STOP THE PRESS!

Suomen hauskin mies trailer on julkaistu

Uuden kotimaisen elokuvan, Suomen hauskin mies, teaser trailer on valmis ja sen myötä yleisö pääsee näkemään ensimmäiset kuvat elokuvasta.  Suomen hauskin mies on mustan huumorin sävyttämä draamaelokuva elämänhalusta ja naurun voimasta. Sen ohjaa Heikki Kujanpää ja nimiosassa nähdään Martti Suosalo.

Trailerin voi katsoa täältä:  https://youtu.be/kGNF1tss7-c

Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Jani Volanen, Leena Pöysti, Paavo Kinnunen, Panu Vauhkonen, Jussi Lehtonen, Vesa Vierikko, Jussi Nikkilä, Jussi Lehtonen ja Karri Miettinen (aka Paleface).

Käsikirjoitus, jonka ovat kirjoittaneet Heikki Kujanpää ja Mikko Reitala, juontaa juurensa todellisista tapahtumista ja miehestä nimeltä Parikka, jota kutsuttiin Suomen hauskimmaksi mieheksi. Elokuvassa jo kerran kuolemaan tuomitut vangit valmistavat näytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi. Vankeina olevien teatterilaisten on nauratettava yleisöään, jotta heidän tuomiotansa ei panna täytäntöön. Teatterilaisten joukkoa johtaa Suomen hauskimmaksi mieheksi mainittu Toivo Parikka, jota Suosalo esittää.

Tarina käyttää hyväkseen groteskeja tilanteita ja saattaa ihmisen huvittavaan valoon. Muusta maailmasta eristetyllä vankilasaarella kaikki on suhteellista ja vakavat arvot sekä itsestäänselvyydet joutuvat naurunalaisiksi. Draaman keskellä huumori kumpuaa sieltä mistä suurin tuskakin: kuolemanpelosta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Suomessa tehtiin sodan loppuvaiheessa valinta saksalaisen kuninkaan ja tasavallan välillä, ja itsenäinen Suomi syntyi. Silloin suomalaiset, kuten elokuvassa vangit ja heidän vartijansa, löysivät yhtenäisyyttä kulttuurin kautta, mielipide-eroista huolimatta.

Suomen hauskin mies -elokuvan ohjaa Heikki Kujanpää, joka on ohjannut kolme Jussi-palkintoa voittaneen elokuvan Putoavia enkeleitä (2008) sekä tv-elokuvat Joulukuusivarkaat (2009) ja Tampereen elokuvajuhlilla ja Kettu-päivillä palkitun Pieni pyhiinvaellus (2000). Elokuvan tuottaa Klaus Heydemann Inland Film Companylle ja levittäjä on Nordisk Film.

Suomen hauskimman miehen ensi-ilta on keväällä 2018.