STOP THE PRESS!

Kotimaisella elokuvalla lähes 800 000 katsojaa

Kotimaiset elokuvat ovat syyskuuhun mentäessä saaneet yhteensä 765 000 katsojaa elokuvateattereissa. Eniten katsojia on vetänyt Saara Cantellin ohjaama Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen, jota on käyty katsomassa jo 212 000 kertaa. Seuraavaksi eniten katsojia on kerännyt Napapiirin sankarit 3. Tiina Lymin ohjaama komedia on kerännyt reilussa viikossa peräti 136 000 teatterikävijää.

Kaikki elokuvat mukaan lukien eniten kävijöitä on saanut Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge, jolla on peräti 312 00 kävijää. Itse ilkimys 3 on vuoden toiseksi katsotuin 309 000 kävijällä. Yhteensä elokuvateatterit ovat saaneet tämän vuoden aikana jo 5,5 miljoonaa kävijää. Kotimaisten elokuvien osuus on 14 prosenttia kaikista teatterikäynneistä.

Kaikkien kotimaisten elokuvien katsojaluvut löytyvät täältä.

Lähde: SES