STOP THE PRESS!

Eilisen kuiskaus (Omohide poro poro)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Isao Takahata, perustuen Hotaru Okamoton ja Yuko Tonen mangaan ”Omoide Poro Poro”
Tuotanto: Toshio Suzuki
Ääninä: Miki Imai, Toshirō Yanagiba, Yōko Honna
Arvio: 4/5

Taeko on 27-vuotias tokiolainen sinkkunainen, joka on päättänyt lähteä käymään siskonsa perheen maatilalla Yamagatassa. Matkatessaan maaseudulle hän alkaa nähdä unia, jossa hän on vielä kymmenvuotias. Saavuttuaan perille hän tapaa siskonsa miehen veljen Toshion, jota hän ei aluksi tunnista, mutta pienen muistelon jälkeen kuitenkin muistaa tämän vuosien takaa. Oleskelu Yamagatassa tuo Taekolle nostalgiset lapsuuden muistot esiin, mutta niistä osa ei ole mitenkään hyviä: ensimmäiset ihastumiset poikiin, teini-iän oireet ja vaikeudet oppia matematiikkaa. Nyt hänellä on mahdollisuus selvittää oman menneisyytensä vaikeudet ja tulla sinuiksi niiden kanssa.

Tänä vuonna juhlitaan tämän Studio Ghiblin koskettavan animaatioelokuvan 25-vuotisjuhlaa. Vaikka ikää teokselle onkin jo kertynyt, silti se on pysynyt hyvin tuoreena moniin vastaaviin verrattuna. Syy on se, että kyseessä on humaani kasvutarina nuoresta naisesta, joka pyrkii löytämään lapsuudesta ne syyt, jotka ovat vaikuttaneet myös siihen, että hän on jäänyt sinkuksi. Itselleni Okamoton ja Tonen manga ei ole ennestään tuttu, mutta tämän elokuvan jälkeen aloin kiinnostua siitä. Takahatan käsikirjoitus ja ohjaustyö ovat vallan mainioita ja ne tuovat hyvin esiin Taekon tarinan kaikki vivahteet oikealla tavalla. Visuaalisesti elokuva on pelkistetyllä tavalla kaunis. Siinä, missä viime aikaisissa Ghiblin tuotantojen kuvissa on runsautta, niin tässä todellakin kaikki on hivenen riisutumpaa. Se ei haittaa, onhan tarina pohjalla kuitenkin hyvin vahva.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by Studio Ghibli, 1991

Traileri: