STOP THE PRESS!

Multi-instrumentalisti Erakossa tarvitsi Nollauspäivän

Erakossa - NollauspäiväErakossa-nimellä tunnettu multi-instrumentalisti ja jo yli miljoona streamia kerännyt pop-artisti Niko Ailamo on kasannut kaikessa hiljaisuudessa uutta albumiaan, joka julkaistaan tänään. Nollauspäivä-kokopitkällä on myös toinen, syvempi merkitys, ja se on Ailamolle uuden alku.

”Sain keväällä 2016 purettua diilini Sonyn kanssa ja julkaisin heti uutta musaa taas omakustanteisesti. Nollaus-sinkku otettiin mun kuulijoiden parissa loistavasti vastaan ja siitä tuli nopeasti mun suosituin kappale verkon suoratoistopalveluissa. Päätin pian, että haluan julkaista noista Sonylle kirjoittamistani biiseistä vihdoin sen albumillisen suomenkielistä musiikkia, joka oli alun perin tavoitteeni. Tämä on se albumi. Olen todella ylpeä näistä lauluista ja kuten tarinasta käy ilmi, olin myös valmis tekemään isoja uhrauksia, jotta pääsisin ne julkaisemaan.”

”Albumin biisien tekstit vievät kuulijan matkalle mun edeltävään kahteen vuoteen. Siellä on sydänsuruja, turhautumista odottamiseen, paskanjauhajia ja tietysti nollausta. Tämä albumi päättää yhden merkittävän jakson mun elämässäni. Tämän albumin jälkeen kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi Erakossa. Sen takia 30.9.2016 on mulle #Nollauspäivä.”

Albumilta on julkaistu jo aikaisemmin O.D.F.T.W.-single ja -musiikkivideo, jota tähdittävät biisissä feattaava Emppu Suhonen, ja videolla cameoroolissa nähtävä lumilautailija Heikki Sorsa. Video on katsottavissa osoitteessa: https://youtu.be/H6q7HmHzN9E

Levyn vierailijoihin lukeutuvat myös Negatiiviset Nuoret, jotka ovat mukana tänään virallisesti julkaistuilla Tää on nähty -radiosinglellä. Muuten albumin tuotanto on ehtaa Ailamoa aina rummuista kitaroihin.

Erakossa-bändin punkpop raikaa tänä syksynä myös livenä, ja Nollauspäivä-albumin julkaisukeikka kuullaan tänään Helsingin Bar Loosessa täyden Erakossa-livekokoonpanon voimin!

Kuuntele Nollauspäivä Spotifyssä: https://open.spotify.com/album/05ss6wZeTBxEBxBEVfpDgV

http://erakossa.net