STOP THE PRESS!

Viihdettä Oulu Sinfonian alkutalvessa

Oulu Sinfonian upeissa erikoiskonserteissa nautitaan rakastetuista tulkinnoista iskelmästä oopperaan, matkataan kaukaisille galakseille ja juhlitaan suomalaisen elokuvan 100 vuotta.

Kulttuurikeskusteluissa kaupunkien orkesterit niputetaan helposti klassisen musiikin ystävien erikoispalveluksi. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tänäkin syksynä Oulu Sinfonia pitää perinteisten konserttien lisäksi monenlaisia muita tilaisuuksia. Lastenkonsertit, perhetapahtumat, palvelutalovierailut ja joulukonsertti kuuluvat orkesterityöhön siinä missä viihdekonsertit, joita on marras-joulukuussa useita.

Mitä sitten on viihdemusiikki? Baritoni Waltteri Torikalle se on kaikkea sitä, mitä hän laulaa mielellään: oopperaa, elokuva- ja näyttämömusiikkia, vanhempia ja uudempia iskelmäkappaleita. Niinpä hänen konserttinsa Oulu Sinfonian kanssa on harvinaisen monipuolinen kokonaisuus: oopperaa Bizet’n Carmenista Wagneriin, musikaalia, Oskar Merikantoa ja Torikan laajoille ihailijajoukoille tuttuja lauluja hänen omilta levyiltään.

We Come in Piece – scifiä ja Suomi-elokuvaa

Elokuva on kokonaistaideteos, jonka kaltaisesta Wagner ei osannut edes uneksia. Musiikki on usein tärkein tunnelman määrittäjä elokuvissa, vaikka siihen ei tarinaa seuratessa tule kiinnittäneeksi huomiota. Elokuvien musiikkeihin perustuvat konsertit ovat ymmärrettävästi lisänneet suosiotaan: ne palauttavat mieliin monia kokemuksia ja tunnelmia. Oulu Sinfonian elokuvakonserteissa keskitytään scifi-elokuviin Eero Lehtimäen johdolla ja Suomalaisen elokuvaan 100 vuoteen Nick Daviesin johdolla itsenäisyyspäivänä.

Suomi-elokuvan musiikit heijastelevat kansan tuntoja eri aikakausilta, mutta scifi –elokuvissa kurkistetaan jonnekin, mistä emme vielä tiedä. ”Pidän scifi-leffoista, koska niitä eivät rajoita tämän todellisuuden raamit. Tykkään visioida mahdollisia tulevaisuuksia, ja on kiva nähdä elokuvantekijöiden ehdotelmia teknologian mahdollisuuksista”, Lehtimäki kertoo innostuksestaan.

Scifi-genren musiikki toteuttaa Lehtimäen mukaan parhaimmillaan lajityypin ideaa olemalla jotain, mikä ei ole tästä maailmasta. ”Scifi perustuu teknologiaan ja tulevaisuuteen, joten myös sointiväreissä ja instrumentaatiossa haetaan enemmän avaruuden kuuloista meininkiä. Erikoissoittimilla kuten thereminillä viedään kuulijat toisiin maailmoihin!”

Viihde on mitä tahansa hyvin tehtyä musiikkia. Kuten Waltteri Torikka sanoo: ”Olisi kauheaa ajatella, että ooppera ei olisi viihdyttävää vaan ikävystyttävää. Eihän se niin voi olla!” Orkesteri ja sen konsertit antavat viihteelle ainutlaatuisen ympäristön.

—-

Waltteri Torikka
ke 8. ja to 9.11. klo 19 Madetojan sali
Waltteri Torikka, solisti
Heikki Elo, kapellimestari

///

WE COME IN PEACE – Orchestral Science Fiction Music
ke 15. ja to 16.11. klo 19
Eero Lehtimäki, kapellimestari
Kristofer Eng, theremin
Orvar Säfström, juonto

///

Suomalaisen elokuvan 100 vuotta
ke 6.12. klo 13

Nick Davies, kapellimestari
Eeva-Maria Kauniskangas, juontaja
Sauli Pesonen, käsikirjoitus

Kesto noin 1 tunti, ei väliaikaa.