STOP THE PRESS!

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin

Esitys: Siuron Koski-Teatteri, la 29.7.2017
Ohjaus ja dramaturgia: Kyösti Kallio Agapetuksen samanniminen näytelmästä
Koreografia: Anniina Koistinen
Äänisuunnittelu: Onni Tulla
Puvustus ja rekvisiitta: Kyösti Kallio
Lavastus: Kyösti Kallio, Mauno Kallio
Näyttelijät: Mia Vaskuu, Mika Eerola, Jouni Iivonen, Esa Lavikka, Noora Koski, Hanna Rautanen, Helena Kirstinä, M. Moore Hakanen, Eija Vasenius, Hannele Näytynki, Ira Vuolle
Arvio: 4/5

Proviisori Himanen (Eerola) ja luutnantti Keuhkonen (Iivonen) ovat viettämässä lomaansa, kun paikalle rientää asemapäällikkö (Lavikka). Hän on myöhästynyt laivasta ja on huolissaan pääsemisestään ajoissa töihin. Kaverukset päättävät auttaa miestä ja viedä tämä veneellään lähemmäksi paikkaa, josta hän voi päästä ajoissa töihin. Tulee mutkia matkaan, kun rankkasade kostuttaa kaikki sytytystulpat, eikä perämoottoria saada käyntiin. Erinäisten sähläämisten aikana sekä vene että miesten vaatteet ovat kadonneet. Eikä enää asemapäällikköäkään näy mailla halmeilla. Kaverukset päättävät etsiä apua ja tästäkös soppa syntyy, kun kuvioihin ilmestyy virkavalta, kaksi naista ja vankikarkuri.

Tämä Agapetuksen (oik. Yrjö Soini) vuonna 1928 julkaistu näytelmä on ollut yksi suosituimmista kesäteatterinäytelmistä vuosikymmenien ajan. Myös elokuvantekijät olivat aikoinaan hyvinkin kiinnostuneita, sillä näytelmästä tehtiin neljän vuosikymmenen aikana neljä filmatisointia. Tällä kerralla teokseen on tarttunut Siuron Koskiteatteri, joka oli ennen esitystä itselleni tuntematon teatteriryhmä. Hyvä, että tulin, sillä tällä ryhmällä onkin homma hallussa. Olen joskus sanonut, että harrastajanäyttelijöiden innokkuus tekstiä kohtaan korvaa usein ammattimaisen korrektiuden. Ohjaaja Kallio on ottanut sopivasti vapauksia teoksen dramatisoinnissa, mikä on erittäin hyvä asia. Tämä lähes puhkikulutettu näytelmä tarvitsikin hieman puunausta. Tulkinta tarjoaa esiintyjille nauruhermoja kutkuttavia tilanteita ja nasevaa dialogia nykyaikaisemmalla otteella.

Kovimmat luut ovat tässä esityksessä luonnollisesti Himasta ja Keuhkosta esittävät Eerola ja Iivonen. Varsinkin Eerola tekee suorastaan ällistyttävän roolisuorituksen, joka on kuin ammattilaisen tekemä. Hän pystyy jopa Aatamin asussa vetämään sellaista dialogia rauhahermolla, eikä pokka petä. Ja sekös yleisöä naurattaa. Vaikka Keuhkosta esittävän Iivosen osuus kokonaisuudessa onkin Eerolaa pienempi, niin silti hän tekee hahmostaan luontevan, mutta kuitenkin sopivasti hönömäisen luutnantin. Mahtavaa akkaa esittävä ja kertojana toimiva Vaskuu sopivalla tavalla toimii tässä kuin tarinan amorina, joka johdattaa katsojia tilanteesta toiseen hauskalla tavalla. Pari asiaa jäi hieman kaivelemaan mieltä – ensinnäkin konstaapelia esittävä Rautanen vetää repliikitt siihen malliin, että ne kuulostavat enemmänkin koulun esitelmältä kuin luonnolliselta puheelta. Tämä selkeästi erottui muiden esiintyjien puheesta. Jos tällä haluttiin korostaa poliisin tärkeyttä, niin tässä kohtaa se ei todellakaan toiminut. Toinen asia mikä hämmensi oli esityksen lopettaminen kuin seinään. Siksi edes yleisö ei oikein tiennyt joko nyt saa taputtaa, ennen kuin loppumusiikki alkoi soida. Neljä tähteä annan sille, että tähän oli oikeasti panostettu ja tehty työtä kunnolla sujuvuuteen. Siksi näytelmä oli tunnelmaltaan enemmän kuin harrastajateatteriesitys. Se oli rehellistä ja tunnelmallista kesäteatteria, joka osoittaa sen, että pienillä resursseilla saadaan kuitenkin suuren luokan kesätunnelmaa. Juuri sellaista siurolaiset ovat tehneet.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net