STOP THE PRESS!

Poikani Sam on oivaltava kasvutarina isästä ja autistisesta pojasta pelien maailmassa

Poikani Sam

kansi: Elina Warsta

Keith Stuartin omiin kokemuksiin pohjautuva Poikani Sam kertoo raikkaan rehellisesti isän ja pojan suhteesta tosielämässä ja pelien virtuaalimaailmassa. Elämän äkkiväärien käänteiden komiikalla leikittelevän romaanin teemoja ovat vanhemmuus, irti päästäminen ja oman elämän ohjaimiin tarttuminen.

Kahdeksanvuotias Sam ei viihdy koulussa, hänellä on vaikeuksia ilmaista itseään, ja pienikin muutos arkirutiineissa aiheuttaa valtavaa ahdistusta. Sam näkee maailman koneena, jonka osien on toimittava täsmällisesti ja ennustettavasti. Samin isä Alex rakastaa poikaansa, muttei ymmärrä maailmaa, jossa tämä elää, ja sysää siksi vastuun pojan kasvatuksesta vaimolleen Jodylle. Kun Jody saa tarpeekseen miehensä avuttomuudesta, kolmekymppinen Alex löytää itsensä nukkumasta ystävänsä lattialta.

Sitten Samille hankitaan pelikonsoli. Minecraft-pelin kuutioista rakentuvassa virtuaalimaailmassa Alex löytää tavan kommunikoida poikansa kanssa. Pala palalta isä ja poika oppivat ymmärtämään sekä itseään että toisiaan. Saako Alex rakennettua ehjäksi kaiken sen, mikä kerran on hajonnut?

Englantilainen Keith Stuart on kirjoittanut teknologiasta, peleistä ja digitaalisesta mediasta jo yli 20 vuoden ajan mm. The Guardian -lehteen. Poikani Sam on Stuartin esikoiskirja, ja se perustuu osittain kirjailijan omiin kokemuksiin, sillä Stuartin toisella pojalla on todettu autismispektrin häiriö. Videopelit ja erityisesti Minecraft ovat auttaneet Stuartia löytämään uusia tapoja kommunikoida poikansa kanssa. Poikani Sam on saanut maailmalla innokkaan vastaanoton, ja sen oikeudet on myyty jo 30 maahan.

Keith Stuart
Poikani Sam
Alkuteos A Boy Made of Blocks
Suomentanut Marja Luoma
431 sivua
Saatavana painettuna ja sähkökirjana