STOP THE PRESS!

Metsähallitus julkaisee ensimmäisen retkeilyreittiä esittelevän videon

Syötteen kierrosMetsähallitus kokeilee videomuotoista esittelyä suosituimpien reittien esittelyyn uusille kohderyhmille. Ensimmäinen julkaistu video vie katsojan maastopyöräilyretkelle Pudasjärvelle, Syötteen luontoon.

”Olemme kehittäneet palveluitamme viime vuosina yhä paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi. Niistä on myös pyritty viestimään siten, että luontoon lähtemisen kynnys madaltuisi”, kertoo Metsähallituksen Luontopalvelujen kehityspäällikkö Veikko Virkkunen.

Videoesittely havainnollistaa reittien soveltuvuutta ja vaativuutta tehokkaammin kuin mikään muu väline tällä hetkellä.

”Nyt julkaistussa Syötteen kierros -maastopyöräilyreitin videossa reitti esitellään asiakkaan näkökulmasta aina lähtöpisteestä päätepisteeseen saakka. Näin reitistä kiinnostunut pystyy arvioimaan sen soveltuvuutta juuri itsellensä ja suunnittelemaan retkensä siten, että siitä tulee mahdollisimman onnistunut”, Virkkunen jatkaa.

Syötteen Kierroksen reittiesittelyvideo on nähtävissä muun muassa Syötteen kansallispuiston Facebook-sivulla ja Youtubessa osoitteessa: http://bit.ly/2yOk5DE.

Videoesittely lisää myös asiakasturvallisuutta

”Vanha totuus on, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Esimerkiksi reitin vaativuutta voi olla hankala ilmaista sanoin, mutta videolta jokainen näkee, millainen reitti on. Lisäksi asiakkaat jo odottavat saavansa kaiken tarvitsemansa tiedon digitaalisessa muodossa”, toteaa Syötteen kansallispuiston asiakaspalvelussa työskentelevä Irja Leppänen.

Tulevaisuudessa Metsähallituksella on tarkoitus jatkaa reittien esittelyä lyhyiden videoiden avulla. Vielä kuluvan vuoden aikana julkaistaan toinen Syötteen kansallispuistoon sijoittuva esittelyvideo, Rytivaaran kierros.

Asiakkailta toivotaan palautetta videoiden toimivuudesta reittiesittelyssä osoitteessa: https://www.webropolsurveys.com/S/CE8141C6D9C4F4E7.par

”Toivottavasti mahdollisimman moni asiakas antaisi videosta palautetta, jotta voimme kehittää viestintäämme edelleen”, kehityspäällikkö Veikko Virkkunen toivoo.