STOP THE PRESS!

Musta Narsissi (Black Narcissus)

musta_narsissiOhjaus, käsikirjoitus ja tuotanto: Michael Powell, Emeric Pressburger
Pääosissa: Deborah Kerr, Esmond Knight, Sean Simmons, Kathleen Byron
Arvio: 4/5

Intia on päänäyttämönä elokuvassa Musta Narsissi. Maarian palvelijoiden nunnaluostari toimii Kalkutassa ja sen päänunna päättää perustaa uuden nunnayhteisön, Saint Faithin. Sisar Clodagh pääsee uudeksi päänunnaksi tuohon tuuliseen ja syrjäiseen paikkaan, joka on ennen toiminut myös jalkavaimojen palatsina. Clodaghin matkaan lähtevät myös Briony, Philippa, Honey ja Ruth ja pian käy selväksi, että paikalla on lähtemätön vaikutuksensa. Apumies Dean käy auttelemassa lihaksikkaana köriläänä ja pyhä mies istuu nunnien mailla joka päivä, joka hetki. Munkit selvisivät 5 kuukautta, miten käy nunnien?

Technicolor-värit ovat omiaan tähän elokuvaan, jossa luonto toimii pääosassa kohtalokkaissa, vuoristoisissa maisemissa. Elokuvan ovat kirjoittaneet, ohjanneet ja tuottaneet kaksikko Michael Powell ja Emeric Pressburger vuonna 1947. Tuntee todella olevansa Intiassa ja vuoristomaisemissa ja lavastus sekä kuvaus saivatkin Oscarit ja elokuva Golden Globen. Elokuvassa toimii myös käsikirjoitus, joka perustuu Rumer Goddenin kirjaan. Siinä on upeasti luotu kiehtova tunnelma, joka vaan imee mukaansa. Voisi luulla, että nunnatarina ei jaksa kiinnostaa mutta tämä kaksikko on osannut tehdä siitä niin maagisen tunnelmaisen, että mielellään siihen palaa uudestaankin. Elokuvassa on väliin spektaakkelin tuntua kun kertojan ääni ja taustalla oleva kuoro ja orkesteri yhtyvät. Intialaista neitoa Kanchia esittää Sinuhe Egyptiläisestä tuttu, lääkäri-Sinuheen rakastunut Jean Simmons onnistuneesti. Elokuvan tunnelmasta tuleekin mieleen Kleopatra, Sinuhe Egyptiläinen ja muut tuon ajan suurelokuvat, jotka kertovat vieraasta kulttuurista. Kauttaaltaan elokuvan roolisuoritukset ovat erinomaisia ja jännitettä ihmisten välille kehkeytyy onnistuneesti. Suljettu yhteisö voi kärjistää asioita aika lailla eli mitähän salaisuuksia niihinkin kätkeytyy, jos tämä on vain pieni katsaus seinien sisälle. Musta Narsissi on melodraamaa kuoron säestyksellä mutta ihan kelpo kuvaus uskon taistelusta. Michael Powell ohjasi sittemmin kauhuelokuvan Pelon kasvot sekä eroottisen väkivaltaisen Peeping Tom, joka sai niin ristiriitaisen vastaanoton, että sen on sanottu pilanneen hänen uransa.

Sari Rivinen for smackthejack.net

Photo´s copyright by Futurefilm, 2007

Traileri: