STOP THE PRESS!

Skandinavian Emergenda -livebändiskaban voittaja Shout The Band julkaisi tänään uuden singlen ”Wake Up Call”

”Wake Up Call kertoo hätähuudosta toiselle ihmiselle jonka pitäisi saada elämänsä takaisin raiteilleen ennen kuin on liian myöhäistä”, kuvailee bändin laulaja Hannu Hirvensalo.

Shout The Band on nelihenkinen bändi pääkaupunkiseudulta. Bändi tuli tunnetuksi vuonna 2013 osallistumalla kansainväliseen Emergenza-livebändikilpailuun. Voitettuaan ensin Suomen mestaruuden sekä Skandinavian mestaruuden, bändi sijoittui Saksassa järjestettävässä maailmanlaajuisessa finaalissa viidennelle sijalle. Kyseisenä vuonna kilpailuun osallistui yli 4000 bändiä ympäri maailman.

Kilpailun menestyksen myötä bändi kutsuttiin esiintymään mm. Unkarin Sziget-festivaaleille sekä monituhatpäisen yleisön eteen Pietarin keskustaan joulutapahtumaan (Open Air Christmas Festival 2014).

Shout The Band tekee biisinsä perinteisellä bändimeiningillä jossa biisintekoon osallistuvat kaikki sen jäsenet sovituksesta lähtien. ”On tärkeää kuulla biisi jo treenikämpällä bändin soittamana niin saa heti kuvan siitä miltä se tulee kuulostamaan meidän vetämänä. Jos biisin antaa jollekin muulle soitettavaksi niin ei se kuulosta enää samalta”, kertoo bändin kitaristi Carl Sjöblom.

Viime aikoina bändi on tehnyt studiossa uutta musiikkiaan ja odottaa jo nyt innolla sen julkaisemista. Ensi vuoden alussa bändi tuleekin olemaan aktiivisemmin esillä niin uuden materiaalin julkaisun kuin keikkailun myötä.

Jäsenet:
Hannu Hirvensalo – Laulu
Carl Sjöblom – Kitara
Ville Sjöblom – Rummut
Aki Karumaa – Basso

Katso Youtube -lyrics video täältä

Spotify single täältä

Shout The Band -Facebook