smackthejack.net - viihdettä käden käänteessä

Museovirasto palautti II maailmansodan aikana kadoksiin joutuneita taideteoksia Saksaan

Omakuva käsi otsalla. Käthe Kollwitz noin 1910. Taiteilijan lahjoitus Dresdenin Kupferstichkabinettille 1917. Kuva: Jani Miikkulainen, Museovirasto.

Museovirasto on palauttanut kolme saksalaisen taiteilija Käthe Kollwitzin (1867–1945) teosta niiden alkuperäiselle omistajalle. Teokset kuuluivat dresdeniläisen Staatliche Kunstsammlungen Dresdenin (SKD) Kupferstich-Kabinett-museolle II maailmansodan päättymiseen asti. Suomen tulli takavarikoi teokset 1970-luvulla ja luovutti ne Museoviraston omaisuudeksi. Teosten alkuperä ja tausta selvisivät vuonna 2017.

Käthe Kollwitz on 1900-luvun tunnetuimpia saksalaisia taiteilijoita, ja hän teki mm. grafiikkaa, veistoksia ja piirustuksia. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa hän keskittyi taidegrafiikkaan ja kuvasi usein töissään tavallisia ihmisiä. Kollwitzin pojan kaaduttua I maailmansodassa hän koki erityisen tärkeäksi sodan uhrien ja surun kuvaamisen.

Nyt palautetut grafiikan teokset on valmistettu 1910-luvulla. Yksi niistä on omakuva ja myös kaksi muuta teosta esittää naishahmoja. Dresdeniläisen Kupferstich-Kabinettin kokoelmiin ne oli saatu vuosina 1911 ja 1917. Nyt teokset palaavat sadan vuoden jälkeen jälleen takaisin kotiin taiteilijan 150-vuotisjuhlavuonna.

II maailmansodan aikana Dresdenin taidekokoelmat evakuoitiin turvaan eri puolille Dresdenin lähiseutua. Kupferstich-Kabinettin kokoelmat sijoitettiin Weesensteinin linnaan, josta ainakin suurin osa teoksista vietiin Neuvostoliittoon kesällä 1945. Suuri osa kokoelmista palautettiin Dresdeniin 1950-luvun lopulla, mutta osa teoksista jäi kadoksiin. Nämä kolme nyt palautettua teosta olivat kadonneiden joukossa ja päätyivät tullitakavarikon myötä Suomen valtion kokoelmiin 1980-luvun alussa. Museoviraston kokoelmissa ne olivat vuodesta 1982 lähtien.

Teosten taustan selvittyä 2017 Museovirasto palautti lahjoituksella teokset takaisin Saksaan.