STOP THE PRESS!

Ei voi auttaa, sori

Kuvassa Samuli Muje ja Heidi Kiviharju. Kuva Kari Sunnari.

Kuvassa Samuli Muje ja Heidi Kiviharju
Kuva Kari Sunnari

Esitys: Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatteri la 22.10.2016
Ohjaus ja käsikirjoitus: Antti Mikkola
Ohjaajan assistentti: Piia Soikkeli
Lavastussuunnittelu: Perttu Sinervo
Valo- ja äänisuunnittelu: Juha Haapasalo
Musiikkidramaturgia: Antti Mikkola

Näyttelijät: Samuli Muje, Heidi Kiviharju ja Antti Mankkonen
Arvio: 5/5

Ilmarilla (Samuli Muje) on näennäisesti kaikki hyvin. On työpaikka, mukavat lapset ja kaunis avovaimo Meri (Heidi Kiviharju). Sisällä kaivaa kuitenkin paha olo ja avovaimo on ”potkaissut munille”. Yölliset soittelut veljelle Anterolle (Antti Mankkonen) ovat lisääntyneet sitä mukaa, kun olo on pahentunut. Hän tuntee olevansa miehenä huono, kun vaimo vaatimalla vaatii seksiä vaikka kalenterin mukaan. Vaikka panot tiistaina tai torstaina riittäisivät, ajatuskin on alkanut etomaan. Jopa yhteistä parisuhdeterapiaa pakoileva avovaimo on sitä mieltä, että miehen pitäisi ryhdistäytyä. Pienestä pojasta lähtien lempinimellä Tuhnu kutsuttu Ilmari saa tästäkin satinkutia. Toisaalta mies ei pidä siitä, että Meri ei huolehdi siivouksesta hänen kanssaan, vaan jättää sen miehensä vastuulle. Samaan aikaan taidemaalarina toimiva Antero (Antti Mankkonen) kokee olonsa kotona epämukavaksi, kun hänen puolisonsa Annukka (Heidi Kiviharju) hamstrailee tavaraa älyttömästi ja unohtelee niitä sinne sun tänne. Kun Antero löytää Annukan sairaskohtauksen saaneena vessasta, alkaa ihmissuhteiden kiemuroiden setviminen sairaalan odotustilassa.

Tämä Antti Mikkolan käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä on katsojalle kuin isku märällä rätillä päin kasvoja. Se on armoton tarina hukassa olevasta miehisyydestä, voimallisesta ja tahdonvoimaisesta naisellisuudesta, itsekkyydestä, anteeksiantamisen vaikeudesta ja niistä tilanteista, joissa parisuhteen pelinappulat on täysin sekaisin. Vaikka näytelmän alussa Ilmari toteaa tämän olevan hänen näytelmänsä, jota se toki on, sen henkiset painopisteet liikkuvat pelipöydällä siinä tahdissa kuin parisuhteen pahoinvointi tilannetta vie. Tässä mielessä parisuhde on vallankäytön pelimerkki, jota jompi kumpi voi käyttää hyväkseen mielin määrin, jos niin tahtoo. Julmuutta pehmentääkseen Mikkola on hyödyntänyt tarinnankerronassaan rentoa huumoria. Katsoja huomaakin loppujen lopuksi nauravansa myös omille kokemuksilleen tai omille arvomaailmoilleen. Siksi näytelmän sanoma menee paljon paremmin perille kuin se, että se olisi hyvin tosikkomainen. Toki toinen näytös hieman vakavoituu, muttei niin paljon, että se muuttaisi näytelmän kokonaisluonnetta. Hyvä niin.

Erinomaisen käsikirjoituksen ja ohjauksen lisäksi näyttelijäsuoritukset ovat suorastaan taivaallista katseltavaa. Samuli Muje tekee roolissaan uransa raastavimman, mutta hienoimman roolisuorituksen. Hän heittäytyy roolissaan niin, että tunneskaalat heilahtelevat suorastaan itkun ja raivon partaalle alta aikayksikön. Hänen Ilmarinsa on ihan tavallinen suomalainen mies, joka on pakotettu kertomaan tunteistaan, ilman että hän tietää saavansa seuraavaksi vaikka turpaan. Siksi erinomaisena vastaparina näyttelevä Heidi Kiviharju antaa Mujeelle täydellisen vastapainon. Hän tekee Meristä ristiriitaisen hahmon, joka toisaalta rakastaa miestään, mutta seuraavassa hetkessä ei voi sietää tämän toimintatapoja. Kaiken lisäksi Kiviharju hoitaa suvereenilla tavalla myös Annukan ja veljesten äidin roolit. Varsinkin jälkimmäisessä roolissa hän pääsee laukomaan sellaista dialogiaa että moni äidin poika varmasti tunnistaa nuo lauseet tavalla tai toisella. Tyyli on tuttua kaikille meille.

Ei voi auttaa, sori on yksi parhaimmista näytelmistä, jonka olen koskaan nähnyt. Vaikka se onkin pienimuotoinen, niin siinä on jotain sellaista, mikä tekee siitä kuitenkin suurten tunteiden näytelmän. Se pistää ajattelemaan omaa suhtautumista puolisoonsa tai jos aikoo parisuhdetta ajatella, niin sitä, millaisen puolison valitsee. Tai sitten se herättää vain ajatuksia ihmiselosta tällaisesta näkökulmasta. Mikkolan teksti on nautittavaa kautta linjan. Hän on kirjoittanut dialogin niin hyvin, että näyttelijät kuulostavat luontevasti heidän esittämiltään henkilöiltä. Toisekseen hän ei myöskään tee kenestäkään syyllisiä tilanteisiin, mutta muistuttaa siitä, että vaikka puhummekin asioista, niin puhummeko niistä niin, että ymmärrämme todella toisiamme? Tällä teoksella Antti Mikkola nousi minun silmissäni samaan huikeaan näytelmäkirjailijasarjaan kuin esim. Sirkku Peltola ja Juha Jokela. Sen verran terävää ja oivaltavaa ihmiskuvaa Ei voi auttaa, sori tarjoaa.

Kuten näytelmän lopussa kuullaan, näytelmällä on myös toisenlainen loppunsa. Tuo toisenlainen versio kannattaa nähdä, sillä monien asioiden merkitys muuttuu. Se nähtiin ensimmäisen kerran Teatteri Telakalla ke 2.11.2016.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net