STOP THE PRESS!

Kangasala-talon kevään 2018 ohjelmistoa julkistettu

Olli Mustonen Kangasala-salin kevätkauden avauskonsertissa to 11.1.2018 (kuva: Heikki Tuuli)

Olli Mustonen Kangasala-salin kevätkauden avauskonsertissa to 11.1.2018 (kuva: Heikki Tuuli)

Keväällä Kangasala-talossa soittavat klassisen musiikin huiput. Raskaammasta tuotannostaan tunnettu Timo Rautiainen sekä Kauko Röyhkä Trio tuovat akustiikaltaan kehuttuun saliin tummempia säveliä. Svengiä ja viihdettä tarjoavat muiden muassa Johanna Försti ja Teemu Roivainen big band -konserttien solisteina.

Lipunmyynti kevään tapahtumiin alkaa keskiviikkona 8.11. klo 11.

Kauden avauskonsertissa 11. tammikuuta esiintyy pianovirtuoosi Olli Mustonen. Konsertissa kuullaan taiteilijan uuden suurhankkeen ensimmäinen osa, jossa hän muutaman vuoden aikana soolokonserteissa soittaa kaikki Beethovenin pianosonaatit.

Palkittu pianotrio, viulisti Pietari Inkinen, pianisti Valeria Resjan ja sellisti Tuomas Ylinen vierailevat Kangasala-salissaklassis-romanttisella ohjelmistolla, jossa kuullaan Beethovenia, Scherzoa ja Brahmsia.

Kevään uutuutena on neljän kamarikonsertin Tiistaiklassinen-konserttisarja. Konserttien teemat ja tunnelmat vaihtelevat Mozartin ajoista nykypäivään.

Rockia, jazzia ja tummia säveliä

– Klassisen musiikin maailmasta liikutaan tunnelmallisiin rock-keikkoihin ja svengaaviin viihdekonsertteihin. Haluamme tarjota elämyksiä asiakkaille musiikkimausta riippumatta, kertoo toimitusjohtaja Timo Kotilainen.

Laulaja-kitaristi Timo Rautiainen esiintyy duona soololevyjensä rumpalin, näyttelijä-muusikko Jussi Lammen kanssa. Konsertissa kuullaan duolle sovitettua omaa materiaalia ja muusikoille merkityksellisiä kevyen musiikin helmiä.

Pitkän linjan rock-muusikko Kauko Röyhkää soittaa Kangasala-salissa akustisesti trionsa kanssa. Luvassa on joulukuussa 2016 julkaistun Aamuöiseen sateeseen albumin materiaalia: uusia kappaleita ja tuoreita sovituksia aiemmista hiteistä.

Suosikkiyhtye Agents & Vesa Haaja nostaa tunnelman kattoon kaikkien tuntemilla rock- ja iskelmäkappaleilla sekä trendeistä piittaamattomalla rautalankasoundillaan.

Suomen eturivin jazzrumpaleihin kuuluva, kansainvälisestikin tunnustettu Jussi Lehtonen vierailee Kangasala-talossa kivenkovan bändinsä kanssa, uuden Move on -albuminsa levynjulkaisukiertueella.

Svengiä, viihdettä ja tarinoita elämästä

Ikivihreidentäyteisessä illassa Hurmio a’la Teemu Roivainen kuljetaan Olavi Virran ja Frank Sinatran jalanjäljillä. Musiikista vastaavat viulutaiteilija Henrik Perello ja HT Combo mini Big Band.

Jazzin vivahteikkaaseen maailmaan johdattavat Johanna Försti, Jukka Linkola ja Tampere Big Band konsertissaBlue Songs and Ballads. Upea tulkitsijana tunnettu Försti tulkitsee Jukka Linkolan säveltämiä ja sovittamia svengaavia big band-kappaleita.

Kari Tapio – Sinivalkoinen ääni -konsertissa kuullaan laulajalegendan kappaleita ja tositarinoita elämän varrelta taiteilijaystävien kertomana. Karismaattisen Ritva Oksasen konsertissa Älä jätä sinua yksin kuullaan rakastettuja kappaleita ja runoja Pedro Hietasen säestämänä.

Musiikkikomedia Avomielinen Anneli on Seela Sellan menestysmonologien käsikirjoittaja Leena Tammisen käsialaa. Annelin vauhdikkaassa roolissa nähdään Pauliina Hukkanen ja esityksen on ohjannut Kari Paukkunen.

Monipuolisessa ohjelmistossa on nähtävää ja kuultavaa myös lapsille.

Nyt julkistettujen tapahtumien lipunmyynti alkaa ke 8.11.2017 klo 11.
Uutta ohjelmistoa julkistetaan lisää loppuvuoden aikana.

Lipunmyynti Lippu.fi:n verkkokauppa ja palvelupisteet ympäri Suomen sekä Kangasala-talo
Kangasala-talon lipunmyynti: info (at) kangasala-talo.fi,