STOP THE PRESS!

I Am Legend

i_am_legendOhjaus: Francis Lawrence
Käsikirjoitus: Richard Mathesonin romaanin pohjalta Mark Protosevich ja Akiva Goldsman
Tuotanto: Akiva Goldsman, David Heyman, James Lassiter, Neal H. Moritz, Erwin Stoff
Pääosissa: Will Smith, Alice Braga 
Arvio: 3/5

Tervetuloa vuoteen 2012. Meillehän, arvoisa ihmiskunta, on käynyt näin: Hullun lääkärin luoma syöpälääke on karannut käsistä ja muuntunut hallitsemattomaksi virukseksi. Kukaan ei moiselta ole välttynyt vaan meitä inehmoja on menehtynyt lähes viisi miljardia. Osa on immuuneja mutta heillekin on käynyt huonosti, kun osa viruksenkantajista on muuttunut tympeiksi ja karjuviksi vampyyreiksi, pimeydenetsijöiksi siis. Nämä harvat immuunit on täten syöty pois kuljeksimasta. Paitsi armeijan tiedemies Robert Neville, joka kiihkeästi on etsinyt oman immuunin verensä kautta lääkettä ihmiskunnalle jo kolme vuotta. Hän tekee Sam-koiransa kanssa maailman viimeisenä ihmisenä metsästysretkiä, joilla nappaa pimeydenetsijöitä koekaniineiksi. Tulokset ovat laihat. Kun Sam-koira, Nevillen viimeinen ystävä, kuolee, alkaa herran hermo naksua ilkeästi. Edes mallinukeille järkensä pitimiksi höpiseminen ei enää auta. Loppu tulee. Mutta jostain saapuukin pelastava enkeli, toinen eloonjäänyt Anna. Hänen avullaan Neville vie homman loppuun, vaikka kyse alkaa enää olla minuuteista.

Ohjaaja Francis Lawrence on luonut edelläkerrottua fantasiaa nyt elokuvaksi sitten. Lawrencehan ohjasi esikoisenaan Constantinen pari vuotta sitten ja I Am Legend on uusintafilmatisointi vuoden 1971 tieteisklassikosta The Omega Man. Kukapa ei olisi joskus pohtinut millaista olisi elää ainoana ihmisenä maapallolla. Will Smithin näyttelemä Robert Neville sen tässä pääsee kokemaan ja aikamoista menoahan se onkin. New York on muuttunut viidakoksi, jossa leijonat ja peurat hyppelevät kaduilla ja koska elintarviketuotantoa ei ole, on villielikoita jysäytettävä takaraivoon ja pantava pannulle, jos mielii säilyä. Ainoan ihmisen käyskelehtimiseen liittyy monia paradokseja ja ongelmia, joista elokuva kyllä selviää hyvin. Bensaa saa pumppaamalla, videoita astelemalla vuokraamoon jne. Mutta siinä missä Tom Hanks piti pystyssä yksin aution saaren leffaa Cast Away, siinä Will Smithin hartiat ovat aavistuksen liian kapoisat kantamaan näin tärkeää ja isoa roolia. Smithissä on hieman liikaa jokamiesmäisyyttä eikä ihan roolin vaatimaa legendaa. Lainsuojattoman parin karismaattisempi puolisko onkin Sam-koira, jota komeasti näyttelee Abbey-niminen hurtta.

Ellei elokuvasta tiedä etukäteen mitään, on alkuasetelmassa aika pihalla. Takaumien avulla vähitellen tarinaa ja Nevillen menneisyyttä kerrotaan mutta lopullisesti kaikki aukeaa vasta loppumetreillä. Ihan hyvä ratkaisu niin. Tai olisi, ellei loppu olisi suunnattoman kökkö. Jumalan esiintuominen ja pikkulapsen perhos-profetia on mänteintä Hollywoodia taas moneen aikaan. Annan kaulassa oleva tatuointi on kyllä hieno mutta kun siitä alkaa etsiä maailman perimmäisiä etiäisiä niin pula iskee. Itse toimintakin on vähän hiinä ja hiinä. Imbesillit vampyyrit ovat kuin jättimäisiä kiljuvia sillejä ja sellaisinaan pelkästään ärsyttäviä, eivät kauhistuttavia. Erikoisefekteihin on taas tukeuduttu enemmän kuin laki sallii ja kyllähän ne ihan mukiinmenevästi siinä soljuvat mutta ajoittaista tahmeutta niissäkin on. Takaumat on tehty niin, ettei vähemmän tarkkaavainen katsoja edes huomaa niiden alkua ennen kuin alkaa ihmetellä että missä ollaan. Ihan hyvä niin, mustavalkoisuus ja utuisuus takaumissa on ’melko’ käytetty tehokeino.

I am legend taisi avausviikonloppunaan Jenkeissä takoa kiitettävät kasat dollareita ja siitä on kiittäminen varmaankin Will Smithiä, jonka suosio sillä puolen Atlanttia on suurehko. Kyllä tämä Suomessakin katsojia keräsi ja mikäs siinä, kyllähän tällaistakin tulevaisuus-scifiä ennemmin katsoo kuin selkääns’ ottaa. Tuntuu vain, että aiheesta olisi voinut saada enemmänkin irti.

Tupla-DVD sisältää niin paljon extrakamaa, että mahtavatko kovimmatkaan harmageddon-friikit saada kaikkea katsottua. Elokuvasta löytyy mm. hieman erilainen vaihtoehtoversio, pohdintoja maailmanlopusta ja virustaudeista, elokuvan tekovaihe-dokumentointeja yms.yms.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Warner Bros. Entertainment, 2008

Traileri: