STOP THE PRESS!

Die Hard 4.0

die_hard4Ohjaus: Len Wiseman
Käsikirjoitus: Mark Bomback & Doug Richardson
Tuotanto: Michael Fottrell, John McTiernan, Arnold Rifkin, Bruce Willis
Pääosissa: Bruce Willis, Timothy Olyphant, Maggie Q, Justin Long, Jeffrey Wright, Mary Elizabeth Winstead
Arvio: 4,5/5

Yippee-ki-yay-mo ! Kahdentoista vuoden tauon jälkeen Bruce Willis John McClanena on palanut uusimmassa Die Hard -elokuvassa, joka kulkee näin eurooppalaisittain nimellä Die Hard 4.0. Näiden vuosien aikana on paljon puhuttu elokuvan neljännestä jatko-osasta. Erilaisia juonenkäänteitä on kehitelty, milloin McClanea on viety viidakkoon ja ties minne, mutta lopullista tarinaa saatiin yllättävän pitkän aikaa odottaa. Monet spekuloivat myös sitä, ettei Willis olisikaan innostunut tekemään neljättä osaa, ja ennen kaikkea raha olisi ollut yksi toinen pulma miehen palkkaamisessa. Toisaalta herran ura ei viime aikoina ole ollut sitä mitä se vielä yli kymmenisen vuotta sitten oli. Oli miten oli, niin elokuva on valmis ja kaikkien newyorkilaisten kyttien kyttä on valmiina taas olemaan oikeassa paikassa väärään aikaan.

Vuosien kulumisen myötä McClanen elämässä on tapahtunut erinäisiä asioita. Hiukset ovat harventuneet ja ero vaimosta on tosiasia. Oma tytär Lucy (Mary Elizabeth Winstead) ei pysty hyväksymään vanhempiensa eroa, ja ehkä siksi hän kiukuttelee isälleen. Siitä keski-ikäinen mies saa todella pääsäryn, kunnes kipua lisää käsky lähteä viemään Washingtoniin nuorta hakkeria, Matt Fosteria (Justin Long), joka tuntuu tietävän monia kikkoja, jotka FBI:n päämajaa kiinnostavat. Sen lisäksi eräät muutkin tuntuvat olevan kiinnostuneita kaverin jutuista, sillä hänen tietokonejärjestelmäänsä on asennettu räjähde. Matt aluksi epäilee, että häntä syytetään ja sen myötä McClane olisi pelkkä kyttä. Kummankin on pikku hiljaa luotettava toisiinsa, sillä terroristit ovat valtaamassa Yhdysvallat verkkojen kautta. Joten kilpailu aikaa ja pahoja verkkohemmoja vastaan on alkanut!

Die Hard 4.0. siirtää elokuvasarjan todella uudelle vuosituhannelle, sillä eipä tässä elokuvassa ole oikeastaan mitään yhtenäisyyttä edellisiin osiin, kuin pari henkilöhahmoa ja räjähtävää toimintaa. Siksi niille, jotka eivät nähneet edellisiä osia elokuvateattereissa, niin tämä taatusti tarjoaa lähes samanlaisen kokemuksen kuin alkuperäisen elokuvan nähneille. Toki on myönnettävä, että hieman kieliposkella vedettävä huumoriosasto on muutettu enemmän mustanhuumorin puolelle, joka ei välttämättä vanhaa ”diehardimaista” fania hirvittävästi innosta. Itse ainakin koin huumorin toimivaksi ja sain välillä oikein kunnolla purskahdella nauruun, vaikka toki totisempi ote elokuvassa on. Viime vuosina melko kuraisissa rooleissa rämpinyt Willis on se ainoa oikea henkilö kuka voi esittää tätä hurjapäistä kyttää – kyllä tämä hahmo on niin vahvasti leimautunut Willisiin. Eikä siinä pahaa olekaan, sillä tässä hän on suorastaan omillaan. Matt Forresteria heittävä Justin Long on paikoittain aika ärsyttävä tapaus, mutta ehkä se juuri onkin tarkoitettu ns. sidekickiksi Willisin hahmolle. Konnien pomoa Timothy Gabrielia esittävä Timothy Olyphant on melko karismaton, mutta toisaalta tuollaiseksi nörttihakkeriksi juuri sopiva. Muut hahmot, kuten McClanen tytär, jäävät yllättävän paljon varjoon muusta joukosta. Elokuvan parhaita puolia on sen vauhdikkuus, visuaalisuus ja ennen kaikkea viihdyttävyys. Siinä tämä onnistuu tekemään sen, minkä sen tehtävä onkin. ”Die Hard 4.0” on yksinkertaisesti pirullisen hyvää toimintaviihdettä!

Lisämateriaalia tällä julkaisulla on melko runsaasti. Ensimmäisellä levyllä on mahdollista kuulla kommenttiraidalla Bruce Willisin, ohjaaja Len Wisemanin ja leikkaaja Nicolas De Tothin tarinointia elokuvan tekemisestä. Lisäksi mukana on myös muutama poistettu ja pidennetty kohtaus sekä pari keskinkertaista koostetta ja epäonnistuneita otoksia. Toisella levyllä päästään sitten itse asiaan. Kymmenosaisessa dokumentissa käsitellään John McClanen siirtymistä viime vuosituhannelta nykyaikaan ja kuinka se oikein on tapahtunut. Ihan kohtuullisen mielenkiintoista katseltavaa, vaikka ajoittain Willisin ja kumppaneiden jutustelu onkin melkoista jenkkipullamössöä. Mukana on runsaasti erilaisia koosteita, joista ehkä naurettavin on Foxin elokuvakanavalle tehty ohjelma, jossa Foxin edustaja pälättää kameralle itsestäänselvyyksiä. Tämä osio kannattaa ehdottomasti missata. Muuten tarjonta on ihan kohtuullisen mukavaa katseltavaa.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by 20th Century Fox, 2007

Traileri: