tuskaisaa lyriikkaa, jossa taustalla maalaillaan jonkinlaisia sävelmaisemia. Vaikea levy siis. En keksi mihin tilaisuuteen tämä istuisi luontevasti. Tunnelmointiin ja meditointiin, kenties. Levyyn täytyy todella keskittyä ja syventyä jotta se avautuisi. Eikä se välttämättä tee sitä silti. Musiikki saa olla tätäkin. Cave ja Pahat Siemenensä ovat 16. levyllään asemassa, että tällainen on todella fine.

Muutama biisi tulikin jo ruodittua mutta esimerkiksi levyn puolivälissä killuva Magneto on jo suorastaan hermoihin käyvä kimeine taustoineen. Sen jälkeinen Anthrocene paukuttaa seisovaan ilmapiiriin jo vähän vauhtiakin mutta omalla tavallaan, tyylikeinoltaan epävireisen rummunläiskeen siivittämänä. I Need You on peräti melodinen ja lähellä oikeaa laulantaa mutta jokseenkin toisaalta tylsä veto, kun taas levyn lopettavasta kaksikosta Distant Sky on naisduetoijineen käheän herkkä ja nimibiisi kuin Chris Rean joululaulukuvastosta.

Skeleton Tree on osoitus siitä, että Cave on kyllä luomisvoimainen kuudenkympin kynnykselläkin mutta myös omaehtoinen. Ja siitä puhuen: Cave on puhunut ylläolevan tragedian vaikuttaneen voimakkaasti hänen luomiskykyynsä. Nähtäväksi siis jää josko mieheltä materiaalia vielä syntyy ja jos niin mitä ja koska.

En mene tästä mitenkään varsinaisesti polvilleni mutta ihailen miehen tyyliä ja tapaa tuoda tällainen henkilökohtainen katharsis yleisölle avoimin sieluin. Se mikä melodioissa menetetään, se tunnelmassa ja levyraidoille saakka valuvassa karismassa voitetaan. Kovaa kamaa. Ja samalla herkkää.

En osaa sanoa onko levy varsinaisesti hieno mutta erilainen ja -koinen se on. Turha tätä enempää puida. Tämän ei pidäkään olla kaikkien juttu. Ennenkaikkea se on surevan isän. Ja sellaisena kaiken arvostelun ulottumattomissa.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Bad Seeds Ltd, 2016