STOP THE PRESS!

Dreamgirls

dreamgirlsOhjaus ja käsikirjoitus: Bill Condon
Tuotanto: Laurence Mark
Pääosissa: Jamie Foxx, Beyoncé Knowles, Eddie Murphy, Danny Glover, Jennifer Hudson, Anika Noni Rose
Arvio: 4,5/5

Vaikka ohjaaja Bill Condon ura alkoi jo 80-luvun alkupuolella, hän nousi pinnalle vasta 90-luvun puolessa välissä ohjattuaan Clive Barkerin kauhujutun jatko-osan ”Candyman II”. Todellinen jättipotti syntyi vasta, kun herra ohjasi elokuvan ”Gods and Monsters” (1998), jossa Sir Ian McKellen esitti Frankensteinin ohjaajaa James Whalea. Kuusi vuotta myöhemmin Condon käsitteli amerikkalaisten seksuaalista käyttäytymistä 40-luvulla Liam Neesonin tähdittämässä elokuvassa ”Kinsey”. Nyt herra on siirtynyt ajassa eteenpäin 60- ja 70-luvun taitteeseen, jolloin Detroitista oli tullut Yhdysvaltain kuuma tummien artistien mekka. Juuri tästä ajasta kertoo musikaalinen draamaelokuva ”Dreamgirls”, joka perustuu Broadwayn menestysmusikaaliin.

Effien (Jennifer Hudson), Deenan (Beoncé Knowles) ja Lorrellin (Anika Noni Rose) muodostavat tyttötrion The Dreamettesin. He osallistuvat kykyjenetsintä kilpailuun, jossa paikalla on hieman autokauppaa tekevä manageri Curtis Taylor Jr. (Jamie Foxx). Hän ihastuu kuulemastaan ja maksaa järjestäjälle, etteivät tytöt voittaisi kilpailua ja joutuisi esiintymään keskinkertaisessa paikassa. Hän tarjoaa tytöille mahdollisuutta toimia kuuluisan artistin James ”Thunder” Earlyn taustalaulajina. Aluksi kolmikosta Effien on hyvin vaivautunut siitä, että heille tarjotaan vain taustalaulajien hommia. Lopulta Curtis saa myös hänen päänsä kääntymään ja he pääsevät pikku hiljaa eteenpäin. Lorrellilla on vipinää ”Thunderin” kanssa vaikka tämä onkin naimisissa. Effie puolestaan aloittaa suhdetta Curtisin kanssa. Tosin Curtisilla on suunnitelma muuttaa kokonaan konseptia. Hänen tarkoituksenaan on heittää Early pellolle, siirtää Deena solistiksi, Effie taustalle ja antaa tytöille uusi nimi ”The Dreams”. Varsinkin Effie on pettynyt tästä ja aiheuttaa muille päänvaivaa. Onko tämä tyttötrion loppu vai uusi alku?

Monet ovat puhuneet siitä, että kyseessä olisi 60-luvun merkittävimmän naistrion The Supremesin tarina. Toki tässä on paljon yhtenäisyyksiä, mutta kyseessä on kuitenkin fiktiivinen musikaali. Viime vuosina on harvakseltaan valkokankaalle saapunut sellaisia musikaaleja, jotka todella saisivat katsojan svengaamaan. Tässä on yksi niistä ja vieläpä toimiva sellainen. Siinä missä Chicago muistutti lähinnä teatteriversion siirtämistä valkokankaalle, on tässä jotain aivan toisenlaista. Tässä on sekoiteltu vanhojen musikaalien juttuja aivan uudenlaiselle pohjalle. Ja se todella toimii, sillä kaksi tuntia ja vartti on yleensä ottaen hyvin pitkä kestoaika tällaiselle elokuvalle, mutta tässä homma viedään tyylikkäästi ja sopivan vauhdikkaasti eteenpäin. Tarina itsessään ei ole mikään ihmeellinen, mutta juuri sellainen helppo tarina on paras ratkaisu. Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, mutta parhaimman suorituksen tekee Effietä esittävä Jennifer Hudson, joka vetäisee esim. Caesar Palace -kohtauksessa tunteita raastavan parisuhdelaulun niin, että se todella pistää katsojan tunteet koville. ”Dreamgirls” on ehdottomasti vuoden 2006 komein musikaalielokuva.

Lisämateriaalia tämä dvd-julkaisu ei oikeastaan sisällä yhtään mitään. Muutamat poistetut ja pidennetyt kohtaukset, ja Beyoncé Knowlesin musiikkivideo eivät juurikaan katsojaa lämmitä. Todennäköisesti vuoden parin sisällä on luvassa ns. Collector’s Edition, jossa tarjoillaan myös dokumentit ja trailerit, muulla materiaalilla höystettynä. Onneksi elokuva on sen verran vahva, että tällaiset pikkuset seikat eivät ole kuin sivuseikka.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Paramount Home Entertainment, 2007

Traileri: