STOP THE PRESS!

Wikipedia tekee Suomen kulttuuriperintökohteita tunnetuksi

Helsingin Kaupunginteatteri iltavalaistuksessa, kuvaajana Saandraaa (Paikka: Helsinki)

Helsingin Kaupunginteatteri iltavalaistuksessa, kuvaajana Saandraaa (Paikka: Helsinki)

Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu järjestettiin syyskuussa ensimmäistä kertaa Suomessa. Maailman suurimmassa valokuvauskilpailussa osallistujat kuvaavat maansa kulttuuriperintökohteita. Suomen kansallisen kilpailun kymmenen parasta kuvaa on nyt valittu edustamaan maata kansainväliseen kilpailuun. 

Wikimedia Suomen ja Museoviraston järjestämän kilpailun voitti kuva Helsingin Kaupunginteatterista. Kansainväliseen kilpailuun Suomea lähtevät lisäksi edustamaan muun muassa kuvat Jurmon saaresta, kalapirtistä ja pronssikautisesta kalmistosta.

Valokuvauskilpailun tarkoituksena on tuoda osallistujamaiden kulttuuriperintöä tunnetuksi keräämällä siitä kuvia.

”Museovirastolle on tärkeää olla mukana kilpailun järjestämisessä, jotta tieto Suomen upeista kulttuuriperintökohteista täydentyy ja saavuttaa ihmisiä yhä laajemmin. Wikipedia on tähän mitä oivallisin kanava”, kertoo yli-intendentti Ulla Salmela Museovirastosta.

Suomessa kilpailu keräsi yhteensä 2 100 kuvaa. Kuvattuja kohteita oli 1 100 ja osallistujia 90. Tuomariston valitsemat kymmenen kuvaa jatkavat seuraavaksi kansainväliseen kilpailuun muiden maiden parhaiden kuvien kanssa.

Kilpailun myötä Wikipedia rikastuu uusilla valokuvilla ja artikkeleilla, ja ne ovat sivustolla vapaasti kaikkien hyödynnettävänä ja muokattavana. Lisäksi Museovirasto valitsee osan kuvista kuvakokoelmiinsa pysyvää arkistointia varten.

Kuvien valinnan suorittivat tuomarit Soile Tirilä Museovirastosta, Tapio Heikkilä ympäristöministeriöstä, Ari Salonen Lahden fotoklubista ja wikimedisti Tommi Kovala.