STOP THE PRESS!

Superman Batman – 9 Film Set

Superman Batman - 9 Film SetSuperman – Teräsmies
Ohjaus: Richard Donner
Käsikirjoitus: Mario Puzo, David Newman, Leslie Newman, Robert Benton
Tuotanto: Alexander Salkind, Ilya Salkind, Pierre Spengler
Pääosissa: Christopher Reeve, Margot Kidder, Gene Hackman
Arvio: 5/5

Tapahtumat käynnistyvät Kryptonin planeetalta, jossa tiedemies Jor -El (Marlon Brando) on tuominnut rikolliset pois planeetalta ulkoavaruuteen. Sen lisäksi hän varoittaa valtuustoa, että heidän planeettansa on pian tuhon partaalla. Häntä pidetään lähinnä hulluja puhuvana miehenä. Koska hän haluaa pelastaa oman poikansa, niin hän lähettää Kal-Elin kohti maata. Pieni mies kasvaa Kentien luona kansasilaisella maatilalla. Vartuttuaan aikuiseksi Clark (Christopher Reeve) päättää lähteä etsimään omia juuriaan kauaksi pohjoiseen. Siellä hän saa selville, kuka hänen isänsä todellisuudessa on ja miksi hänet on lähetetty maahan. Sieltä hän siirtyy Metropolikseen, jossa hän pääsee töihin Daily Planettiin. Siellä hän tapaa nokkelan ja piikittelevän toimittajan Lois Lanen (Margot Kidder). Pian hän joutuu ottamaan käyttöönsä supersankarin otteet, sillä rikollisuus on joka paikassa ja ennen kaikkea nerokkaimmaksi konnaksi itseään tituleerava Lex Luthor (Gene Hackman), joka haluaa päästä tästä kiusankappaleesta eroon.

Vaikka elokuvan valmistumisesta onkin kohta kulunut jo kolmisenkymmentä vuotta, niin harvinaisen toimiva kokonaisuus on kyseessä. Nyt en puhu erikoistehosteista, sillä niissä toki näkee ajan hampaan jälkiä, mutta tarinaltaan hyvin tiukka ja viihdyttävä kokonaisuus. Ehkä syynä on se, että käsikirjoitukseen on todella panostettu ja ennen kaikkea kiitos käsikirjoitustohtorina toimineelle Tom Mankiewiczille, joka on pystynyt muokkaamaan Puzon ja kumppaneiden pohjaa uskollisemmaksi sarjakuvan tarinalle unohtamatta tietenkään oikeanlaista huumoria. Näyttelijäsuoritukset ovat ehdottomasti näiden elokuvien parhaimmistoa, sillä tässä on vielä sellaista tuoreutta, jota ei enää myöhemmissä jatko-osissa ole. ”Superman – Teräsmies” on ehdottomasti yhä sarjakuvasankareista kertovien elokuvien eliittiä.

Superman 2 – The Richard Donner Cut
Ohjaus: Richard Lester / Richard Donner
Käsikirjoitus: Mario Puzo, David Newman, Leslie Newman
Tuotanto: Alexander Salkind, Ilya Salkind, Pierre Spengler
Pääosissa: Christopher Reeve, Margot Kidder, Gene Hackman
Arvio: 3,5/5

Tuottajat ja ohjaaja Richard Donner riitautuivat monestakin asiasta heti ensimmäisen elokuvan ja osittain myös jatko-osan kuvausten aikana. Tilalle palkattiin Beatlesien ”A Hard Day’s Night” ja ”Help!” -elokuvilla ansioitunut Richard Lester.

Lex Luthor (Gene Hackman) on passitettu vankilaan kärsimään rötöksistään. Samanaikaisesti maata kohti on lähestymässä vaarallinen rikollisryhmä, jonka Supermanin isä Jor-El passitti ulkoavaruuteen. Clarkin ja Loisin väliejä kiristää hieman se, ettei Clark myönnä olevansa Superman, johon Lois on rakastunut. Lex pakenee vankilasta ja lyöttäytyy yhteen rikollisryhmän kanssa, joka on valtaamassa maailmaa itselleen ja nöyryyttämässä Yhdysvaltojen presidenttiä. Superman on kyllä samaan aikaan aivan muissa puuhissa, mutta ehtiikö hän pelastamaan maailmaa.

Kymmenisen vuotta sitten valmistui lopullisesti tuo ohjaaja Donnerin kaavailema versio. Tuolloin julkaistu dvd sisälsi sekä Lesterin että Donnerin versiot. Nyt tällä blu-ray-julkaisulla on hylätty lopullisesti tuo aiempi versio. Hyvä niin, sillä juuri Donnerin versiossa on selvä jatkumo tarinalle, joka ensimmäisessä osassa alkoi. Lisäksi tässä monet asiat saavat oikeanlaisen muodon, jos vertaa tuota aiempaa versiota. Hyvänä esimerkkinä voisi mainita isän (Marlon Brando) ja pojan (Reeve) välisen suhteen syventämisen entisestään. Toisaalta elokuvassa ei ole enää sellaista menoa kuin ensimmäisessä osassa, mutta hyvä niin, sillä tällä kertaa syventäviä elementtejä, kuten romanttista puolta on lisätty entisestään. Näyttelijäsuoritukset ovat tasokkaita, mutta tällä kertaa shown meinaa varastaa itse Gene Hackman piruilevana Luthorina.

Superman 3
Ohjaus: Richard Lester

Käsikirjoitus: David Newman, Leslie Newman
Tuotanto: Ilya Salkind, Pierre Spengler
Pääosissa: Christopher Reeve, Richard Pryor, Robert Vaughn, Annette O’Toole
Arvio: 1,5/5

Kun kaksi ensimmäistä Superman-elokuvaa menestyivät erinomaisesti, niin tottakai tuottajat halusivat hyödyntää supersankaria jatkossakin. Vuonna 1983 valmistunut jatko-osa, ”Superman 3”, merkitsi monella tapaa tuottajien uudenlaista otetta produktioon. Ensinnäkin aiemmin käytetty taiteellinen johtaja Tom Mankiewich ei enää ollut mukana, eikä myöskään Gene Hackman ja Lois Lanen eli Margot Kidderin osuutta oli pienennetty minimiin hänen arvosteltuaan tuottajia ohjaaja Richard Donnerin potkuista. Entäpä sitten käsikirjoitus? Se onkin sitten toinen juttu.

Maailma on saanut olla rauhassa kaiken maailman hörhöiltä Supermanin avulla, mutta valtaan on nousemassa tietokonenero Gus Gorman (Richard Pryor), joka voi tehdä tietokoneensa näppäimistöstä mikroelektronisen aseen. Rikas liikemies Ross Webster (Robert Vaughn) haluaa hyödyntää Gormanin taitoa ja pistää Supermanin taistelemaan itseään vastaan kryptoniitilla. Jälleen kerran maailma saa vapista. Romanttisena kuviona elokuvassa on se, kun Clark tapaa kouluaikaisen heilansa Lana Langin (Annette O’Toole) luokkakokouksessa.

David ja Leslie Newmanin käsikirjoitus on juuri sellainen pannukakku kuin vain voi kuvitella. Tarina on lapsellinen, eikä siinä ole juurikaan puhtia pysyäkseen alusta loppuun saakka kiinnostavana. Toisekseen tuottajien suurimmat ongelmat totesinkin jo alussa, sillä Hackmanin vaihtuminen Pryoriin ja Vaughniin on selkeä virhe. Varsinkin Pryor on melkoinen koheltelija ja saa elokuvan vaikuttamaan lähinnä b-luokan komedialta kuin vakavasti otettavalta Superman-elokuvalta. Juuri tätä kohtaloa ei Donner halunnut ensimmäiselle elokuvalle, sillä parodiaa ei kuitenkaan tästä kannata tehdä. Tämä tuottajien olisi pitänyt todella ottaa onkeensa. Kun pohja eli käsikirjoitus on kehno, niin ei lopputuloksessa ole hurraamista. Pienellä budjetilla tehty ”Superman 3” tuotti kuitenkin takaisin omansa, mutta muuten se on jäänyt unholaan ja hyvä niin.

Teräsmies ja uhka auringosta (Superman 4: The Quest for Peace) – De Luxe Edition
Ohjaus: Sidney J. Furie

Käsikirjoitus: Lawrence Konner, Mark Rosethal
Tuotanto: Menahem Golan, Yoram Globus
Pääosissa: Christopher Reeve, Gene Hackman, Mariel Hemingway, Mark Pillow, Margot Kidder
Arvio: 1/5

Kolmannen osan jälkeen Salkindit luopuivat Supermanin tuottamisesta ja tilalle astuivat halpiselokuvien kunkut, israelilaiset elokuvamogulit Menahem Golan ja Yoran Globus. Alunperin elokuvalla oli 36 miljoonan dollarin budjetti, mutta heidän tuotantoyhtiönsä Cannon Picturesin rahatilanne meni tiukille, joten budjetti vedettiin alas, eli 17 miljoonaan dollariin. Idea neljännelle ja samalla viimeiselle Christopher Reeven Superman -elokuvalle syntyi häneltä itseltään, ja sitä sitten käsikirjoittajat Lawrence Konner ja Mark Rosenthal hioivat. Ohjaajaksi kaavailtiin myös ensimmäisen elokuvan ohjannutta Richard Donneria, mutta hänen kieltäydyttään tilalle palkattiin b-luokan ohjaaja Sidney J. Furie. Lopputuloksena Superman jäi tauolle lähes kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Supermanin arkkivihollinen Lex Luthor (Gene Hackman) on palanut kehiin. Hän toimii tällä hetkellä ydinasekauppiaana. Hän on kehittänyt Nuclear Manin (Mark Pillow), joka on varustettu radioaktiivisella säteilyllä. Taistelu tämän ihmetyypin ja Supermanin välillä tulee olemaan kova, sillä kyse on maailman rauhasta, Etnan tulivuoren purkautumisesta (?) ja Kiinan muurin kunnostamisesta. Kaiken lisäksi pistää Luthor ojennukseen.

Elokuvan tarina oli Reevelle alunperin hyvin tärkeä juttu, mutta jossain vaiheessa on mättänyt ja lujaa. Kommenttiraidalla kuultava käsikirjoittaja Mark Rosenthal toteaa, että jo alusta pitäen kun budjetti putosi yli puolella, niin ongelmat alkoivat näkyä. Eikä ihme, sillä jo alkutekstien aikana huomaa sen, että rahaa ei ole ollut enään samanlailla käyttää kuin aiemmissa osissa. Toisaalta elokuvan ongelma on tosiaan tuo tarina. Lähinnä se soveltuu sarjaan ”muistoja kylmän sodan 80-luvulta” kuin että tuntuisi vakavasti otettavalta Superman-tarinalta. Näyttelijäsuoritukset ovat melko väsyneitä ja tuntuu siltä, että juuri rahapolitiikka on siihenkin vaikuttanut. Kokonaisuutena sarjan kehnoin jakso.  Tämä elokuva kuuluu sarjaan ”ensi kesän kalareissun syötiksi”.

Superman Returns
Ohjaus: Bryan Singer

Käsikirjoitus: Michael Dougherty, Dan Harris
Tuotanto: Gilbert Adler, Jon Peters, Bryan Singer
Pääosissa: Brandon Routh, Kate Bosworth, Kevin Spacey, James Marsden, Frank Langella, Eva Marie Saint, Parker Posey, Kal Penn, Sam Huntington
Arvio: 5/5

Superman on kadonnut salaperäisesti maapallolta, hyvästelemättä rakastettuansa Lois Lanea (Kate Bosworth). Sillä aikaa arkkivihollinen Lex Luthor (Kevin Spacey) on päässyt vankilasta, sillä Superman ei ilmestynyt todistamaan oikeuteen tätä vastaan. Luthor on onnistunut soluttautumaan erään vanhan rikkaan naisen läheisyyteen ja sitä kautta hän pääsee isoihin rahoihin käsiksi. Näillä rahoilla Luthorin tarkoitus on toteuttaa mielipuolinen ja ennen kaikkea rahanhimoinen suunnitelma, jossa kolme miljardia ihmistä kuolisi saman tien. Superman palaa takaisin ja pian hän saa huomata, että hän on menettänyt Lanen luottamuksen häipymällä sanomatta sanaakaan ja sen lisäksi on annettava taas Luthorille kunnon läksytys.

Ohjaaja Singer teki sen taas. Häneltä tuntuu onnistuvan nämä sarjakuvafilmatisoinnit kuin tanssi. Hänen ohjaamansa ”X-men” -elokuvat olivat moniin suosittuihin sarjakuviin perustuviin elokuviin nähden erinomaisia. Tätä linjaa jatkaa myös ”Superman Returns”, joka samalla kumartaa sekä sarjakuvalle että vuonna 1978 valmistuneelle ”Superman” -elokuvalle. Tekijäryhmä yhdistää onnistuneesti nämä elementit ja tuo tämän sarjakuvasankarin onnistuneesti uudelle vuosituhannelle. Siinä missä Marvelin sarjakuvista on tehty lähinnä patsastelevia elokuvia, niin ”Batman Begins” osoitti Warnerin ottaneen uuden askeleen näissä tulkinnoissa. Tämä raikas ote on aistittavissa myös tässä elokuvassa. Singer on ottanut amerikkalaisessa elokuvabisneksessä harvinaisen riskin, kun päärooliin valittiin lähes tuntematon kaveri. Tuo riskinotto kuitenkin kannatti, sillä Routh tekee loistavan tulkinnan ja näin ollen ansaitsisi paikkansa myös jatko-osissa. Bosworth tekee myös onnistuneen roolisuorituksen topakkana Lois Lanena. Vaikka elokuva toisaalta painottaakin rakkaustarinaa, niin kyllä tarinan konna on kuitenkin se kunnollinen vastavoima. Spacey vetää roolinsa otteella, jossa on sekä kylmyyttä että huumoria sopivasti sekoitettuna. Itselleni tuli hänestä paljolti mieleen Bondin arkkivihollinen Ernst Stavro Blofeld, jolla oli myös kissa. Lisäksi tekijät ovat tehneet kunniaa myös jo kahdelle edesmenneelle näyttelijälle, jotka ovat henkisesti mukana tässä elokuvassa. Toinen on tietenkin Christopher Reeve ja toinen arkistopätkissä nähtävä ja kuultava Marlon Brando. ”Superman Returns” on hyvä osoitus siitä, että sarjakuvaan perustuva yli kahden ja puolen tunnin elokuva voi olla hyvä. Varsinkin, jos kunnon tekijäryhmä saa sen tehtäväkseen.

Batman
Ohjaus: Tim Burton

Käsikirjoitus: Sam Hamm, Warren Skaaren
Tuotanto: Jon Peters, Peter Guber
Pääosissa: Jack Nicholson, Michael Keaton, Kim Basinger, Michael Gough, Pat Hingle, Michael Murphy
Arvio: 3/5

Gotham City on rikollisliigojen ja pikkurikollisten hallitsema kaupunki, jossa poliisi on voimaton. Konnien keskuudessa huhutaan, että kaduilla hiippailee lepakkomainen mies. Totta, sillä Batman (Michael Keaton) pistää ranttaliksi ja konnille tulta hännän alle. Suurimman rikollisliigan pomo Grimsson (Jack Palance) haluaa nitistää vallanhimoisen apurinsa Jack Napierin (Jack Nicholson) keinolla millä hyvänsä. Grimsson pistää hänet hoitamaan yhden keikan, jonka lopputuloksena Jack putoaa teollisuusjätettä sisältävään säiliöön. Jack selviytyy tilanteesta, mutta hänen kasvonsa on muuttunut. Hänelle tehdään muodonmuutos ja hänestä tulee Jokeri. Nyt hänen on maksettava potut pottuina entiselle pomolleen ja otettava Gotham City haltuunsa. Ainoa, joka voi häntä vastustaa on Batman, jolla tosin on muiden töiden ohella kiire naisiin, sillä toimittaja Vicky Vale (Kim Basinger) yrittää ottaa selvää salaperäisen miljonäärin Bruce Waynen taustoista.

Vuonna 1989 valmistunut Burtonin Batman oli enemmän kuin pelkkä elokuva. Se loi suuren ilmiön, jollaista harvoin oli nähty. Kaiken maailman Batman-tuotteita tuli myyntiin ja pahimmillaan tuo markkinahumu peitti lopulta melko keskinkertaiseksi tuotokseksi jääneen elokuvan. Eipä silti, kyllä tälläkin on omat ansionsa. Ennen tätä elokuvaa moni sarjakuviin perustuvat jutut olivat jääneet lähinnä pieniksi ’näpertelyiksi’, eikä niissä ollut sellaista meininkiä kuin tässä. Burtonin visuaalisuus pääsee jo tässä paremmin esille kuin edes kulttiklassikoksi muodostuneessa Beetlejuicessa, jossa siinä toki oli viitteitä siitä, mitä voidaan mieheltä myöhemmissä elokuvissa odottaa. Tarina on sopivan kevyt, kun onhan kyseessä enemmänkin Jokerin elokuva kuin itse Batmanin. Sen huomaa jo alkuteksteistä, kenen show tämä todella on. Tietenkin Nicholsonin, joka suorastaan nauttii roolistaan, jopa niin paljon että överiksikin vedetyissä kohdissa mennään kuitenkin oikeaan suuntaan. Valitettavasti hän ei jätä paljoakaan liikkumatilaa mainion roolisuorituksen tehneelle Keatonille, mutta onneksi mies pääsi seuraavassa elokuvassa sitten loistamaan. Vicky Valea esittävä Basinger on vallan mainio roolissaan ja ennen kaikkea Napierin pomoa Grimssonia esittävä Palance on kuin vanhan kunnon ajan konna kaikkine eleineen. Muuten jos joku ei enää muista, niin jokin aika sitten edesmennyt Prince teki tähän elokuvaan laulut. Muuten musiikki on taattua Danny Elfman -laatua.

Batman paluu (Batman Returns)
Ohjaus: Tim Burton
Käsikirjoitus: Daniel Waters
Tuotanto: Denise Di Novi, Tim Burton
Pääosissa: Michael Keaton, Danny De Vito, Michelle Pfeiffer, Christopher Walken, Michael Gough, Pat Hingle, Michael Murphy, Vincent Schiavelli
Arvio: 4,5/5

”Batman” -elokuva keräsi Yhdysvalloissa yli 250 miljoonaa dollaria, joten Warnerin oli hyvä lähteä toteuttamaan jatkoa menestykselle. Ongelmaksi muodostui se, ettei ohjaaja Tim Burton ollut kovinkaan halukas tekemään jatko-osaa. Yhtenä syynä tähän on sanottu se, ettei Warner Bros. -studio antanut hänen tehdä heille ”Saksikäsi Edward” -elokuvaa, vaikka ”Batman” oli suuri menestys. Mene ja tiedä pitääkö asia paikkansa, mutta joka tapauksessa kiinnostusta aluksi ei ollut. Sitä ei löytynyt edes lepakkomiestä esittäneeltä Michael Keatonilta, jolle jouduttiin lupaamaan isompi palkkasekki, jotta mies vielä kerran pukisi päälleen lepakkopuvun. Burton sai lopulta vapaammat kädet toteuttaa elokuva ja tuoda mukaan uusia hahmoja. Luvassa on siis entistäkin synkempää menoa a’la Batman.

Gotham Cityssä kaikki hyvin? Ei todella. Häikäilemätön liikemies Max Schreck (Christopher Walken) hallitsee kaupunkia suvereenisti. Sekä pormestari että poliisi ovat voimattomia, kun Schreck päättää tehdä jotakin valtansa lisämiseksi. Hänelle on nousemassa vastustaja, viemäreiden luvatusta ihanuudesta. Silinterihattuinen pingviini oikealta nimeltään Oswald Cobblepot (Danny De Vito). Hän on saapunut hakemaan oikeutusta olemassaololleen, sillä hänen vanhempansa heittivät hänet viemäriverkkoon, kun hän oli niin kummallinen. Siksi hän tarjoaa yhteistyötä Schreckille, joka puolestaan haluaa syöstä pormestarin pois tehtävästään ja asettaa pingviinin tilalle. Schreckillä on sihteerinä hieman hajamielinen sinkku, Selina Kyle (Michelle Pfeiffer), joka elää pienessä asunnossaan kissojensa kanssa. Eräänä iltana Selina palaa takaisin työpaikalle, eikä rupattelu pomon kanssa suju hyvin, joten tyttö pistetään ikkunasta pellolle… kirjaimellisesti. Kulkukissat saavat Selinan hereille, mutta tilanne onkin muuttunut ja on tullut aika kissanaisen. Nyt Batmanille tulee tiukat paikat.

Batman paluu on mielestäni yhä paras tämän sankarihahmon elokuvista. Tässä Burton pääsee todella omille linjoilleen sen goottilaisen ja synkän maailman luomisen kautta. Kaikki hahmot ovat kokeneet tavalla tai toisella traagisia vääryyksiä, joita he pyrkivät tavalla tai toisella selvittämään. Alussa nähtävä Cobblepotin kauhea kohtalo vetää katsojan mielen jo sellaiseen tilaan, että tunnetila on jo heti alusta lähtien viritelty traagiselle osastolle. Cobblepotia tai oikeammin Pingviiniä esittävä Danny DeVito vetää viimeistään tässä roolissaan pois hauskan miehen viitan. Hän on suorastaan härömäisen häirintynyt kiusankappale, joka todella haluaa kostaa oman kohtalonsa. Elokuvan tekovaiheessa kovassa nosteessa ollut Michelle Pfeiffer tekee yhden uransa kiehtovimmista rooleistaan. Kyle on miesten huonosti kohtelema nainen, joka tuntee itsensä aika arvottomaksi Schreckin organisaatiossa ennen kohtalokasta onnettomuutta. Pukeutumalla mustaan nahkapukuun hän saa itsevarmuutta taistellakseen miesten maailmassa itselleen oikeutta. Ovatko Cobblepot tai Kissanainen todellisia rikollisia vai niitä, jotka hakevat väärällä tavalla itselleen tilaa tavallisen kansan keskuudesta aiempien vastoinkäymisten jälkeen. Mene ja tiedä, mutta tässä Batman-elokuvassa mielestäni käsitellään fiktiivisellä tavalla tämän päivän maailmaa.

Batman Forever
Ohjaaja: Joel Schumacher
Käsikirjoittaja: Lee Batchler, Janet Scott Batchler, Akiva Goldsman
Tuottaja: Tim Burton, Peter Macgregor-Scott, Mitchell E. Dauterive, Benjamin Melniker, Kevin J. Messick, Michael E. Uslan
Näyttelijät: Val Kilmer, Tommy Lee Jones, Jim Carrey, Nicole Kidman, Chris O’Donnell, Michael Gough, Pat Hingle, Drew Barrymore
Arvio: 2/5

Entinen syyttäjä Harvey Dent (Lee Jones) on joutunut onnettomuuteen ja hänen kasvonsa ovat muuttuneet niin, että hänellä on kahdet kasvot. Tästä hän syyttää Batmania. Bruce Waynen Wayne Tech -yhtiöllä työskennellyt Edward Nygma (Carrey) on pettynyt siihen ettei hänen työnantajansa ole kiinnostunut tämän projektista, vaan hylkää sen hulluna ajatuksena. Hän sekoaa totaallisesti ja hänestä tulee Arvuuttaja. Kun nämä kaksimielipuolista tyyppiä lyövät hynttyyt yhteen kostaakseen Batmanille, niin Gotham Cityn rauha on todella vaarassa. Samaan aikaan miljardööri Bruce Waynella on romanttinen suhde psykiatriin Chase Meridaniin (Kidman). Waynen alter ego Batman saa apurin. Kun Kaksikasvon tappaman perheen poika Dick Grayson (O’Connell) saapuu Waynen kartanolle, niin tämä ottaa hänet suojelukseensa ja hänestä tulee Robin.

Kun aiempi Batman -elokuva sai paljon ylistystä kriitikoilta, mutta kuitenkaan lippukassa ei laulanut oletetulla tavalla, studio heivasti ohjaajan paikalta Burtonin. Tämä toki sai toimia tuottajana, mutta nyt istutettiin ohjaajan jakkaralle melko keskinkertaisia leffoja ohjanneen Joel Schumacher. Hän ryhtyi todella tuumasta toimeen ja muuttamaan kokonaan konseptia. Siinä missä aiemmat elokuvat olivat tummanpuhuvia ja vakavia, pyrki Schumacher kääntämään juttua valoisemmaksi ja enemmän lapsiystävällisemmäksi. Muutos oli suorastaan niin surkuhupaisa, että ensimmäisellä katsomiskerralla suu jäi auki lähes täydellisen hutilyönnin ansiosta. Studion rahanahneus on tässä selvästi nähtävissä kautta linjan ja osoittaen ettei tässä kohtaa studio osanut kunnolla franchise -juttua hallita. Mutta hyvän elokuvan mahdollistaa hyvä käskirjoitus. Batchlerin pariskunnan ja Goldsmanin käsikirjoitus on sellaista lapsellista huttua. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kyllä riittää, mutta nyt hommasta on tullut sellaista massamöykkyä värikyllästyksellä väännettynä. Näyttelijät tekevät mitä vain pystyvät tai paremmin muutaman näyttelijän suhteen tahtovat. Varsinkin jälkimmäisestä myönnettäköön, että Val Kilmer Batmanin/Bruce Waynen roolissa ei todellakaan ole huono. Mutta ei kuitenkaan pysty siihen karismaattiseen roolisuoritukseen millaista tällainen rooli vaatisi. Batman Forever jää alle keskitason, mutta elokuvan soundtrack kuitenkin nousi tämän yli.

Batman & Robin
Ohjaaja: Joel Schumacher
Käsikirjoittaja: Akiva Goldsman
Tuottaja: Peter MacGregor-Scott
Näyttelijät: George Clooney, Chris O’Donnell, Arnold Schwarzenegger, Uma Thurman, Alicia Silverstone, Michael Gough, Pat Hingle
Arvio: 1/5

Gotham Citylla on jälleen kaksi uhkaa: Pakkasherra (Schwarzenegger) on päättänyt ottaa kaupungin panttivangikseen jäädyttämällä sen väliaikaiseen talveen. Myrkkymuratin (Thurman) tarkoituksena on saada sankariparimme välit niin huonoiksi, että nämä eivät pystyisi estämään tämän ilkeää suunnitelmaa. Kaiken lisäksi aina uskollinen Waynen palvelija Alfred (Gough) on kuolemaisillaan. Pakkasherra voisi hänet vielä pelastaa, mutta mitä tähän sanoo Batgirl (Silverstone).

Tätä elokuvaa ei enää saisi sanoa Batman-elokuvaksi ainakaan sen hyvässä merkityksessä. Käsikirjottajana ja käsikirjoitustohtorina tunnettu Goldsman on pistänyt suorastaan läskiksi ja tarjoaa ohjaaja Schumacherille sellaista roskaa, että edes tunnetut näyttelijätkään eivät saa puhallettua siihen edes pientä voimaa, jota tämä olisi kaivannut. Nyt se on vain pelkkää pelleillyä ja erittäin huonoa camp-juttua. Tällä kertaa päärooliin oli valittu Teho-osasto-tv-sarjalla itsensä tunnetuksi tehnyt Clooney, joka  varmasti on monta kertaa katunut tätä elokuvaa, sillä pahimmassa tapauksessa se olisi hyvinkin voinut torpata hyvin alkaneen elokuvauran. Eikä Batman Foreverissa Robinin roolissa ensi esiintymisen tehnyt O’Donnell ollut tässä kuin varjo vain edellisestä. Jonkun studiolla olisi ennen kuin tätä ryhdyttiin suunnittelemaan, pitänyt pistää jäitä hattuun, heittää käsikirjoitus-suunnitelmat roskiin ja lähteä Bahamalle elämää mietiskelemään. Lepakkoluolassa kun ei enää olisi ollut mitään nähtävää ennen vuotta 2005.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by Warner Bros. Enterntainment, 2017