STOP THE PRESS!

Röllin sydän

rollin_sydanOhjaus ja käsikirjoitus: Pekka Lehtosaari
Tuotanto: Marko Röhr
Pääosissa: Allu Tuppurainen, Saija Lentonen, Aarre Karén, Jyrki Kovaleff, Matti Ranin, Esa Saario
Arvio: 4/5

Näyttelijä Allu Tuppuraisen luoma Rölli-peikko esittäytyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1985, kun Tuppurainen esitti ensimmäiset Rölli-laulunsa. Vuotta myöhemmin tämä ”tässä tulee hirveä Rölli” ilmestyi ensimmäistä kertaa televisioruudun kautta. Pikku hiljaa tästä hahmosta muodostui lasten suosikki, ja valkokankaalle tämä pikkuinen peikko pääsi 90-luvun alussa. Elokuva menestyi ihan kohtalaisesti verrattuna siihen, millaisiin lukemiin tämän päivän kotimaiset elokuvat keräävät. Olli Saarelan ohjaama ”Rölli ja metsänhenki” nosti jälleen kerran tämän satuhahmon uuteen nousuun. Eikä voi kieltää sitä, etteikö Röllin valinta Satu Suomalaiseksi olisi antanut pontta tulevalle uudelle elokuvalle. Nyt valkokankaalle ilmestyvä Pekka Lehtosaaren käsikirjoittama ja ohjaama animaatioelokuva ”Röllin sydän” vie asiaa entistäkin enemmän kansainvälisille urille, sillä ensimmäistä kertaa hahmolle on tehty ihan ihka oma tuotesarja kirjasta myslipatukoihin saakka.

Rölli on kepposia rakastava pieni peikko, jolle pussaaminen ja ennen kaikkea peseytyminen on suorastaan vastenmielistä touhua. Sen lisäksi hänen mielestään kaiken pitäisi olla rumaa, kunnes hän törmää eräänä päivänä Milli -nimiseen menninkäistyttöön. Hänen on myönnettävä, että tässä pienessä menninkäisessä on yllättävän paljon tarmoa ja ennen kaikkea sisua. Heille ilmaantuu suuri haaste, sillä Menninkäisten metsä on kivettymässä. Heidän tehtävänään on löytää mystinen sydän, jonka avulla he voivat pelastaa metsän lopulliselta tuholta.

Lehtosaaren luoma tarina jatkaa tuttua Rölli-tarinasarjaa, johon tosin on lisätty hieman enemmän kaupallisia elementtejä ihan kansainvälistä myyntiä silmällä pitäen. Eikä se ole ollenkaan huono asia, sillä tarina on kuitenkin puhtaasti juuri sellainen kuin millaiseksi Rölli-animaation olisinkin odottanut olevan. Se on tarinaltaan sujuva ja piirroksiltaan hyvin luonnollinen. Siinä missä Tuppurainen on jäänyt Röllin roolissa jo eläkkeelle, niin ääni on vielä kohdallaan. Hänen ansiostaan piirtäjät ovat onnistuneet tavoittamaan juuri sen, mitä hän voi hahmolleen todella antaa. Lehtosaaren ohjaustyö on juuri sellaista, mitä herralta voikin odottaa. Disneyn animaatioiden ja Miyazakin elokuvien kuten Henkien kätkemä kääntäjänä ja ohjaajana toiminut herra osaa erinomaisesti hommansa. Hänen käsikirjoituksensa tarjoaa tarinaa sekä lapsille että aikuisille. ”Röllin sydän” on oiva esimerkki siitä, että kyllä Suomessakin osataan animaatiota tehdä.

Tämä dvd-julkaisu sisältää hassun hauskan Rölli-karaoken, ohjaajan ja tuottajan asiallisen kommenttiraidan, keskinkertaisen ”making of”-dokumentin, trailerin ja musiikkivideon.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Matila Röhr Productions, 2008

Traileri: