STOP THE PRESS!

Musta jää

musta_jaaOhjaus ja käsikirjoitus: Petri Kotwica
Tuotanto: Kai Nordberg
Pääosissa: Outi Mäenpää, Martti Suosalo, Ria Kataja, Ville Virtanen, Sara Paavolainen
Arvio: 4/5

Onnea Musta Jää, kuuden Jussin rohmuaja aivan ansaitusti! Petri Kotwican toinen pitkä näytelmäelokuva parin vuoden takaisen Koti-ikävän jälkeen on kiero psykodramaattinen trilleri häntäheikistä arkkitehdista Leosta ja hänen lääkäri-vaimostaan Saarasta, joiden onnellisen keskiluokkaisen suhteen väliin kiemurtelee käärme, Leon oppityttö Tuuli. Leo jää lähes rysän päältä kiinni Saaralle muttei suostu silti myöntämään mitään, joten Saara aloittaa oman henkilökohtaisen ristiretkensä saadakseen perheensä takaisin. Hän ystävystyy väärän identiteetin turvin Tuuliin ja ui tämän sydämeen. Valheiden verkkoon kietoutuvat tahtomattaan myös Leon sisko Lea ja tämän mies, Leon yhtiökumppani Ilkka. Lopulta kaikki hajoaa käsiin ja soppa menee kuin meneekin liian pitkälle. Niin ihmisiä kuin ihmisalkioitakin kuolee mutta onko anteeksianto suurempi voima kuin kosto vai saako kukaan lopussa täyttymystään?

Trailerin perusteella osasin jo odottaakin suomalaiseksi elokuvaksi hienoa tuotetta ja elokuvan alku osoittaa, että sitä on odotettavissakin. Alkukohtauksen perhepotretti on ehkä uskottavinta suomielokuvaa aikoihin. Sitä paitsi siinä ei turhia mässäillä vaan kaavitaan kermat sananmukaisesti kaakun päältä oitis ja mennään suoraan asiaan. Kahden naisen välinen erilaisuus tuodaan myös heti alussa hienosti julki vaikka joku voisi tapaa alleviivaavanakin pitää. Jatkokin pitää otteessaan, sillä Saaran kostokoukero on kiehtovaa seurattavaa, erityisesti alempana mainitsemani syyn takia. Mutta muutama häiritseväkin seikka on, joita katsoja helposti kelaa intensiteettinsä menettäen: Miksi Saaran onnistuu sumuttamaan Tuulia vaikka tämä on nähnyt Saaran aiemmin Leon perhettä vakoillessaan? Ja mikä lopulta on Saaran koston tavoite? Ensimmäinen kysymys selviää elokuvan puolivälissä väärinkäsityksenä mutta toista ei oikein selitetä loppujen lopuksikaan.

Kun elokuva on rullannut hienosti ja saanut katsojan jännittämään Saaran puolesta, alkaakin sen ote yllättäen lipsua. Traagisten tapahtumien jälkeen elokuvan loppu meneekin jo minuuttien venytyksen puolelle ja saa, ikävä kyllä, tuntemaan jo jopa myötähäpeääkin ajoittain. Loppuratkaisua voidaan pitää paitsi päälleliimattuna ja joutavana, myös liian helpolla päästävänä. Elokuvassa kehiteltiin suurta seittiä ja kerrottiin mielenkiintoista tarinaa, miksi se kalkkiviivoilla lässäytetään kanveesiin? Tämä tuntuisi olevan suomalaisten elokuvien ongelma nykyään kautta linjan. Kaikesta huolimatta viivan päälle jää niin paljon plussia, että Musta Jää kantaa kyllä heikkouksistaankin huolimatta pitkälle.

Mustassa Jäässä on lumoavia elementtejä, joista tottakai päällimmäisenä näyttelijätyö. Outi Mäenpää on Saarana niin mahtava, että väreet nousevat vielä jälkeenpäinkin. Mäenpää tiedetään taitavaksi ja maneereja välttäväksi taiteilijaksi ennestäänkin mutta Saaran reaktiot Tuulin läsnäollessa, Leon puhelujen aiheuttamat tunteiden ristiriidat, hetkelliset heikkoudet ja kostoshakin siirtojen kiihkeä miettiminen toteutuvat Mäenpään tulkinnassa niin mainioilla nyansseilla, että pahaa tekee. Hänen tarvitsee vain siirtää katsettaan saadakseen katsojan täydellisesti symppaamaan Saaraa ja se on totisesti Jussin arvoista työtä se. Martti Suosalo taas näyttelee sympaattisesti mutta luihu on luihu vaikka voissa paistaisi eikä Suosalon motiiveja karttava roolityö ole huono sekään vaikka hieman etäiseksi jääkin. Ria Kataja on alussa hieman liikaa Kotikadun Niina Saarela/Luotola mutta saa loistaa loppupuolen sooloiluissaan ja irrottautua leikkimään rooleilla. Kataja nousee hienovireisesti viattomasta mutta vahvatahtoisesta opiskelijaraukasta järkensä lähes kadottavaksi uhriksi.

Kotwican kuviin on leivottu paljon taidetta ja paljon sisältöä ja se miellyttää. Kuvat pulppuilevat yksityiskohtia ja taitavia istutuksia aina poliisiautoa ja puukkotelinettä myöten. Kuvat ovat myös puhtaan visuaalisia, jota on myös elokuvaan kuin nakki päähän sopiva Eicca Toppisen musiikki. Se tukee tarinan käänteitä hienosti mutta huomaamattomasti eli voitaisiinko sanoa vaikkapa hanszimmermäisesti. Mainittava on vielä myös Eeva-Sofia Ratalahden maskeeraus, joka korostuu, kun on suosittu runsaasti lähikuvia. Saarastakin on taiottu uurteikas keski-ikäinen nainen, jonka otsarypyt tuntuvat vain isonevan sydänsurujen kasvaessa. Hienoa työtä.

Kahden DVD:n paketissa toinen levyllinen on varattu kahdelle making of- dokumentille ja Kotwican haastattelulle. Kun leffa on hyvä, bonusmateriaalinkin katsoo mielellään vaikka mitään kuolematonta mitään ei oikeastaan sanokaan. Mukana on myös hienon Black Ice- tunnarin musavideo ja trailereita. Mutta DVD:n taustavalikkokuvat ovat ärsyttävän pitkiä!

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Making Movies & Schmidt & Katze Filmkollektiv, 2007

Traileri: