STOP THE PRESS!

Max Raabe & Palast Orchester Turkuun ja Helsinkiin

Saksalaissensaatio Max Raabe & Palast Orchester palaa Suomeen ensi vuonna Let’s Do It -kiertueellaan. Viime vuosisadan alkuvuosikymmenten tyylikästä orkesterimusiikkia tarjoileva show nähdään Turun Logomossa torstaina 4. lokakuuta ja Helsingin Finlandia-talossa perjantaina ja lauantaina 5.-6. lokakuuta. Konserttien lipunmyynti käynnistyy maanantaina 30. lokakuuta.

Suomen lisäksi Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Venäjän keikkoja kattavan Let’s Do It -kiertueen ohjelmisto pohjautuu Cole Porter- klassikkosävelmään ”Let’s Do It”. Luvassa on tietysti myös liuta muita kiinnostavia tulkintoja, jotka vievät yleisön viihdyttävälle aikamatkalle 1920- ja 1930-luvuille.

Yli 20 vuotta yhdessä soittanut Palast Orchester hallitsee Max Raaben luotsaamana ensimmäisen maailmansodan jälkeisen ajan hillityn musiikillisen tyylikkyyden, joka tarjoillaan hyväntuulisesti pilke silmäkulmassa. Karismaattinen Max Raabe tunnetaan kappaleiden välissä vähäeleisen toteavasti kerrotuista vitseistään. Sukkelat iskulauseet, yllättävät käänteet ja täydellinen ajoitus lukeutuvat myös orkesterin tavaramerkkeihin. Max Raabe & Palast Orchester on vakuuttanut yleisöjä ympäri maailmaa, ja vieraillut hurmaamassa täysiä saleja myös Suomessa muutaman otteeseen aikaisemmin.

KONSERTIT:
Max Raabe & Palast Orchester (GER) – Let’s Do It Tour
To 4.10.2018 klo 19.30 Logomo, Turku
Pe 5.10.2018 klo 19.30 Finlandia-talo, Helsinki
La 6.10.2018 klo 16 Finlandia-talo, Helsinki

LIPUT:
Myyntiin ma 30.10.2017 klo 9
Turku: palvelumaksuineen alkaen 74,50€ / 64,50€ / 54,50€ Lippupisteestä
Helsinki: palvelumaksuineen alkaen 89,50€ / 79,50€ / 64,50€ euroa Ticketmasterista